Lotta Numminen
Helsingin Sanomat
Arktisen alueen strateginen asema on muuttunut. Jäämeren rantavaltiot
käyttäytyvät uudessa tilanteessa ristiriitaisesti. Yhtäältä ne
vakuuttavat yhteistyön tärkeyttä ja lupaavat ratkaista mahdolliset
aluekiistansa rauhanomaisesti. Toisaalta ne provosoivat toisiaan
sotilaallisilla toimilla ja vastaavat provokaatioihin lisäämällä
sotilaallista läsnäoloaan arktisella alueella.
Kaikki viisi rantavaltiota, erityisesti Venäjä ja Kanada, ovat
lisänneet sotilaallista läsnäoloaan paikalla. Sotilaallisia
provokaatioita, kuten näyttäviä sotaharjoituksia, sotalaivaston
kasvattamista ja ylilentoja hyvinkin lähellä naapurimaiden rajoja, on
nähty tuon tuosta.
Arktisen alueen strategisen aseman muutoksen ja rantavaltioiden
sotilaallisen aktivoitumisen taustalla ovat suuriksi arvioidut
uusiutumattomat luonnonvarat ja potentiaaliset merireitit, joihin
rantavaltioilla on kansallisia intressejä. Provokaatiot ovat kuitenkin
selkeässä ristiriidassa arktisten valtioiden välisen rauhanomaisen
yhteistyön perinteiden kanssa.
Arktiselle alueelle on ennustettu luonnonvaroista ja niihin liittyvistä
aluevaatimuksista käytäviä resurssisotia. Vaikka sotilaallinen läsnäolo
Jäämerellä on selkeä osoitus siitä, että rantavaltiot ovat pakon edessä
valmiita käyttämään sotilaallista voimaa, sodan syttyminen on varsin
teoreettinen vaihtoehto.
Jäämeren alueen aluevaatimuksia ja rajakiistoja säätelee kattava
kansainvälinen lainsäädäntö, jota kaikki rantavaltiot ovat tähän
mennessä noudattaneet tarkasti. Sotaa vastaan puhuvat myös
rantavaltioiden poliittinen vakaus ja yhteiskunnallinen hyvinvointi
sekä pitkät keskinäisen yhteistyön ja ongelmaratkaisun perinteet muun
muassa Arktisessa neuvostossa.
Jäämeren viiden rantavaltion – Venäjän, Kanadan, Yhdysvaltojen, Norjan
ja Tanskan (itsehallintoalueensa Grönlannin kautta) – edustajat
tapasivat viime toukokuussa huippukokouksessa Grönlannissa. Kokouksen
lopputuloksena rantavaltiot laativat julkilausuman, jossa ne
lupautuivat sopimaan merenalaisen mannerjalustan aluevaatimuksista
rauhanomaisesti ja kansainvälistä lainsäädäntöä noudattaen. Valtiot
sopivat myös tekevänsä yhteistyötä Jäämeren ekosysteemin suojelemiseksi
ja osallistuvansa aktiivisesti yhteistyöhön Arktisessa neuvostossa.
Rantavaltiot siis vakuuttelivat Grönlannissa yhteistyöhaluaan, vaikka
ne olivat jo aiemmin lisänneet sotilaallista läsnäoloaan Jäämeren
alueella. Esimerkiksi kesällä 2007 venäläiset sukellusveneet
provosoivat muita rantavaltioita pystyttämällä titaanisen lipun
Jäämeren pohjaan symboloimaan pohjoisnavan ”valloitusta”.
Venäjä jatkoi uhittelevaa linjaansa myös pari viikkoa Grönlannin
huippukokouksen jälkeen. Tuolloin armeijan edustaja ilmoitti, että
Venäjä on sijoittanut arktiseen sodankäyntiin harjoitettuja
sotilasyksiköitä arktiselle alueelleen. Lisäksi Venäjä suunnittelee
laajentavansa sukellusveneidensä toimintasädettä Jäämerellä.
Muita rantavaltioita on huolestuttanut erityisesti Venäjän
sotilaallisen toiminnan mahdollinen laajeneminen Jäämeren
kansainvälisille merialueille ja ilmatilaan. Venäjä on tähän mennessä
muun muassa lennättänyt pommikoneitaan Jäämeren yli. Sen
suihkuhävittäjiä on havaittu myös lähellä Norjan pohjoista rajaa.
Venäjä ei ole toimillaan varsinaisesti rikkonut kansainvälistä lakia.
Sen eleet ovat kuitenkin olleet huomattavan provokatiivisia, mikä
johtunee Venäjän yleisestä turvallisuuspoliittisesta aktivoitumisesta.
Kanada on reagoinut rantavaltioista näkyvimmin Venäjän sotilastoimien
lisääntymiseen. Se vastasi viime kesän lipunpystytysepisodiin
julkistamalla suunnitelmansa rakentaa kaksi sotilastukikohtaa
arktiselle alueelleen. Kanadan armeija aloitti heti arktisten
sotaharjoitusten sarjan. Se myös suunnittelee vahvistavansa pohjoista
laivastoaan muun muassa jäänmurtajilla.
Kanadan armeija katsoo päätehtäväkseen maan suvereniteetin
puolustamisen erityisesti tulevaisuudessa jäästä vapautuvaksi
ennustetun Luoteisväylän läheisyydessä. Kanadan valtio on esittänyt
suunnitelmia arktisen infrastruktuurin lisäämiseksi. Myös Yhdysvallat,
Tanska/Grönlanti ja Norja ovat aktivoituneet osallistumalla
sotaharjoituksiin Jäämeren alueella.
Potentiaalisilla luonnonvaroilla ja merireiteillä on rantavaltioiden
käytöksessä keskeinen merkitys. Fossiilisten polttoaineiden saatavuus
on niistä riippuvaisille valtioille elintärkeää vielä vuosikymmeniä.
Kun osa nykyisistä tuottajamaista on poliittisesti epävakaita ja
esimerkiksi öljyn hinnan vaihtelu vaikuttaa suuresti siitä
riippuvaisten maiden talouteen, fossiilisia polttoaineita kannattaa
etsiä ja hyödyntää vaikeastikin saavutettavilta alueilta, kuten
Jäämeren pohjasta. Arktisten merireittien mahdollinen käyttöönotto
avaisi uusia fossiilisten polttoaineiden kuljetusreittejä.
Arktisen alueen rauhanomaisuus on energiaturvallisuuden kannalta
keskeistä. Paradoksaalista kyllä, alueen kylmän sodan jälkeiset vakaat
olot ja valtioiden yhteistyön vankat perinteet tuovat lisäarvoa alueen
potentiaalisille energiavaroille ja siten lisäävät sotilaallisten
jännitteiden määrää.
Arktisen alueen tulevan kehityksen kannalta on tärkeää seurata,
ajavatko kansalliset intressit yhteisen edun edelle ja pohtia sitä,
miten kehitystä voidaan tasapainottaa.
Erityisesti tulisi panostaa nykyisten yhteistyömuotojen kehittämiseen
ja uusien luomiseen. Kaikkein tärkeintä on huolehtia siitä, ettei
arktisen alueen yhtenäisen ja rauhanomaisen kehityksen perinne vesity.