Kerryn haasteet
Ilta-Sanomat
Jaana Oksanen

Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola kommentoi Ilta-Sanomissa 23.2. Yhdysvaltain uuden ulkoministerin John Kerryn edellytyksiä hoitaa haastavaa tehtäväänsä.

 

Yhdysvallat: Uusi ulkoministeri John Kerry yrittää aukoa vaikeita solmuja; suomalaistutkija luottaa veteraanipoliitikon kykyihin.
Ulkoministeri John Kerry astuu sunnuntaina ensimmäistä kertaa parrasvaloihin Euroopassa ja Lähi-idässä. Kiertomatkan aloittava Kerry on pitkän linjan senaattori ja ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja. Hän on jo osoittanut kykynsä Yhdysvaltain ulkopolitiikassa ja kertonut halustaan käyttää pehmeää voimaa kriisien ratkaisemiseen. – Diplomaattien lähettäminen tulee halvemmaksi kuin sotavoimien, sanoi Kerry hiljattain. Mikä sitten muuttuu? Arvioiden mukaan Kerryn uskotaan keskittyvän. . .

Ulkoministeri John Kerry astuu sunnuntaina ensimmäistä kertaa parrasvaloihin Euroopassa ja Lähi-idässä.

Kiertomatkan aloittava Kerry on pitkän linjan senaattori ja ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja. Hän on jo osoittanut kykynsä Yhdysvaltain ulkopolitiikassa ja kertonut halustaan käyttää pehmeää voimaa kriisien ratkaisemiseen. – Diplomaattien lähettäminen tulee halvemmaksi kuin sotavoimien, sanoi Kerry hiljattain.

Mikä sitten muuttuu? Arvioiden mukaan Kerryn uskotaan keskittyvän pitkäjänteisemmin Eurooppaan ja Lähi-itään kuin hänen edeltäjänsä Hillary Clinton pystyi.

Vaikka Kerryltä puuttuu Clintonin lavakarisma, hänen pitkään kokemukseensa poliitikkona luotetaan myös Suomessa. – Uskon, että Kerry täyttää Clintonin jättämät saappaat ilman ongelmia. Euroopassa hänet otetaan vastaan suurella mielenkiinnolla, arvioi ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola.

Presidentti Barack Obaman uuden hallinnon on Aaltolan mukaan tarkoitus saada nippu asioita etenemään vauhdilla.

IS esittelee seuraavassa Kerryn haasteista suurimmat. JAANA OKSANEN

1 Vapaakauppa-alue Yhdysvaltain tavoitteena on sopia EU:n kanssa uudesta vapaakauppa-alueesta. Tämä tarkoittaa toteutuessaan muun muassa sitä, että tullimaksut ja muut kaupan esteet mannerten väliltä poistuisivat. Euroalueen taloudelle vapaakauppa antaisi toivottua potkua.

Aaltolan mukaan neuvottelut vaativat lukemattomia tapaamisia, kun EU:n ja Yhdysvaltain lainsäädäntöä ryhdytään yhtenäistämään. Sopimusneuvottelujen uskotaan kestävän vuosia, kun molemmat osapuolet haluavat varmistaa joidenkin omien elinkeinojensa kuten maatalouden suojan. – Jos tässä päästään sopuun, se paaluttaa koko muulle maailmalle kansainvälisen kaupankäynnin suuntaviivat, Aaltola sanoi eilen IS:lle.

Kiinnostusta neuvottelujen onnistumiselle ovat lisänneet Euroopan ja Yhdysvaltojen talouskriisit sekä Aasian talouden nousu. – Tämä tarkoittaa sitä, että Yhdysvallat tarjoaa EU:lle syvenevää taloudellista suhdetta itseensä, Aaltola summasi.

2

LÄHI-ITÄ JA IRANIN YDINOHJELMA Yksi Kerryn kovimmista haasteista on Iranin ydinohjelma. Tuoreimpien tietojen mukaan maa on saanut haltuunsa uudentyyppisiä sentrifugeja, jotka mahdollistavat uraanin aiempaa tehokkaamman rikastamisen.

Iranin johdolla ei ole ollut halukkuutta neuvotella ydinohjelmastaan, joka kansainvälisen yhteisön mukaan tähtää ydinaseisiin.

Torstaina Yhdysvallat tuomitsi jyrkästi Iranin toimet uutena “provokatiivisena” tekona.

Konfliktia yritetään ratkaista pakotteiden avulla, mutta ne eivät ole tuottaneet tulosta. Vaarana on, että pattitilannetta ryhdytään ratkaisemaan asevoimin. Yhdysvallat ja sen liittolainen Israel ovat aiemmin ilmoittaneet, että sotatoimet tulevat kyseeseen tarvittaessa.

Yhdysvallat haluaa todisteen siitä, että Iranin ydinohjelma on rauhanomainen. Kerryn mukaan on toiveita siitä, että asia edistyy diplomatian keinoin.

3

POHJOIS-AFRIKKA JA AL-QAIDAN NOUSU Suuri huolenaihe Yhdysvalloille on myös terroristiverkosto al-Qaidan voimistuminen Afrikan pohjoisosassa. Aaltolan mukaan Yhdysvallat toivoo tekoja terroristien nujertamiseksi etenkin Ranskalta ja Britannialta.

Ranska taistelee tällä hetkellä Malissa, ja Britannian joukot ovat avustaneet ranskalaisia logistisesti. Washington Postin tietojen mukaan Valkoisessa talossa on jo pidetty kokouksia, joissa on yritetty selvittää, pitäisikö Pohjois-Afrikan epäiltyihin terroristikohteisiin tehdä iskuja.

4

SYYRIAN KRIISI Syyriassa jo kaksi vuotta jatkunut sisällissota aiheuttaa päänvaivaa Kerrylle erityisesti maan kemiallisten aseiden takia. – Jos erinäiset oppositioryhmittymät saisivat maassa jalansijaa, ei ole takeita, kenen haltuun kemialliset aseet päätyisivät, Aaltola sanoi.

Kerry vieraili viisi kertaa diktaattori Bashar al-Assadin luona ennen kansannousua, edistääkseen Lähi-idän rauhanprosessia. Tulevan kiertueensa aikana Kerryn on määrä tavata Italiassa Syyrian opposition johtoa.

Kerryn on tarkoitus keskustella Syyriasta myös Turkissa, Egyptissä ja Qatarissa.