Kiinassa pelätään poliittista kriisiä

Kiina vietti joulun alla taloudellisen uudistuspolitiikan
30-vuotisjuhlaa. Uudistukset ovat tuottaneet mainioita tuloksia:
kansantulo henkeä kohti on moninkertaistunut ja köyhien määrä on
vähentynyt ainakin 300 miljoonalla. Toisaalta taloudellinen
eriarvoisuus on kasvanut voimakkaasti sekä alueiden että
yhteiskuntaryhmien välillä. Korruptio kalvaa yhteiskunnan moraalista
perustaa. Ympäristön tila on surkea ja se huononee jatkuvasti.

Silti
Kiinan talousuudistukset ovat kaiken kaikkiaan olleet ennennäkemätön
menestystarina. Tästä syystä luulisi, että niiden vuosipäivää olisi
vietetty iloisissa ja riehakkaissa merkeissä. Lisäsyyn juhlintaan on
antanut onnistuneesti järjestetyt Pekingin kesäolympialaiset.
Huolimatta poliittisesta kontrollista Kiina on paljon vapaampi maa kuin
talousuudistusten alkuaikoina.

Kuitenkin
mieliala juhlapuheissa oli aika synkkä. Syynä tähän oli nopeasti ja
voimakkaasti päälle kaatunut maailmanlaajuinen talouskriisi. Tunnettu
taloustieteilijä Noriel Roubini toteaa, että taloudellisen ”pakkolaskun
riskit ovat lisääntyneet merkittävästi Kiinassa”. Kaikki on tietysti
suhteellista, sillä tähänastisissa ennusteissa on arvioitu talouskasvun
laskevan tulevana vuonna 11 prosentista 8 prosenttiin. Ongelman
keskiössä on kuitenkin kysymys siitä, onko tämäkin ennuste liian
optimistinen.

Kiinan kärjistyvät ongelmat
palautuvat talousuudistusten luonteeseen. Nopea kasvu on saavutettu
tekemällä Kiinasta maailman teollinen työpaja, joka tuottaa edelleen
suhteellisen edullisia ja laadukkaita tuotteita maailmanmarkkinoille –
vaikka välillä tuotteet ovatkin myrkyllisiä. Nopeasta talouskasvusta
huolimatta kotimaista kulutusta on hillitty, minkä vuoksi säästämisaste
on poikkeuksellisen korkea 40 prosenttia.

Kiinan
vientimenestys on merkinnyt maan valuuttavarannon lähes uskomatonta
kasvua: se lähestyy tällä hetkellä 2 000 miljardia dollaria. Näitä
rahoja on käytetty ennen kaikkea Yhdysvaltojen liittovaltion
velkakirjojen ostamiseen. Tällä tavalla Kiina on pönkittänyt
amerikkalaista vajetaloutta ja dollarin arvoa. Kollegani Matti Nojonen
on arvioinut, että viimeisen kymmenen vuoden aikana jokainen
kiinalainen on tällä tavalla rahoittanut amerikkalaisten kulutusjuhlaa
4 300 dollarilla, siis antanut amerikkalaisille kehitysapua.

Kun
lamasta on tulossa maailmanlaajuinen, niin kysyntä, myös kiinalaisten
tuotteiden kysyntä, maailmalla supistuu. Seurauksena on luonnollisesti,
että Kiinan vientivetoinen talous alkaa yskiä. Kiinan päättäjät eivät
voi kuitenkaan yksipuolisesti avata ulkomaisia markkinoita, vaan
joutuvat pikemminkin pelkäämään protektionismin nousua. Kun
keskuspankilla on rahaa holveissaan, niin ainoa mahdollisuus on ryhtyä
elvyttämään kotimarkkinoita, kuten tehdään tällä hetkellä miltei
kaikissa maissa.

Marraskuussa Kiinan hallitus
hyväksyi massiivisen 600 miljardin dollarin elvytyspaketin, jonka
arvioidaan nostavan talouskasvua kolmella prosenttiyksiköllä. Se
korvaisi aika tarkkaan vastaavan viennin pienentymisestä johtuvan
kasvun hidastumisen. Elvytyspaketin todellisia vaikutuksia talouden
kehitykseen on kuitenkin mahdoton tietää. Paketin väitetään sisältävän
jo aikaisemmin hyväksyttyjä hankkeita ja epäilemättä korruptio ja
tehottomuus heikentävät osaltaan myönteisiä vaikutuksia.

Kun
Kiinan talous tuskin missään tapauksessa syöksyy varsinaiseen lamaan,
niin miksi päättäjät ovat sitten syvästi huolissaan. Syy on ilmeinen:
pelätään poliittista kriisiä ja sen luomaa haastetta kommunistisen
puolueen yksinvallalle. Virallistenkin arvioiden mukaan kansalaiset
järjestävät vuosittain 80 000 protestia. Tähän saakka nämä ovat
sijoittuneet pääasiassa maaaseudulle ja kohdistuneet paikallisten
viranomaisten väärinkäytöksiin. Näihin protesteihin on pyritty
vastaamaan muun muassa lisäämällä talonpoikien oikeutta valvoa
maapalstojaan.

Nyt
protestit ovat siirtymässä myös kaupunkeihin, joissa paraneva elintaso
on pitänyt tähän saakka mielet tyytyväisinä. Teollisuusalueilla ja
rakennuksilla työskentelevällä, ehkä 100 miljoonalla siirtotyöläisellä
ei ole taas organisoitua poliittista voimaa. Uusi protestiaalto liittyy
tehtaiden sulkemiseen ja siitä aiheutuvaan työttömyyteen. Yksistään
vientiteollisuuden yhdessä ytimessä, Shenzhenissä, on kesän jälkeen
7 000 pientä ja keskisuurta yritystä sulkenut ovensa. Pankkeja on
kehotettu rahoittamaan avokätisemmin vaikeuksissa olevia yrityksiä,
mutta silti konkurssien uskotaan jatkuvan.

Kiinan
historia on opettanut poliittiset päättäjät pelkäämään epävakaisuutta,
joka johtaa valtakunnan hajoamiseen ja pahimmillaan sisällissotiin.
Tämän kehityksen estämiseksi ainoa keino yksipuoluevaltiossa on
poliittisen valvonnan tiukentaminen, mikä Kiinassa näkyykin selvästi
esimerkiksi Tiibetin kurinalaistamisessa. Näyttää siltä, että Pekingin
hallitus suhtautuu nykyään tiukemmin ulkomaisen tuen osoittamiseen
Tiibetin itsenäistymispyrkimyksille kuin yhteisesiintymiseen Taiwanin
kanssa.

Tästä yksi esimerkki on Kiinan vain
viikon varoitusajalla tekemä huippukokouksen peruuttaminen Euroopan
unionin kanssa, kun puheenjohtajamaan Ranskan presidentti Nicolas
Sarkozy oli tavannut Puolassa Dalai laman. Kiinan talouskasvun
jatkuminen ja sen demokratian vahvistuminen ovat koko maailman kannalta
tärkeitä asioita, mutta niissä esiintyviä vaikeuksia täytyy kohtuuden
rajoissa myös ymmärtää.