Koreoissa kaivaudutaan yhä syvemmälle poteroihin
Turun Sanomat

Pohjois- ja Etelä-Koreassa keskinäiselle nahistelulle ei näytä tulevan
loppua ainakaan lähivuosina. Maiden suhteet ovat kiristyneet tuntuvasti
siitä lähtien, kun Etelä-Korean presidentti Lee Myung-bak valittiin
virkaansa joulukuussa 2007. Konservatiivinen Lee ilmoitti heti alkuun,
ettei aio tehdä Pohjois-Korean hallinnolle myönnytyksiä eikä aio
laajentaa yhteistyötä ellei Pyongyang osoita konkreettisin ja
perusteellisin toimin kunnioittavansa niitä lupauksia, joita se on
antanut ydinohjelmansa lopettamisesta ja kansainvälisten sopimusten
noudattamisesta.

Vielä syksyllä 2007 Koreoiden johtajat olivat tavanneet neuvotellakseen
lopullisesta rauhansopimuksesta ja Pohjois-Korea oli luvannut sulkea
ydinlaitoksensa sekä julkistaa salaisen ydinohjelmansa vuoden loppuun
mennessä. Maiden pääministeritkin tapasivat ensimmäistä kertaa 15
vuoteen.

Keväällä 2008 Pohjois-Korea alkoi kuitenkin jo häätää eteläkorealaisia
maiden yhteiseltä teollisuusalueelta Kaesongissa rajan pohjoispuolella,
ja laukaisi lyhyen kantaman ohjuksia. Syksyllä se katkaisi vielä maiden
välisen maaliikenteen, kutsuen Leen ajamaa politiikkaa ”uhmaavaksi”.

Vuonna 2009 tilanne kärjistyi entisestään. Pohjois-Korea kohautti
maailman useilla ohjusammunnoilla ja ennen kaikkea toukokuun
onnistuneella ydinkokeella. Maaliskuussa 2010 eteläkorealainen
hävittäjälaiva upposi Pohjois- ja Etelä-Korean välisen kiistellyn
merirajan tuntumassa vieden 46 sotilaan hengen. Etelä syyttää teosta
pohjoisen ampumaa torpedoa, pohjoinen kiistää väitteet.

Leen konservatiivisuus on selvästi saanut Pohjois-Korean hallinnon olon
tukalaksi. Se yrittää pehmentää Leen kovaa linjaa ja haluaa
demoralisoida hänen kannattajiaan yhä jyrkemmällä retoriikalla ja
uhmakkaammalla ulkopolitiikalla.

Kiivas vastakkainasettelu jatkunee edelleen, mutta täysmittainen sota on
etäinen vaara. Molemmilla Koreoilla on niin runsaasti hyökkäysvoimaa
että sota romuttaisi molempien maiden talouden ja saattaisi koitua
jommankumman, todennäköisesti Pohjois-Korean, hallinnon turmioksi.
Pohjois-Korea tyytyy siis pieniin iskuihin ja symbolisiin
provokaatioihin, kuten ohjusammuntoihin, eikä Etelä-Korea uskalla
vastata näihin yllytyksiin ainakaan sotilaallisin keinoin.

Samalla on muistettava, että Koreoiden nahistelu ei perustu pelkästään
maiden väliseen kilpailuun, vaan sille on sisäpoliittisetkin syynsä.
Pohjois-Korean seuraavaksi johtajaksi noussee Kim Jong-ilin nuorin
poika, jolle kerätään nyt kansallista hyväksyntää nostamalla hänet
kansallissankarin asemaan tässä Etelä-Korean ja Yhdysvaltain kanssa
käytävässä “taistelussa”.

Etelä-Korean kesäkuun kunnallisvaaleissa tappion kärsinyttä presidentti
Leetä on taas syytetty Pohjois-Korean uhkan liioittelusta, jolla hän
hakee tukea konservatiiviselle politiikalleen.

Korean niemimaan kohtalo ei ole kokonaan Koreoistakaan kiinni, vaan myös
alueen suurvallat – Yhdysvallat ja Kiina – pelaavat omaa peliään
niemimaalla.

Yhdysvallat on sitoutunut puolustamaan Etelä-Korean koskemattomuutta,
mikäli Korean sisällissota taas jatkuu, mutta Irakissa ja Afganistanissa
painiville amerikkalaisille joukoille uusi sotilaallinen velvoite voisi
olla sietämätön taakka. Tätä se haluaa kaikin tavoin välttää.

Yhtä lailla Kiina pelkää Korean niemimaan nykyisen tasapainon
horjumista. Pohjois-Korea toimii puskurina Kiinan ja Etelä-Koreaan
sijoitettujen amerikkalaisjoukkojen välillä. Yhdistynyt Korea taas
saattaisi olla Yhdysvaltain liittolainen aivan Kiinan kainalossa, ja
Korean vastaisesta rajasta tulisi murheenaihe Kiinalle. Sitä paitsi
korealaisten ja kiinalaisten suhteet ovat vaikeat ilman Yhdysvaltain
läsnäoloakin.

Kiinan huoli Korean niemimaan tilanteesta ilmeni, kun se järjesti omat
ilmavoimien sotaharjoituksensa alueen tuntumassa heti sen jälkeen, kun
Yhdysvallat ja Etelä-Korea oli järjestänyt omat harjoituksensa elokuun
alussa. Viesti oli selvä: Korean niemimaan tilanne koskettaa muitakin
kuin Yhdysvaltoja.

Koreoissa kaivaudutaan siis yhä syvemmälle poteroihin. Kummankin valtion
johto hyötyy tavalla tai toisella vastakkainasettelusta ja alueen
suurvalloilta puuttuu yhteinen näkemys Korean niemimaan tulevaisuudesta.

Myös Etelä-Korean kansan keskuudessa toivo rauhanomaisesta yhteiselosta
hiipuu. Yhtäältä toivotaan, että yhteisellä Korean kansalla olisi
yhteinen valtio.

Toisaalta moni tuumii, että yhdistyminen tarkoittaisi Etelä-Korealle
suunnatonta taloudellista taakkaa – suurempaa, kuin mitä Länsi-Saksassa
kuunaan pelättiin Saksojen yhdistyessä. Nuoremmalta sukupolvelta
kysyttäessä voi jopa kuulla, että Pohjois- ja Etelä-Korea ovat jo niin
etäällä toisistaan, ettei samasta kansasta voi enää puhuakaan.

Kirjoittaja työskentelee
Ulkopoliittisessa instituutissa ja tutkii päätehtävänään Itä-Aasian,
etenkin Japanin ja Koreoiden suhteita.