Venäjän presidentti Dmitri Medvedvin vierailu
Suomeen tapahtuu mielenkiintoisella hetkellä maailmanpolitiikassa.
Kahdenvälisistä suhteistakin puhutaan, mutta ne eivät, onneksi liene,
keskeisellä sijalla. Huhtikuun alun huippukokousten sarja on nyt
takana. Niistä Medvedev osallistui Lontoossa pidettyyn G20-ryhmän
kokoukseen, jossa keskeisenä teemana olivat toimenpiteet kansainvälisen
finanssi- ja talouskriisin voittamiseksi.
Tässä yhteydessä
Medvedevillä oli ensimmäinen kahdenkeskinen tapaaminen presidentti
Barack Obaman kanssa. Sen keskeisenä aiheena oli strategisten aseiden
rajoittamisneuvottelujen aloittaminen Venäjän ja Yhdysvaltojen välillä.
Nyt voimassa oleva START-sopimus umpeutuu tämän vuoden lopussa ja
molemmilla on halua solmia uusi sopimus. Neuvottelut alkanevat tänä
keväänä ja etenevät luultavasti aika nopeasti.
Strategiset
ydinaseet ja niiden luoma pelote on edelleen Venäjän ja Yhdysvaltojen
suhteen selkäranka, ja se on energian ohella ainoa alue, missä nämä
kaksi valtiota ovat tasavertaisia. Samalla kansainvälinen paine kasvaa
ydinaseiden lukumäärän rajoittamiseksi – nyt niitä on molemmilla noin
2 000 kappaletta – ja jopa niiden hävittämiseksi kokonaan. Tätä ovat
vaatineet sekä Yhdysvalloissa että Saksassa sellaiset tunnetut hahmot
kuin Henry Kissinger ja Helmut Schmidt.
Epävirallisesti on
puhuttu 1 200-1 500 ydinaseen tavoitetasosta. Se lienee minimi, jolla
muu maailma saadaan tyytyväiseksi. Keväällä 2010 pidetään suuri
ydinaseiden leviämisen kieltävän sopimuksen (NPT) tarkistuskonferenssi,
jossa ydinasevaltoja tullaan vaatimaan noudattamaan sopimuksen
määräyksiä ja pyrkimään kohti ydinaseriisuntaa. NPT on muutenkin
haasteen alaisena ydinaseiden uhatessa levitä uusiin valtioihin.
Tämä
nostaa Iranin maailmanpolitiikan keskiöön. Yhdysvallat on voimakkaasti
vaatinut, että Iranin tulee lopettaa valmistelut uraanin
rikastamiseksi, koska siten voidaan pyrkiä pommin rakentamiseen. Venäjä
on taas suhtautunut ymmärtäväisemmin Iranin toimintaan niin kauan kuin
ydinenergian käyttö pysyy rauhanomaisena. Washington on yrittänyt saada
Moskovan puolelleen lupaamalla harkita uudelleen ohjuspuolustuksen
rakentamista Keski-Eurooppaan, mikäli se suostuu yhteistoimintaan
Teheranin ydinasesuunnitelmien torjumiseksi. Washington on myös
lieventänyt linjaansa ilmoittamalla, että se saattaa hyväksyä Iranin
uraaninrikastamisen, jos se luopuu ehdottomasti ydinasesuunnitelmista.
Medvedev
on jatkanut edeltäjänsä, Vladimir Putinin, ulkopolitiikkaa, joskin
pehmeämmin ottein. Tämä joustavuus on tullut näkyviin myös Medvedevin
suhtautumisessa kotimaiseen oppositioon, vaikka mistään varsinaisesta
linjanmuutoksesta ei voida puhua. Hän on kuitenkin sangen
järjestelmällisesti korostanut tarvetta kehittää oikeuslaitosta ja
vahvistaa kansalaisyhteiskuntaa.
Toisaalta Medvedev ilmoitti
viime viikolla Venäjän sijoittavan seuraavan kolmen vuoden aikana 140
miljardia dollaria maan armeijan vahvistamiseen. Kyseessä on erittäin
huomattava summa ja onkin kyseenalaista, kykeneekö itsekin
talouskriisistä kärsivä Venäjä irrottamaan tällaisia summia. Tosin
sillä oli ennen kriisin alkua noin 600 miljardin dollarin
valuuttavaranto ja 200 miljardin dollarin vakausrahasto, jotka se
kokosi öljyn ja kaasun hinnan ollessa korkealla.
Nyt
öljytynnyrin hinta on laskenut noin 50 dollariin ja maan budjetti on
laskettu 70-80 dollarihinnan varaan, on Moskova alkanut syödä
rahastojen pääomaa. Valuuttavarannon arvioidaan pudonneen hieman yli
400 milardiin dollariin. Rahaa on kulut myös yrityksiin estää ruplan
devalvoituminen. Rupla halpenee edelleen, mutta tasaisempaa vauhtia
kuin aikaisemmin. Tällä menolla Venäjä kuitenkin säilyy velattomana
vuoden 2010 loppupuolelle, jolloin maailmantalouden elpyminen ja
energian hinnan nousu tulee pelastajaksi.
Venäjän talouden
näkymät eivät ole kuitenkaan ruusuiset, vaikka se ylijäämätalous onkin.
Maaliskuussa OECD arvioi maan kansantalouden supistuvan viidellä
prosentilla ja työttömyys on kasvamassa. Se taas huolettaa kroonisesti
Venäjän johtoa, joka pelkää kansan tuloa kaduille protestimielessä.
Toistaiseksi talouskriisin arvioidaan koskettaneen suoranaisesti noin
20 prosenttia venäläisistä.
Talouskriisin yksi merkittävä seuraus
on niin sanottujen oligarkkien vaikutusvallan lasku. Miljardöörien
määrä Venäjällä on pudonnut ja monet strategiset yritykset ovat
velkaantuneet pahasti otettuaan ulkomaisia lainoja. Gazpromilla yksin
arvioidaan olevan velkaa 42 miljardia dollaria, jota sillä on
vaikeuksia hoitaa. Putinin hallitus on antanut sille ja Roasneftille
hätäapua yhteensä 9 miljardia dollaria ja enemmän tarvitaan.
Kaikkein
pahiten kärsinyt oligarkki on Oleg Deripaska, jonka Rusal-nimisen
alumiiniyhtiön hallitus pelasti konkurssilta neljällä miljardilla
dollarilla. Kaikkiaan venäläisten yritysten arvellaan olevan velkaa
450-500 miljardia dollaria, joka on suunnilleen sama summa kuin
hupeneva valuuttavaranto.
Talouskriisi on pakottamassa Venäjän
poliittisiin valintoihin. Traditionalistit, heidän joukossaan
varapääministeri Igor Setshin, kannattaa strategisten yritysten ja
muiden erityisintressien tukemista valtion varoin. Toisaalta
uudistajat, kuten varapääministeri Igor Shuvalov, jotka haluavat
elvyttää koko taloutta ja saattaa sen rakenteen monipuolisemmalle ja
terveemmälle pohjalle. Tällä kamppailulla saattaa olla vaikutuksia myös
Medvedevin ja Putinin suhteeseen varsinkin, jos päätyvät suosikkeineen
eri puolille.