Ulkopoliittisen instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternak totesi Helsingin Sanomien haastattelussa 3.11., että JASSM-ohjusten osto oli kahden vuosikymmenen kovan työn tulosta. Hän totesi myös, että uudet ohjukset muuttavat väkisinkin puolustusajattelua. Niillä Suomi ensimmäisen kerran kykenisi tuhoamaan tärkeitä rajantakaisia kohteita.
Suomesta on kolmen vuosikymmenen ponnistelujen tuloksena tullut Pentagonin luottoasiakas, jolle on nyt myyty risteilyohjuksiakin. Niillä Suomi kykenisi ensimmäisen kerran tuhoamaan tärkeitä rajantakaisia kohteita.
Plärään tutkija Charly Salonius-Pasternakin raporttia Ulkopoliittisen instituutin ikkunattomassa neuvotteluhuoneessa Helsingin Katajanokalla. Yhdeksänsivuinen katsaus Not just another arms deal (Ei mikä tahansa asekauppa) on mielenkiintoista luettavaa.
Sivulla kuusi on kartta, johon Salonius-Pasternak on piirtänyt ilmavoimien Hornet-hävittäjiin ostettujen JASSM-ohjusten kantaman olettaen, että ohjukset ammuttaisiin Suomen ilmatilasta Venäjälle. Tökkään sormeni jonnekin Karjalaan.
”Mitäs täältä sitten löytyy?”
”Pietari ja Kuola”, Salonius-Pasternak vastaa. ”Kaksi Venäjän kolmesta tärkeimmästä strategisesta kohteesta. Kolmas on Moskova.”
Salonius-Pasternak, 38, on Yhdysvalloissa opiskellut Dragsvikin rannikkojääkäri, josta on viime vuosina tullut Suomen turvallisuuspolitiikan herra Suorasuu.
”Voisihan jotain iskukohteita olla Tukholmassakin, mutta ajattelin, että piirretään siihen se tarpeellinen”, hän sanoo.
Salonius-Pasternakin raportin mukaan Hornet-ohjusten osto on merkkipaalu ”suomalaisten ja amerikkalaisten viranomaisten kahden vuosikymmenen työssä vahvan kumppanuuden rakentamiseksi Suomen ja Yhdysvaltain välille”.
Se ei ole yhtään liikaa sanottu.
Puolustusvoimien ponnistukset Yhdysvaltain-suhteiden lämmittämiseksi näyttävät alkaneen viimeistään Urho Kekkosen presidenttikauden päätyttyä eli kolmekymmentä vuotta sitten. Ensimmäinen merkittävä Amerikan-ostos olivat panssarintorjuntaohjukset. Yle Uutiset kertoi neljä vuotta sitten, kuinka Yhdysvaltain apulaispuolustusministeri Richard Perle vaati vuonna 1984 Suomea mukaan Neuvostoliiton teknologiasaartoon eli Cocomiin – muuten ohjusten yötähtäimet jäisivät haaveeksi.
Kauhusta jäykät suomalaispoliitikot suostuivat lopulta, ja Suomi liittyi Cocomiin 1987.
Aseyhteistyö Yhdysvaltain kanssa otti harppauksen 1992, kun Esko Ahon hallitus hyväksyi 64 Hornet-hävittäjän oston keskellä synkintä lamaa. Hornetit olivat hävittäjä-rynnäkkökoneita, mutta Suomeen ostettiin riisuttu malli eli pelkkä hävittäjä ilman ilmasta maahan ammuttavia rynnäkköohjuksia.
Kyse ei ollut säästöistä vaan varovaisesta idänpolitiikasta – punalippu laski Kremlin tornista vain neljä kuukautta ennen ostopäätöstä.
”Sehän maksoi Suomelle vähän ylimääräistä, että Hornetista tehtiin pelkkä hävittäjä”, Salonius-Pasternak huomauttaa.
