Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola tarkasteli alakerta-artikkelissaan Kaleva -lehdessä 13.8. kuinka vääristynyt omakuva jäykistää Venäjän ja Suomen ulkopolitiikkaa.
Yhdysvaltojen ja Venäjän suhteet ovat ongelmalliset. Niihin vaikuttaa kylmänsodan ajan mielikuvat ja Neuvostoliiton romahdus. Yhdysvallat tulkitsee voittaneensa kylmänsodan. Se kokee olevansa ainoa globaali suurvalta, jolla on sodan voittajan oikeutus rakentaa maailmanjärjestystä. Venäjällä tämä hetki tulkitaan toisin. Venäjä nähdään Neuvostoliiton seuraajavaltiona, jolla on suurvaltastatus.
Antaessaan Edward Snowdenille turvapaikan Venäjä viestitti Yhdysvalloille omaa itsenäistä roolia maailmanjärjestelmässä. Neuvostoliitto otti samaan tapaan kyselemättä vastaan loikkareita. Vladimir Putin pahoitteli Yhdysvaltojen peruuttamaa Barack Obaman Moskovan vierailua syyttämällä Yhdysvaltoja sen kyvyttömyydestä kohdella Venäjää tasavertaisena. Obama vastasi tähän syyttämällä Putinia palaamisesta kylmänsodan ajan vastakkainasetteluun. Nämä kommentit kuvastavat taustalla olevaa erilaista tulkintaa omasta roolista maailmanpolitiikassa.
Yhdysvaltojen tulkinta on lähempänä vallitsevia olosuhteita. Venäjän itsekäsitys on vanhentunut. Yhdysvalloilla on ainutlaatuinen ja ylivertainen status. Ydinaseet ovat ainoa merkki Venäjän menetetystä suurvaltastatuksesta. Samoin sen asema kylmänsodan perinnössä, kuten YK.n turvaneuvostossa, luo mielikuvaa suurvallasta. Venäjän politiikkaa vääristää tarrautuminen tähän menetettyyn asemaan. Vääristyneen mielikuvan ylläpitämiseen on myös sisäpoliittiset syyt. Venäjällä on kaipuu olla tärkeässä asemassa maailman asioista päätettäessä.
Yhdysvaltojen asema on ratkaisevasti parempi. Puheet sen alamäestä ei ota huomioon valtarakenteiden perustavaa muutosta. Yhdysvaltojen asemaa pönkittää rakenteelliset tekijät. Tärkeimmät näistä ovat teknologinen muutos ja globaali talous. Nämä kaksi tekijää toimivat Yhdysvaltojen eduksi kylmänsodan loppunäytöksessä, mutta niiden merkitys on kaiken aikaa entisestään korostumassa.
Globaalia taloutta ylläpitävät rakenteet luotiin Yhdysvaltojen johdolla toisen maailmansodan jälkeen. Näitä rakenteita on kaiken aikaa uudistettu. Keskeinen huomio on se, että ne jakavat maailman vaurautta epätasaisesti. Ne höydyttävät Yhdysvaltoja enemmän kuin muita monesta tekijästä johtuen, kuten esimerkiksi siitä syystä, että Yhdysvaltojen dollaria käytetään reservivaluuttana. Yhdysvaltojen rooli globaalissa talousarkkitehtuurissa on tärkeä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Yhdysvallat voisi kontrolloida globaalia taloutta. Kansainvälisen pääoman liikkeet eivät ole kenenkään yksittäisen toimijan hallinnassa. Mutta taustalla olevien järjestelmien logiikka tukee erityisesti Yhdysvaltojen taloutta tai ainakin estää nopean alamäen Yhdysvaltojen asemassa.
Toinen Yhdysvaltoja tukeva rakenteellinen tekijä on käynnissä oleva informaatioteknologinen vallankumous. Niin sanottu kyberavaruus perustuu paljolti yksittäisten teleliikenneoperaattoreiden, laitevalmistajien ja sosiaalisen median varaan. Kun katselee listaa näistä toimijoista, ne sijaitsevat suurelta osin Yhdysvalloissa. Apple, Microsoft, Facebook, Twitter ja Amazon hallitsevat suurta osaa kyberavaruudesta. Yhdysvaltalaiset tahot ovat kyberin ytimessä ja kaikki tiet digitaalisessa todellisuudessa kulkevat Yhdysvaltoihin. Tämä tunnettu fakta oli myös Snowdenin paljastuksien ytimessä. Yhdysvallat on kyennyt valjastamaan kyberin oman tiedustelunsa käyttöön, koska sillä on etuoikeutettu sijainti. Tämä etulyöntiasema tulee vain vahvistumaan tulevaisuudessa tukien Yhdysvaltojen roolia.
Snowdenin paljastukset olivat havahduttavia. Ne kertoivat Yhdysvaltojen edenneen paljon muita pidemmälle uuden digitaalisen ajan maailmassa. Yksityisyyden suojastaan huolestuneet eurooppalaiset eivät ehkä ymmärrä, että Venäjän johdolle Snowdenin paljastukset kertoivat vain yhtä viestiä: Yhdysvallat menee menojaan ja Venäjän suurvaltakyvyistä on yhä vähemmän jäljellä.
Venäjä ylipelaa omaa kättään, jonka arvo heikkenee päivä päivältä. Se tuntuu tyytyvän lyhyen aikavälin nopeisiin voittoihin julkisuuspolitiikassa. Todennäköistä on, että Yhdysvaltojen ja Venäjän välisten suhteiden heikkeneminen tulee näkymään erityisesti Venäjän raja-alueilla. Patoamispolitiikka on Yhdysvalloille luonteenomainen tapa vastata Venäjän uhitteluun. Obaman matka Ruotsiin viestittää Venäjälle painopisteen siirtymisestä Venäjän lähialueille. Toisaalta on selvää, että Ruotsi ansaitsi suurvaltajohtajan vierailun omalla aktiivisella politiikallaan. Ruotsi on tarmokkaasti edesauttanut EU:n ja Yhdysvaltojen välisiä vapaakauppaneuvotteluita. Se on ollut myös ymmärtäväinen suhteessa Yhdysvaltojen laajentuvaan kyberpolitiikkaan. Ruotsi tuntuu ymmärtäneen Suomea paremmin maailman taloudellisen ja teknologisen muutoksen. Obaman vierailu tunnustaa myös Ruotsin johtavan aseman pohjolassa.
Talouskriisi, euron ongelmat ja turvaneuvostojäsenyys ovat aiheuttaneet Suomessa hämmennystä. Suomi-laiva vuotaa poliittista pääomaa ja on hakeutumassa turvaan kohti turvasatamaksi oletettua pohjoismaisuutta. Valitettavasti sitä ei ole enää olemassa entisenlaisena. Suomessa ei ole varaa enää nukkua seuraavaan kymmentä vuotta. Oivaltavilla ja ennakoivilla avauksillaan Ruotsi, Norja ja jopa Viro päivittävät statustaan parempaan suuntaan. Suomessa peräänkuulutetaan priorisointia ulkopolitiikan vaikuttavuuden lisäämiseksi. Hyvä priorisointi vaatii kuitenkin pragmaattista arviota Suomeen vaikuttavista rakenteellisista ja valtapoliittisista paineista. Liian usein jäämme seuraamaan tapahtumia sormi suussa.
Kirjoittaja on Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja.
”Suomessa ei ole varaa enää nukkua seuraavaan kymmentä vuotta. Oivaltavilla ja ennakoivilla avauksillaan Ruotsi, Norja ja jopa Viro päivittävät statustaan parempaan suuntaan.”