Kirgisian hallituksen väkivaltainen kaatuminen toissa viikolla on merkki
siitä, että epävakaus on lisääntynyt Keski-Aasiassa.
Kirgisian naapurivaltioissa ja entisessä emämaassa Venäjällä seurataan
tarkasti poliittista kuohuntaa, joka syöksi vallasta presidentti
Kurmanbek Bakijevin hallinnon.
Viimeaikainen kriisi on jo toinen iso myllerrys Kirgisiassa viiden
vuoden aikana. Vuonna 2005 maan kadut täyttyivät mellakoista. Lopulta
pääkaupunki Biškekin vihaiset väkijoukot savustivat vallasta presidentti
Askar Akajevin hallituksen. Akajev pakeni poliittisen turvapaikan
perässä Moskovaan.
Kirgisian tapahtumat kertovat, kuinka tulenarka alueen autoritaarisesti
hallittujen maiden tilanne on. Niissä tuntuu yhä elettävän
itsenäistymisen jälkeistä tuskallista sopeutumisvaihetta, vaikka
Neuvostoliiton romahtamisesta on jo liki 20 vuotta.
Yhteinen perintö piinaa toisaalta myös Venäjää. Tuskin voidaan liikaa
korostaa sitä, että Venäjä on ollut suurimman osan historiastaan muita
kansoja hallinnut imperiumi.
Maa-alueeltaan yhtenäisten imperiumien keskeisin turvallisuuskysymys on
pitkien ja usein hauraiden rajojen suojaaminen. Tällaiset imperiumit
pyrkivätkin yleensä hakemaan turvaa laajentumalla alati laidoiltaan,
valtaamalla uutta maa-alaa ja luomalla puskurivyöhykkeitä.
Strategia vaikutti olennaisesti myös Venäjän imperiumin kasvuun. Tällä
logiikalla Venäjä tuli Keski-Aasiaan 1800-luvun puolivälissä ja on yhä
samalla tiellä.
Venäjä ei ole enää edeltäjänsä Neuvostoliiton kaltainen maailmanvalta,
mutta sillä on imperiumin menneisyys. Siksi sen on edelleen vaikeampi
päästää irti entisistä alusmaistaan kuin merten takaisia maita
hallinneiden entisten imperiumien. Venäjän kaltaisessa
mannerimperiumissa metropolialue ja laitamaat kietoutuvat toisiinsa
paljon tiiviimmin ja vahvemmin.
Koska alueellinen yhteys ei katoa tällaisen imperiumin purkautuessa,
monia entisten alusmaiden tapahtumia ei voida tarkastella ja analysoida
vain ulkopoliittisina ilmiöinä. Yhtä olennaista on pohtia, miten
tapahtumat vaikuttavat suoraan entisen emämaan sisäpoliittiseen
tilanteeseen.
Venäjän suurin huolenaihe Keski-Aasiassa on maiden sisäinen vakaus. Mikä
tahansa paikallinen kahina tulkitaan suoraksi uhaksi Venäjän omalle
vakaudelle ja turvallisuudelle. Pelkoja aiheuttaa esimerkiksi
epäonnistunut vallanvaihto tai poliittisen vastakkainasettelun
kärjistyminen, islamilaiskapinallisten nousu maallista hallintoa vastaan
tai paikallisten etnisten ryhmien eripura.
Korostamalla vakauden merkitystä Venäjän johto viestii, että se haluaa
pitää Keski-Aasian nykyiset valtarakenteet pystyssä. Tähän pyritään
hillitsemällä ääri-islamilaisuuden leviämistä ja pönkittämällä entisten
alusmaiden maallisia hallituksia.
Nämä kaksi tavoitetta näyttävät kuitenkin ajautuneen ristiriitaan
keskenään. Venäjä näkee paljon vaivaa tukiessaan Keski-Aasian
hallituksia, jotka todellisuudessa ovat tyypillisiä maallisen vallan
diktatuureja. Ne ovat sisäänpäin kääntyneitä ja korruptoituneita,
sallivat sorron ja torjuvat tiukasti kaikki demokraattiset uudistukset.
Keski-Aasian valtiot tasapainoilevatkin heikoilla jäillä, sillä niiden
hallitusten poliittinen pohja on edelleen kapea ja väitteet aseman
laillisuudesta usein köykäiset. Samalla tavallinen kansa köyhtyy ja
etääntyy yhä enemmän päättäjistä. Alaa valtaavat uskonnollisuus ja
radikalismi. Näin on etenkin Uzbekistanissa ja Tadžikistanissa.
Venäjä taas on juuttunut missioonsa, ”terroristien” nujertamiseen, eikä
tunnu lainkaan varautuneen Keski-Aasian laajamittaiseen poliittiseen
kuohuntaan. Kuohunta voi olla seurausta esimerkiksi tavallisen kansan
tyytymättömyyden kasvusta tai islamismin voimistumisesta.
Kreml näyttääkin langenneen itse virittämäänsä ansaan. Jos se haluaa
aidosti vakauttaa Keski-Aasian, sen ainoa mahdollisuus on ryhtyä itse
muutosagentiksi: todellisten uudistusten taustavoimaksi, joka
houkuttelisi autoritaarisia hallituksia muuttumaan, demokratisoitumaan
ja laajentamaan sosiokulttuurista pohjaansa.
Venäjän kykyä näin edistykselliseen politiikkaan jarruttaa kuitenkin
tehokkaasti sen oman poliittisen järjestelmän luonne.
Niinpä Venäjä on ajautunut pikemminkin ylläpitämään vanhoja rakenteita.
Se pyrkii luomaan suhteita Keski-Aasian johtajiin ja tukemaan itselleen
geopoliittisesti lojaaleja hallituksia {minus} kunnes kansan kapinointi
pyyhkäisee ne väkivaltaisesti sivuun. Juuri näin tapahtui köyhälle
Kirgisialle, jota Bakijevin korruptoitunut klaani piti vallassaan.
Jos suunta ei muutu, Venäjän vetovoima keskiaasialaisten silmissä
epäilemättä kuihtuu entisestään.