Kuka johtaa Venäjää?

Venäjän tarkkailijat ovat palanneet omalla tavallaan kremnologian aikaan: kuka käyttää valtaa Moskovassa ja missä tarkoituksessa? Tämä kysymys nousee siitä, että Vladimir Putin ei halunnut muutattaa viime vuonna perustuslakia, vaan tyytyi kahteen kauteen. Etukäteen järjestetyllä tavalla Putin siirtyi maan pääministeriksi ja hänen suojattinsa Dmitri Medvedev valittiin presidentiksi kylläkin vaaleissa, mutta ilman vaalikampanjaa.  Putinin ja Medvedevin suhde on maailmalla jatkuvan pohdinnan kohteena. Roolien epäselvyyttä Venäjällä osoittaa sekin, että Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama erehtyi äskeisellä Moskovan-vierailulla kutsumaan Putinia presidentiksi ennen kuin huomasi virheensä.

Tavanomaisen käsityksen mukaan tämä poliittinen pari ajaa tandemilla eli he polkevat samaa pyörää. Vastakkaisen tulkinnan mukaan Putin, vaikka onkin muodollisesti Medvedeviä alempana, on säilyttänyt todellisen vallan itsellään. Hänen hallintokoneistonsa on perua presidenttikaudelta ja kaikin puolin vahvempi ja kokeneempi kuin nykyisen presidentin.  Tandemiin liittyen ajatellaan usein, että Putinin ja Medvedin välillä on sovittu jonkinlaisesta sotasuunnitelmasta. Toisin sanoen Medvedev palvelee nelivuotisen presidenttikautensa loppuun, minkä jälkeen Putin palaa vaalien kautta ja perustuslakia noudattaen presidentiksi. Venäjän duuma onkin jo ehtinyt jatkaa presidenttikautta viisivuotiseksi, mikä määräys koskee seuraavaa presidenttiä. Perustuslain mukaan presidentiksi palaava Putin voi istua vallassa vielä vuodet 2012-22. Takaraja on kaukana tulevaisuudessa. 

Odotellessa seuraavaa siirtoa nämä Venäjän politiikan kaksi keskeistä hahmoa pelaavat peliä ”hyvä poliisi”, ”paha poliisi”. Medvedev on edellinen ja Putin jälkimmäinen. Medvedevin rooliin sopii, että hän on toistuvasti korostanut hyvä asioita kuten oikeusvaltion tuomista Venäjälle sekä riippumattoman tiedonvälityksen ja kansalaisyhteiskunnan vahvistamista. Käytännössä etenemistä ei ole kuitenkaan tapahtunut, vaan Putinin varauksellinen linja on ollut vahvoilla. Tämä koskee sekä Venäjän sisä- että ulkopolitiikkaa.  Putinin tavoitteena on ollut luoda Venäjälle Moskovaan keskitetty valtajärjestelmä: ”vallan vertikaali” kuten putinilaiset itse sanovat. Duumassa ehdottoman enemmistön omaava Yhdistynyt Venäjä-puolue on tämän valtajärjestelmän tahdoton parlamentaarinen ulottuvuus. Kollegani Sirke Mäkinen on työssään kuvannut, kuinka oppositiopuolueille halutaan antaa hieman enemmän toimintatilaa, mutta ei niin paljoa, että itse vertikaalinen valtajärjestelmä olisi uhattuna.  Tähän vallankeskittämispolitiikkaan liittyy olennaisesti se, että myöskään duuman ulkopuolelta ei sallita laajamittaisia hallituksen vastaisia mielenosoituksia, vaan ne tukahdutetaan armottomasti. Kyse ei ole vain poliittisen opposition kukistamisesta, vaan kaikkiin epävakaisuuden merkkeihin suhtaudutaan aggressiivisesti. Kun Vladivostokin autokauppiaat protestoivat Japanista tuotujen autojen tullien korotuksia, niin Moskovasta lähetettiin erikoisjoukkoja laannuttamaan mielenosoitukset. 

Maailmanlaajuinen talouskriisi iskee myös Venäjään pahasti. Kansainvälisen valuuttarahaston arvion mukaan Venäjän talous supistuu tänä vuonna 8 prosenttia. Onneksi suuri valuuttavaranto – tällä hetkellä 380 miljardia dollaria – öljytuloista koottu vakausrahasto helpottaa sopeutumista ja rajoittaa talouskriisin poliittisia kustannuksia. Putinin hallitus kielsi vuoden alkuun saakka kriisin vakavuuden ja muun muassa tuhlasi huomattavia summia ruplan kurssin puolustamiseen.  Nyt kriisin todellisuus on myönnetty ja Venäjän hallitseva luokka on alkanut huolestua sen mahdollisista seurauksista. Hermostuneisuudesta kielii se, että muutama viikko sitten Putin näki tarpeelliseksi mennä televisiolähetyksessä läksyttämään oligarkki Oleg Deripaskan hänen sementtifirmojen maksamattomista palkoista. Deripaska pantiin, varoituksena muilla oligarkeilla, allekirjoittamaan julkisesti sitoumus palkkojen maksamisesta.  Medvedev on suhtautunut talouskriisin astetta vakavammin kuin Putin, mutta mitään olennaisia linjaeroja heidän välillään ei ole löydettävissä. Yhteisenä piirteenä näyttää olevan se, että nyt koko velkaantunutta oligarkkiryhmää, eikä vain yksittäisiä rimpuilijoita, pannaan valtion johdolla poliittiseen järjestykseen. Tässä suhteessa Putinin hallinto pelaa kovaa ja pitemmän päälle riskialtista peliä: vallankeskitys nostaa aina vastavoimia, vaikka se saattaa kestää pitkäänkin.