Lukashenkoa ei vielä kaadeta
Turun Sanomat
Elina Tuukkanen

Valko-Venäjä ei ensi sunnuntaina pyristele irti pitkäaikaisesta presidentistään Aleksandr Lukashenkosta.

”Euroopan viimeiseksi diktaattoriksi” kutsutun miehen pitkään jatkunut kansansuosio on laskenut, ei kuitenkaan sitä vertaa, että kukaan opposition yhdeksästä presidenttiehdokkaasta menisi hänen ohitseen sunnuntain presidentinvaaleissa.

Neuvostoliitosta itsenäistynyt itäisen Euroopan maa on ollut vuodesta 1994 tiukasti Lukashenkon ohjaksissa ja Venäjän talouteen sidoksissa, mutta viime kuukaudet ovat muuttaneet sekä ulkopuolisten että Lukashenkon näkökulmia.

Venäjän johto ja media ovat kärkevästi arvostelleet Lukashenkoa, jota Moskova aiemmin piti uskollisena liittolaisena. Viesti on kantautunut myös valkovenäläisten korviin. Minsk joutuu pelkäämään Venäjän antamien runsaiden öljy- ja kaasutukien menettämistä.

Lukashenko kävi viime viikolla yllättäen Moskovassa sopimassa uusista öljytoimituksista. Yksi sopimus ei kuitenkaan hälvennä sitä, että Venäjän tukeen perustuva talouden kivijalka on alkanut murentua ja että tavalliset valkovenäläiset tuntevat sen elämässään eri lailla kuin aikaisemmin.

Kampanjan aikana joustavampi ote

Valko-Venäjä on onnistunut luomaan Venäjän ohitse suhteita länteen, EU:hun ja Yhdysvaltoihin. Itsevaltainen presidentti on vaalikampanjan aikana myös jossakin määrin höllentänyt kovakätistä linjaa oppositioon.

Vastustajien mielestä Lukashenkon länsimyönteisyys ja puheet vapaista vaaleista ovat silmänlumetta. Vaalikampanjan aikana valtamediasta on löytynyt paljon tilaa Luskahenkolle, mutta vain rippeitä opposition ehdokkaille. Ääntenlaskusta pelätään tulevan yhtä vilpillistä kuin viisi vuotta sitten.

Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Arkady Moshes uskoo, että Aleksandr Lukashenko valitaan ensi sunnuntaina jatkokaudelle jo vaalien ensimmäisellä kierroksella. Presidentti ei ehkä saa yhtä paljon ääniä kuin haluaisi, mutta opposition pirstoutuminen yhdeksän ehdokkaan taakse on vienyt Lukashenkon vastustajilta voitonmahdollisuudet.

Lukashenkolle yli puolet äänistä

Tuoreimman arvion mukaan Lukashenko saa yli puolet äänistä, ja kaikkien yhdeksän vastaehdokkaan yhteinen kannatus jää noin 30 prosenttiin.

Ehdokkaiden näkyvin kolmikko on poliitikko Andrei Sannikov, talousmies Aleksandr Rumantshuk sekä kirjailija Vladimir Nekljajev, joista viimeksi mainittu on tähän saakka ollut valkovenäläisten keskuudessa suhteellisen tuntematon.

Nekljajev asui 2000-luvun alussa Suomessa Lukashenkon järjestelmää paossa. Hän ja Sannikov järjestivät Minskin keskustassa taannoin yhteisen kampanjatilaisuuden, joka keräsi paikalle parituhantisen yleisön.

Vladimir Nekljajev kannusti ihmisiä kokoontumaan vaali-iltana Minskin keskusaukiolle, ja Andrei Sannikov valoi kannattajiinsa uskoa ennustamalla, että maa joutuu muutokseen vielä ennen vuodenvaihdetta.

Suomessa Valko-Venäjän asioita seuraava tutkija uskoo, että Lukashenko pysyy presidenttinä, joskin maa muuttuu.

Moshesin mukaan Lukashenko on viime aikoina näyttänyt viitteitä siitä, että hän olisi viemässä maata tähänsastisesta tiukasta jälkisosialistisesta yhteiskunnasta markkinatalouteen ja että Venäjäkin toimii lopulta Valko-Venäjän kanssa, vaikka sitä ärsyttää Lukashenkon pelaaminen Moskovan ja Brysselin välillä.

Tuoreimpien kyselyjen mukaan Valko-Venäjän opposition ykkösnimi näissä vaaleissa on Eurooppa-myönteinen Andrei Sannikov. Hänenkin mahdollisuutensa ovat pienet presidentti Aleksandr Lukashenkoon verrattuna.

Reuters Presidentti Aleksandr Lukashenko keskittyi peliin hyväntekeväisyysottelussa Minskissä.
Suomessa vuosia asunut runoilija Vladimir Nekljajev on yksi opposition pääehdokkaista.

Oppositioehdokas asunut Suomessa

Valko-Venäjän presidentinvaalissa 19. joulukuuta on mukana yhdeksän opposition ehdokasta sekä nykyinen presidentti Aleksandr Lukashenko. Oppositionimien yhteinen kannatus jää tuoreimpien kyselyjen valossa noin 30 prosenttiin.

Valkovenäläisten tuntema poliitikko Andrei Sannikov, talousmies Jaroslav Romantshuk ja kirjailijana ja runoilijana tunnettu Vladimir Nekljajev ovat opposition kolme kärkiehdokasta.

Nekljajev on maan kirjailijaliiton entinen puheenjohtaja ja nykyisin opposition Tell the Truth -järjestön johtaja. Hän asui Suomessa vuosina 2000–2004 paossa Lukashenkon autoritaarista politiikkaa.
Sannikov edustaa kansalaisliikkeitä Eurooppalainen Valko-Venäjä ja Charter97, jonka perustanut toimittaja Oleg Bebenin kuoli syksyllä epäselvissä oloissa.