Euroopan unionin yritys laatia yhteinen kanta Kööpenhaminan ilmastosopimusneuvotteluja varten on osoittautunut hankalaksi. Jäsenmaat eivät päässeet maaliskuussa sopuun kehitysmaiden ilmastorahoituksesta ja siirsivät asian kesäkuun huippukokoukseen.
Yhtenäisen esityksen viivästyminen osoittaa, että EU:n ajamaa muita maita tiukempaa ilmastopolitiikkaa on vaikeampi toteuttaa aiempaa laajemmassa unionissa.
Ilmapiiri julkisen rahoituksen jakamiseen kehitysmaiden ilmastotoimiin ei ole taloustaantuman takia paras mahdollinen. Etenkin EU:n uudet jäsenmaat käyttäisivät julkisen rahan mieluummin kotimaassa. Ne ovat vaatineet selkeyttä siitä, miten EU:n rahoitusvastuu jaetaan jäsenmaiden kesken ennen kuin EU sitoutuu konkreettisiin summiin.
EU odottaa muiden teollisuusmaiden, erityisesti Yhdysvaltojen, rahoituspäätöksiä ennen kuin etenee omissa aikeissaan. Se edellyttää myös, että nousevat taloudet kuten Kiina ja Intia sitoutuvat vähentämään päästöjään merkittävästi.
EU on ehdottanut, että edistyneet kehitysmaat laativat ns. vähähiiliset kehitysstrategiat, jotka sisältävät joukon suunnitelmia ja toimenpiteitä päästöjen vähentämiseksi. Ne taas linkitetään teollisuusmaista tulevaan rahoitukseen.
Kehitysmaat puolestaan odottavat teollisuusmailta selkeitä summia ilmastorahoituksen määrästä ennen kuin ovat valmiita minkäänlaisiin toimenpiteisiin päästöjensä vähentämiseksi. Nähtäväksi jää, ratkeaako pattitilanne.
Kiina kieltäytyy velvoitteista
Kööpenhaminan neuvotteluissa ovat esillä taakanjako päästöjen vähentämisessä sekä kehittyneissä että kehittyvissä maissa ja kansainvälinen päästökauppajärjestelmä. Asialistalle nousee myös se, miten päästöjen hillitseminen ja ilmastonmuutokseen sopeutuminen kehittyvissä maissa rahoitetaan.
Tänään julkistetussa Ulkopoliittisen instituutin tuottamassa Towards a new climate regime? -raportissa tarkastellaan viittä suurinta kasvihuonekaasujen päästäjämaata, Kiinaa, Intiaa, Japania, Venäjää ja Yhdysvaltoja, ja verrataan maiden näkökulmia Euroopan unionin kantoihin.
Tärkein eroavaisuus Kiinan ja EU:n näkökantojen välillä on Kiinan haluttomuus hyväksyä kansainvälisesti sovittuja päästöjen vähentämisvelvoitteita.
Vaikka Kiina ja EU ovat samaa mieltä kehittyneiden maiden tarpeesta siirtää taloudellista apua kehitysmaihin, jotta päästöjä voitaisiin vähentää, näkemykset eroavat siinä, kenen pitäisi hallinnoida rahavirtoja.
Kiina tahtoisi osapuolten yhteisen konferenssin hallinnoivan varoja. EU puolestaan ehdottaa roolia Maailman ympäristörahastolle (GEF). Myös EU:n ehdotus, että kehitysmaiden tulisi raportoida kotimaisista toimistaan ja päästöistään, on Kiinalle hankala asia.
EU ja Intia kaukana toisistaan
Suurista päästäjämaista Intian linja eroaa eniten EU:n kannasta. Unioniin verrattuna Intia vaatii rajumpia päästövähennyksiä kehittyneiltä mailta.
Intia myös ajaa saman henkilökohtaiseen päästökiintiön ottamista tavoitteeksi kaikissa maissa. Näin se vastustaa sitoutumista tulevaisuuden päästöjen rajoittamiseen kehitysmaissa. Se vastustaa myös Maailman ympäristörahaston GEFin osallistumista sopimuksen rahoitusmekanismiin.
Japanilla ja EU:lla on samankaltainen näkemys siitä, että taakanjaon pitäisi perustua selkeisiin vertailulukuihin pelkän poliittisen neuvottelun asemesta, sekä tarpeesta saada suurimmat nousevat taloudet hyväksymään jonkinasteisia velvoitteita.
Molemmat maat tunnustavat velvollisuutensa kehittyvien maiden päästövähennysten rahoittajina ja haluaisivat myös kaupallisten toimijoidensa osallistuvan. EU kuitenkin odottaa Japanin suostuvan päästöleikkauksiin, joita Japanin on vaikea hyväksyä.
Sama koskee Venäjää. EU:n ehdottamien päästövähennysten laajuus saattaa olla poliittisesti mahdotonta, sillä talouskasvu on Venäjälle tärkeintä. Venäjä haluaisi lisäksi lukea hyväkseen 1990-luvulla ylijääneitä päästöoikeuksia seuraavassa sopimusjärjestelmästä.
Hankalat neuvottelut edessä
Yhdysvalloilla ja EU:lla on selviä yhteisiä näkemyksiä liittyen nousevien talouksien osallistumiseen ilmastotalkoisiin a kansainvälisen päästökaupan perustamiseen. Talouskriisi saattaa silti vielä rajoittaa Yhdysvaltojen mahdollisuuksia rahoittaa päästövähennyksiä kehitysmaissa.
Raportin perusteella on selvää, että suurten päästäjien näkemykset eroavat toisistaan huomattavasti. Siten Kööpenhaminan neuvotteluista voidaan odottaa monimutkaisia ja hankalia.