Monet uskovat, että Venäjän vastavalittu uusi presidentti Dimitri
Medvedev on tiukasti edeltäjänsä Vladimir Putinin taskussa. Mutta
olisiko muutos Venäjällä sittenkin mahdollinen? Ehkä tuleva presidentti
ei sittenkään ole vielä sanonut viimeistä sanaansa – eihän hän tarkkaan
ottaen ole vielä sanonut sitä ensimmäistäkään Venäjän varsinaisena
päämiehenä.

Tovi sitten eräs toimittaja esitti minulle
kysymyksen: ”Miten Venäjä voisi mitenkään muuttua uuden presidentin
myötä, kun Putinin linja on betonoitu niin kauas kuin silmä kantaa?”

Kysymys on hyvä ja vastaus tuntuu olevan jo tiedossa: ei mitenkään.
Mutta onko todellakin näin? Onko Putinin eittämättä vastenmielinen
valtiokapitalistinen ja alati nationalistisempia äänenpainoja saava
räyhäsuvereeninen politiikka todellakin viimeinen sana Venäjän
kehityksessä?

Toivoa sopii, että näin ei olisi. Nykykurssin jatkuminen ei lupaa hyvää
Venäjälle, lännelle eikä niiden välisille suhteille. Myös Suomi pienenä
rajamaana on vaarassa joutua ajan mittaan ongelmiin Venäjän kehityksen
vuoksi.

Näin ei kuitenkaan välttämättä tarvitse olla. Tutkija sanoisi, että
kysymys Venäjän tulevasta kurssista on nimittäin viime kädessä
empiirinen kysymys, jota ei voi johtaa teorioista, eilisen käytännöistä
tai edes nähdä teelehdistä. Meidän pitää odottaa ja seurata mitä
tuleman pitää.

Tässä suhteessa tilanne on tällä hetkellä kaksijakoinen: yhtäältä tämän
päivän tilanne ja Venäjän kehitys hirvittävät; toisaalta uuden
presidentin puheenvuorot vihjailevat myös muutoksen mahdollisuudesta.
Puhe itsessään on kuitenkin varsin edullista, sehän ei maksa mitään –
vasta uuden presidentin varsinaiset toimet ratkaisevat sen, miten
pelissä viime kädessä käy.

A Highway Star?

Vaikka Medvedevin valintaan liittyi paljon epämiellyttäviä piirteitä,
sen ei pitäisi estää häntä saamasta mahdollisuutta näyttää kynsiään
maan johdossa. On nimittäin mahdollista, että hän tuo mukanaan muutosta
myös muualla kuin retoriikassa.

Retoriikkaakaan ei toki voi täysin sivuuttaa. Yksi tulkinta Venäjän
viime kuukausien ruuvinkiristyksestä ja änkyröinnistä voisi olla, että
Putin on toimillaan kasannut Venäjälle (eittämättä negatiivisia)
pelimerkkejä, joita Medvedev voi nyt alkaa käyttää luopumalla
näyttävästi niistä. Mahdollisesti perääntyessään äärimmäisestä
retoriikasta ja kannoista Medveved voi tavallaan lähestulkoon
puoli-ilmaiseksi luoda uuden optimismin ajan Venäjän ja lännen välille
ilman, että mistään olennaisesta tarvitsee vielä tinkiä.

Tämä ei luonnollisesti kuitenkaan vielä riitä. Tarvitaan pidemmälle
menevää muutosta Venäjällä. Kosmeettiset muutokset ulkopolitiikassa
voivat toki antaa liikkumavaraa, mutta todellinen testi uudelle
presidentille on viime kädessä Venäjän oma, Putinin kaudella
onnettomille urille ajautunut sisäinen kehitys.

Tässäkin suhteessa tilanne on kahtiajakoinen. Yhtäältä liiallista
optimismia hillitsee se kylmä tosiseikka, että Putin jatkanee pitkälti
sisäpolitiikasta vastaavana pääministerinä. Myöskään Medvedev itse ei
ole mikään aito tuore kasvo vallan huipulla, vaan on istunut
sisäpiirissä tekemässä nykyistä politiikkaa.

