Kun Suomi putosi puusta
Kaleva, sunnuntai-liite
Petri Laukka

Ulkopoliittisen instituutin tutkija Tiia Lehtonen kommentoi Kalevan haastattelussa sekä Suomen kansainvälistä asemaa että Suomen asemaa Euroopan unionissa.

 

 

Mitämitä: Onko kansainvälinen luottamuspula todellinen?

Suomea pidetään EU:n pikkuhäirikkönä. Lokakuussa poliittinen eliitti yllättyi, kun Suomi sai niin vähän kannatusta YK:n turvaneuvostoon.

Ulkopoliittisen instituutin tutkija Tiia Lehtonen, onko Suomi menettänyt luottamustaan kansainvälisesti?
Mielestäni Suomeen ei kohdistu erityistä kansainvälistä luottamuspulaa. Toppuuttelen mielelläni kaikkein kriittisimpiä äänenpainoja, jotka ovat julistaneet Suomen ulkopolitiikan täysin linjattomaksi.

Kuitenkin tuntuu, että Suomi on ajautunut sivuun kansainvälisestä päätöksenteosta.
Suomi ei ole ajautunut sivuun, mutta ajaa joissakin asiakysymyksissä omilla raiteillaan. Toisaalta voidaan ajatella, että talouskriisi, oikeistopopulismi ja kansallisuusaatteen nousu aiheuttavat näköharhoja, ja ne jylläävät muissakin maissa. Kansainvälisen päätöksenteon dynamiikka on jatkuvassa liikkeessä ja monien järjestöjen painoarvo on muuttunut.

Entä olemmeko ulkona EU:n ytimestä, johon veimme itsemme 1990-luvulla aivan ohjelmallisesti?
Kyllä ja ei. Emme ehkä kuulu enää yksiselitteisesti EU:n ”kovaan ytimeen”, mutta olemme silti tiukasti niiden pöytien äärellä, joissa päätökset tehdään. On hyvä muistaa, että ”ydin” on sekä suhteellinen että epämääräinen käsite. Mikäli ydin käsitetään euroalueen kuudeksi AAA-luokitelluksi jäsenvaltioksi, olemme ytimessä. Olemme mukana myös Eurooppa-neuvoston lokakuussa tekemässä päätöksessä perustaa pankkiunioni.

Eräät ulkopoliittiset keskustelijat ovat vaatineet suursiivousta ulkoministeriöön ja ulkoministeri Erkki Tuomiojan vaihtamista. Miltä kuulostaa?
Minun korvaani tuo kuulostaa hätävarjelun liioittelulta. Siivoustalkoot ovat tässä tilanteessa varmasti paikallaan, mutta parasta jälkeä syntyy useimmiten silloin, kun kaikki ovat yhteistuumin luudanvarressa.

Kiinnostaisi tietää, mikä on Suomen ulkopoliittinen linja?
Jatkuvuus on nähtävissä muun muassa siinä, että Suomi painottaa kansainvälisessä politiikassa edelleen yhteisten instituutioiden, sääntöjen ja normien merkitystä. On kuitenkin totta, että ulkopolitiikan tulisi olla muutakin kuin pelkkää reagointia ärsykkeisiin. Suomen pitäisi profiloitua muunkinlaisena toimijana kuin Pavlovin koirana.
Eli linjaa on syytä selkiyttää?
YK:n turvallisuusneuvostokampanja jätti monille vahvan tunnun, ettei pieni uudistaminen olisi pahitteeksi. Ainakin jonkinasteinen ryhtiliike olisi päivän sana. Allekirjoitan.

Millainen ryhtiliike?
Ennen kaikkea olisi hyvä selkeyttää Suomen poliittista tahtotilaa ja kansallista konsensusta ulkopolitiikan lukuisilla osa-alueilla, joita värittävät tällä hetkellä osittain vastakkaiset ja keskenään ei-yhteensopivat tavoitteet.

Siis että täh?
Pienillä valtioilla on usein sellaista osaamista, mikä puuttuu suuremmilta. Sitä oikein suuntaamalla voi helposti lisätä näkyvyyttään ja vaikutusvaltaansa kansainvälisesti. Näin on tehnyt Norja rauhanvälitystyössä ja humanitaarisessa toiminnassa. Norja on osallistunut YK-operaatioihin enemmän kuin Suomi. Norjan kehitysapu on maailman suurin. Suomen kehitysavun määrän on arveltu olleen yksi syy turvaneuvostotulokseen.

Millaista osaamista Suomi voisi Norjan tapaan tarjota?
Meillä on presidentti Martti Ahtisaari ja hänen johtamansa rauhanorganisaatio, ja niiden myötä arvostettu henkilökultti rauhanvälityksessä. Mutta tarvetta profiilin nostoon on. Suomella olisi varaa näkyä asioissa, jotka hyödyttävät sekä itseä että muita. Liikkumatilaa on paljon enemmän kuin kylmän sodan aikana.

”Pieni uudistaminen ei olisi pahitteeksi. Jonkinasteinen ryhtiliike olisi päivän sana.”
Tiia Lehtonen
ulkopolitiikan tutkija