Joka kolmas suomalainen kehittäisi EU:n puolustusta Naton kanssa
Helsingin Sanomat
Anna-Liina Kauhanen

Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola kommentoi suomalaisten näkemyksiä maan puolustuksesta Helsingin Sanomissa 20.5.

Suomalaiset ovat aiempaa tyytymättömämpiä EU:n yhteiseen puolustukseen.
HS-gallupissa yhteisen puolustuksen nykytilaan oli tyytyväisiä 38 prosenttia vastaajista. He pitäisivät puolustusyhteistyön ennallaan. Viisi vuotta sitten tyytyväisiä oli 47 prosenttia eli viisi prosenttiyksikköä enemmän.
Yhä useampi kehittäisi EU:n puolustusta yhteistyössä sotilasliitto Naton kanssa. Tätä tahtoo nyt 30 prosenttia suomalaisista. Viidessä vuodessa osuus on kasvanut kymmenen prosenttiyksikköä. EU:n yhteinen puolustus näyttää HS-gallupin mukaan olevan yhä silti mieluisampi vaihtoehto kuin suora Nato-jäsenyys.
Se, että Suomessa keskustellaan nyt vilkkaasti EU:n yhteisestä puolustuksesta, Nato-jäsenyydestä ja Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyön syventämisestä ja että kansalaisilla on niihin liittyviin kysymyksiin kanta, on selvä muutos aiempaan, sanoo ohjelmajohtaja Mika Aaltola Ulkopoliittisesta instituutista.
“Sen ajatuksen kannattaminen, että Suomen pitäisi hoitaa turvallisuuttaan yhdessä muiden kanssa, on iso muutos.”
Muutos kannoissa on seurausta Ukrainan kriisistä ja siitä, kuinka aktiivisesti tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja ulkoministeri Erkki Tuomioja ovat viime aikoina puhuneet EU:n puolustusyhteistyön tiivistämisestä.
Aaltola on kuitenkin sitä mieltä, ettei EU:n yhteinen puolustus tiivisty lähivuosina. Isot EU-maat eivät kaipaa Naton kanssa päällekkäisiä järjestelmiä. Niitä kiinnostaa Naton kehittäminen ja se, että amerikkalaiset Nato-joukot pysyvät Euroopassa.
Se, että EU:n puolustusyhteistyö saisi vauhtia, vaatisi Aaltolan mukaan aivan uuden tilanteen, jossa Yhdysvaltain Nato-joukot vetäytyvät Euroopasta ja EU:n suhteen Yhdysvaltoihin heikkenisivät. Niin tuskin käy, ja siksi puhe EU:n tiiviistä puolustusyhteistyöstä on Aaltolan mukaan hukkaan heitettyä energiaa.
Tyytyväisimpiä EU:n puolustusyhteistyön nykytilaan ovat sdp:n ja vihreiden kannattajat.
Kokoomuksen kannattajista joka toinen kehittäisi EU:n yhteistä puolustusta yhdessä Naton kanssa. Määrä on likipitäen sama kuin Nato-jäsenyyden kannattajien osuus kokoomuksen kannattajien keskuudessa.
Perussuomalaisten tukijoista 40 prosenttia on tyytyväinen nykyiseen ja vajaa kolmannes kehittäisi EU:n puolustusta Naton kanssa. Keskustan kannattajien näkemykset jakaantuvat kahtia.
Vasemmistoliiton kannattajissa on keskimäärää enemmän niitä, jotka perustaisivat yhtenäisen EU:n armeijan kansallisten puolustusvoimien tilalle.
Eniten on myös niitä, jotka vähentäisivät EU:n puolustusyhteistyötä.