Ilmasta maahan ammuttavien ohjusten puuttuminen Horneteista ei ollut sotilaiden mieleen. Virallisesti ohjusprojekti alkoi vuoden 2003 iskukykytutkimuksesta, jossa sotilaat kertoivat kaipaavansa kättä pidempää, koska maailma ja sodankäynti olivat muuttuneet.
Sittemmin JASSM-hankinta on lykkääntynyt milloin mistäkin syystä. Viisi vuotta sitten Yhdysvaltain viranomaiset hylkäsivät myyntiluvan, ja julkisuudessa uumoiltiin poliittisia syitä. Presidentti Tarja Halonen kun oli mennyt YK:ssa sanomaan, että Irakin sota oli laiton.
Salonius-Pasternak ei oikein usko poliittisiin selityksiin.
”Tämä [Suomen ja Yhdysvaltojen sotilaallinen] suhde on vain vahvistunut 20 vuoden ajan, ja meillä on ollut aika erilaisia presidenttejä.”
Myyntiluvan hylkääminen saattoi olla hyväkin asia, sillä valmistaja Lockheed Martin ei näyttänyt saavan härveliään edes toimimaan: testatuista ohjuksista vain vähän yli puolet toimi kuten piti. Käänne tapahtui 2008, ja nyt onnistumisprosentti alkaa olla tyydyttävä.
”Saattaa olla, että myyntilupa evättiin vuonna 2007, koska Yhdysvalloilla ei yksinkertaisesti ollut mitään myytävää”, Salonius-Pasternak arvelee.
Nyt on 188 miljoonan dollarin eli 145 miljoonan euron kaupat tehty, ja ensimmäiset 70 ohjuksesta tulevat Suomeen vuoden 2015 lopussa tai seuraavan vuoden alussa.
Maavoimat on saamassa pian omansa: Yhdysvallat on tehnyt myyntitarjouksen 70 ATACMS-ohjuksesta, joita voidaan ampua 300 kilometrin päähän. Lavetteina toimivat Hollannista ostetut raketinheittimet. Kaupallinen neuvos Arto Koski puolustusministeriöstä arvioi, että kaupat voitaisiin tehdä ensi vuoden alussa. Hintaa ostokselle tulee yli sata miljoonaa euroa.
Järjestelmät ja koulutus vievät ison osan kauppahinnoista. Yhden JASSM-ohjuksen hinnaksi on arvioitu noin 1,3 miljoonaa euroa. Summanmutikassa niitä ei ammuskella, ja kohteenkin pitäisi olla jonkin arvoinen. Teoriassa se voi olla esimerkiksi Venäjän ilmapuolustus, jolloin kohde on liikkuva.
Kaukopartiot ja omat signaalitiedustelukoneet eivät taida maalien löytämiseen riittää – ohjuksia kun pitäisi ampua vihollisen selustaan jo ennen kuin se on tunkeutunut maahan. JASSM on Suomelle ennen kaikkea ennalta ehkäisevän iskun ase, jolla ostetaan aikaa reserviläisarmeijan liikekannallepanolle.
Maalien löytämiseksi tarvitaan ulkopuolista apua, siis Yhdysvaltain satelliitteja. Tai jotain sinne päin.
”Jo lähinaapureista, esimerkiksi Ruotsista, löytyy kaikenlaista tiedustelukykyä”, Salonius-Pasternak sanoo. ”Mutta epäilen, ettei näistä asioista koskaan kirjoiteta mitään sopimusta.”
Ohjusten suhteellisen pieni määrä viittaa lisäksi siihen, että jokin välipuhe lisätoimituksista olisi tehty sen varalle, että paukut loppuisivat tosi paikan tullen kesken.
Ennen Suomea Yhdysvallat on myynyt JASSM-ohjuksia Australialle, ei edes muille Nato-maille.
Jopa ovat suhteet lämpimät, mihin tässä enää Natoa tarvitaan?