Toisaalta myös toivonpilkahduksia on nähtävissä. Yksi on Medvedin oma
tausta: hän ei ole KGB-taustainen siloviki vaan peruskoulutukseltaan
juristi ja yliopistomies. Hän on Putinia selvästi nuorempi; ensimmäistä
aitoa Neuvostoliiton jälkeistä aikuista sukupolvea. Toinen on
Medvedevin viimeaikaiset lausunnot, viittaukset Venäjän ”laillisen
nihilismin” kulttuuriin ja huutavaan tarpeeseen siirtyä kohti
oikeusvaltiota ja liberaalimpaa talousjärjestystä.

Kolmas rohkaiseva signaali on, että Medvedev näyttäisi olevan
perustamassa omia analyysielimiä ympärilleen. Mahdollista on, että hän
luo nahkansa ja yllättää kaikki, jopa Putinin. Näinhän kävi
Jeltsininkin luovuttua vallasta, jolloin ”perheen” ja oligarkkien
vallan piti olla ”betonoitu” Venäjällä niin kauas kuin silmä siintää.
Toisin kuitenkin kävi: ”perhe” on häädetty Kremlistä, oligarkit on
pantu ruotuun tai heitetty linnaan ja Putinin järjestelmä on nyt
vallassa. Muutos oli ja on siis myös jatkossa edelleen mahdollinen.

Space Truckin’?

Medvedev on siis pitkälti vielä presidenttinä tyhjä taulu. Tämä antaa
aihetta varovaiseen optimismiin, tai edes toivoon, mutta samalla
kehottaa tiettyyn varovaisuuteen. Liian naiivi hänen suhteensa ei
tokikaan pidä olla. Paljon on pidetty meteliä Medvedevin farkuista ja
nahkatakeista sekä hänen intohimostaan 1970-luvun klassisen
rock-yhtyeen Deep Purplen musiikkiin. Tämä on tietysti täysin
epäolennaista: Putinkin on tiettävästi Beatles-fani, mutta ”All You
Need Is Love” on silti ollut kaukana hänen toimistaan.

Voikin olla, että Medvedev osoittautuu uskolliseksi Uuden Venäjän –
Russia Incorporatedin – tuotteeksi ja muutos ei olekaan mahdollinen.
Voi myös olla, että mahdollisista hyvistä aikeistaan huolimatta hän
epäonnistuu. Tässä yhteydessä lienee syytä muistaa, että myös Putin
oman kautensa alussa päästeli samoja liberaaleja äännähdyksiä sekä
pyrki kitkemään korruptiota, mutta muutti sittemmin mielensä ja
epäonnistui tavoitteissaan jääden itse alati kasvavan byrokratian ja
sekurokratian vangiksi.

Mutta vaikka muutos Venäjällä ei olisikaan mahdollinen, on se kuitenkin
välttämätön. Nykykurssilla Venäjää odottavat taloudelliset vaikeudet
sekä vakavat ulkopoliittiset ongelmat. Talouskasvun mahdollisesti
yskiessä ei maan sisäinen vakauskaan ole kirkossa kuulutettu.

Tässä tilanteessa lännen, myös Suomen, paras vaihtoehto on jatkaa
nykyistä yhteistyövaraista politiikkaa. Venäjälle on kerta kerran
jälkeen tarjottava kumppanuuden kättä. Tätä ei kuitenkaan pidä tehdä
sinisilmäisesti. On luonnollisesti olemassa vaara, että Venäjä
ainoastaan kerää talteen tarjolla olevat hyödyt, eikä huolehdi niihin
liittyvistä sitoumuksista. Näin nyky-Venäjä on pitkälti tehnytkin.
Jatkossa tätä ei enää tule sallia. Uudelle presidentille tulisikin
tehdä alusta lähtien selväksi, että hän ja Venäjä ovat tervetulleita
mukaan peliin vain mikäli he noudattavat tiettyjä yhteisiä
pelisääntöjä. Muussa tapauksessa Venäjän tulee englanninkielisen
sanonnan mukaan kohdata musiikki, joka on vähemmän Kremlin tulevan
isännän mieleen kuin ”Pictures of Home”.

Otsikot ja laulujen nimet ovat presidentti Medvedevin lempiyhtyeen Deep
Purplen klassisen Machine Head –levyn (1972) biisien nimiä, osin
muokattuna.