Helsingin Sanomat, Vieraskynä, 6.8.2008
Linda Jakobson
Niin kauan kuin valtaosa kiinalaisista ei kuule omien maanmiestensä
protestoivan, hallitus on tyytyväinen, arvioi Linda Jakobson.
Pekingin ylihuomenna alkavista olympialaisista näyttää tulevan Kiinan
hallitukselle kenties ylivoimaisen suuri haaste. Järjestäjien on
toisaalta pystyttävä takaamaan 80 valtionpäämiehen, 16 000 urheilijan
ja kymmenientuhansien kisavieraiden turvallisuus. Toisaalta arvostelu
ylimitoitetun tiukoista – joidenkin mielestä hysteerisistäkin –
turvatoimista kasvaa.
Ulkomaisia uutiskanavia seuraava pieni joukko kiinalaisia on tuohtunut,
sillä he tiedostavat maansa menettävän kasvonsa, kun siitä välittyy
kuva ankarana ja vanhoillisena valtiona, joka ei pysty vastaamaan
joustavasti kansainvälisen megatapahtuman ja sen turvallisuushaasteiden
paineisiin.
Tyytymättömiä ovat myös tuhannet ulkomaalaiset. Osalta jää kisamatka
tekemättä viisumin epäämisen takia. Pekingissä asuvia ahdistellaan
turvatarkastuksilla, jollaisia ei ole nähty sitten 1980-luvun.
Vihaisia ovat lisäksi noin kolme miljoonaa siirtotyöläistä, jotka on
ajettu pois pääkaupungista kahdeksi kuukaudeksi. Tuhannet liikemiehet
menettävät tuloja, koska heillä ei joko ole työvoimaa tai palveluista
maksavia turisteja.
Sadat tehtaat ovat joutuneet supistamaan tai pysäyttämään tuotantonsa,
jotta Pekingin ilmanlaatu paranisi. Kymmenet baarit on suljettu
väliaikaisesti kansallisen turvallisuuden nimissä.
Ulkomaiset toimittajat ovat raivoissaan, koska hallituksen lupauksista
huolimatta heidän työtään rajoitetaan. Viitteitä tulevasta antoi viime
viikolla Pekingin poliisi yritys estää hongkongilaisia toimittajia
kuvaamasta poliisien ja lipunostajien välistä nujakkaa.
Mutta onko näillä närkästyneiden joukoilla merkitystä Kiinan johdolle?
Lyhyesti sanottuna ei. Kommunistisen puolueen silmissä olympialaiset
ovat menestys, jos ne ovat sitä Kiinan kansan mielestä. Niin kauan kuin
valtaosa kiinalaisista ei kuule omien maanmiestensä protestoivan,
hallitus on tyytyväinen.
Vaikka kiinalaisten internetin käytöstä puhutaan paljon (arviolta 253
miljoonaa kiinalaista surfaa netissä), valtaosa kansasta saa yhä
uutisensa hallituksen valvomista välineistä.
Pew-tutkimuslaitoksen tuoreen Global Attitudes -kyselyn mukaan vain 13
prosenttia kiinalaisista lukee jonkin verran uutisia verkosta; peräti
96 prosenttia pitää tärkeimpänä uutislähteenään televisiota, joka on
maan joukkoviestimistä tiukimmin valvottu.
Kiinalaismedia ei juuri kerro omien tyytymättömyydestä
olympiajärjestelyihin. Kolme miljoonaa vihaista siirtotyöläistä hukkuu
virallisissa tilastoissa 800 miljoonan maalaisen joukkoon. Heillä ei
ole valituskeinoa.
Tyytymättömät älymystön edustajat ovat pieni vähemmistö. Heidätkin
voidaan vaientaa hiljaisilla uhkauksilla rangaistuksesta ja
muistuttamalla, että olympialaisten aika on maan kansallisten etujen
kannalta elintärkeä. Mielenosoituksiin uskaltautuneet harvat
ihmisoikeusaktivistit puolestaan on pidätetty tai lähetetty
työleireille ”koulutettaviksi”.
Kiinalaiskommentoijat torjuvat taitavasti ulkomaisen arvostelun. He
muistuttavat lukijoille, että monet ulkomaalaisista arvostelijoista
ovat todellisuudessa huolestuneita Kiinan vaikutusvallan kasvusta ja
siksi tekevät kaikkensa löytääkseen Kiinasta vikaa.
Kiinan kommunistinen puolue on pitänyt vuodesta 1949 eli
kansantasavallan perustamisesta lähtien esillä kansallisen nöyryytyksen
kulttuuria – häpeää, johon ulkopuoliset ajoivat kiinalaiset 1800- ja
1900-luvuilla. Nöyryytysten muistelusta on tullut osa kiinalaista
kansanluonnetta.
Olympialaiset suovat puolueelle tilaisuuden esiintyä osaavana
hallituksena, joka teki kisat mahdollisiksi. Puolue perustaa
oikeutuksensa erityisesti talouskasvun jatkumiseen ja siihen, että
kiinalaiset kokevat maansa menestyväksi ja vahvaksi.
Kansallisylpeyden pönkittäminen on välttämätöntä, sillä puolue kohtaa
valtavia haasteita. Tyytymättömyyden aiheet ulottuvat
työpaikanmenetyksistä ja heikosta työturvallisuudesta korruptoituneiden
viranomaisten mielivaltaisiin päätöksiin. Haasteisiin kuuluvat
ympäristöhaitat, jotka ovat seurausta maan nopeasta kasvusta ja
puutteellisesta lainvalvonnasta.
Jokainen olympialaisia isännöivä maa joutuu kansainvälisen huomion
keskipisteeseen. Kiinan hallitus on kuitenkin luonut odotukset sekä
kotona että ulkomailla niin suuriksi, että pettymysten riski on
todellinen.
Hallitus pitää olympialaisia mahdollisuutena mainostaa nykyaikaistuvaa,
vaurastuvaa ja kansainvälistyvää Kiinaa. Suuri enemmistö kansasta on
samaa mieltä.
Lukemattomille ulkopuolisille kisat merkitsevät sen sijaan tilaisuutta
arvioida Kiinan suvaitsevaisuutta tai nostaa esiin maan puutteita – ja
painostaa hallitusta muuttamaan politiikkaansa. Tähän joukkoon kuuluu
monia hallituksia etenkin länsimaissa, lukuisia kansalaisjärjestöjä,
joiden huolet ulottuvat mielivaltaisista pidätyksistä Tiibetin
tilanteeseen, sekä paljon järjestöjen asiaan uskovia kadunmiehiä.
Kun Kiinan hallitus ja Kiinan kansa odottavat olympialaisista
riemukasta ”lakkiaisjuhlaa” sinetiksi pääsylle kansainväliseen
yhteisöön, ulkopuolisille tapahtuma on pikemminkin kansainvälisyyden
pääsykoe. Näkökulmien välillä on niin leveä kuilu, että vakavia
väärinymmärryksiä on vääjäämättä edessä.
Pekingin olympialaisten tunnuslause on ”yksi maailma, yksi unelma”.
Kiistely Kiinan hallituksen tavasta valmistautua kisoihin kuitenkin
osoittaa, että maailmaan mahtuu hyvin erilaisia unelmia – jotka ovat
valovuosien päässä toisistaan.