”Aika rankalta tuntuisi väittää, että meillä on nyt niin hyvät suhteet Yhdysvaltoihin, ettei tarvitse enää pitää suhteita yllä Natoon tai Euroopan unioniin”, Salonius-Pasternak vastaa.
Mutta entä venäläiset? Luulisi jo ottavan pattiin. Ainakin ärhäkän Natsionalnaja oborona (Kansallinen puolustus) -lehden toimittaja Aleksandr Mozgovoi yltyi suorastaan runolliseksi ATACMS-hankkeen tultua julki.
”Kaikki sodanjälkeiset vuodet Suomi noudatti puolueettomuuspolitiikkaa kuin lauhkea lammas, jota kaksi emoa imetti, kahmien merkittäviä etuja asemastaan idän ja lännen välissä”, Mozgovoi kirjoittaa. ”Ja nyt sitten jonkun sormia oikein syyhyttää.”
Mozgovoin mukaan Suomi on Venäjälle vähintään yhtä kauhea uhka kuin Kuuba oli Yhdysvalloille vuoden 1962 ohjuskriisin aikana.
Muuten tulisia kommentteja ei juuri ole kuulunut, ainakaan viralliselta taholta. Presidentti Vladimir Putin varoitti Naton jäsenyydestä ja vieraista ohjusjärjestelmistä lehdistötilaisuudessa, joka pidettiin Putinin ja Sauli Niinistön tapaamisen jälkeen juhannuksen alla – kuten on varoittanut ennenkin. Virkamieslähteiden mukaan ohjuksia ei presidenttien kahdenkeskisissä keskusteluissa mainittu.
Venäjän asevoimien komentaja Nikolai Makarov moitti puolestaan kesäkuisessa puheessaan Suomea kaikenlaisesta, muttei sanonut mitään Suomen ohjuksista. Makarov todisteli Venäjän rauhantahtoisuutta kertomalla, kuinka joukkoja Suomen rajalla on vähennetty 70 prosenttia sitten vuoden 1997.
Tohtori Stefan Forss Maanpuolustuskorkeakoulusta ei ole erityisen vakuuttunut. Suuria sotaharjoituksia on rajan takana pidetty aivan äskettäin. Venäjän asevoimien uusia ylpeyksiä, Iskander-ohjuksia, on sijoitettu Lugaan eli Laukaaseen Pietarin lounaispuolelle. Sieltä Iskander pyrähtäisi Helsinkiin alle viiden minuutin, ja siihen voidaan liittää ydinkärki.
Rauha on jatkunut kymmeniä vuosia, eikä tilanne ole muuttumassa. Turvallisuuspolitiikan tutkijoiden ja sotilaiden työhön kuuluu kuitenkin pelätä pahinta, ja siksi Salonius-Pasternak on huolissaan päättäjien kyvystä ymmärtää, mitä uudet ohjukset merkitsevät.
Suomen puolustusvoimat on edellisen kerran kyennyt ampumaan tykinkantamaa pidemmälle toisessa maailmansodassa, jolloin käytössä oli muutama pommikone. Uudet ohjukset muuttavat väkisinkin puolustusajattelua.
”Suomella on esimerkiksi kyky tuhota tai ainakin lamauttaa öljynvientiterminaalit Pietarin ulkopuolella”, Salonius-Pasternak sanoo. ”Mutta missä tilanteessa tätä pitäisi harkita?”
”Tai jos maailma menee niin hulluun tilaan, että Karjalankannaksella divisioonat ovat valmiina, ja tiedustelu tietää, että ne ovat tulossa tänne päivän tai kahden kuluttua. Olemmeko valmiita käyttämään ohjuksia? Nämä ovat päätöksiä, joita ennen ei tarvinnut tehdä.”
Päätä pensaaseen ei tutkijan mielestä kuitenkaan voi työntää.
”On aika vaikeaa kuvitella tilannetta, jossa Venäjä ja Nato olisivat ajautuneet sodan partaalle, mutta Suomi ja Ruotsi eivät olisi siinä osallisina.”