Kaleva
Raimo Väyrynen
Epäamerikkalaisen nimen vanhemmiltaan saanut Barack Obama on vakava
ehdokas kuukauden päästä pidettävissä Yhdysvaltojen
presidentinvaaleissa. Hänen kannatuksensa nousi demokraattien
esivaaleissa sopivasti viime helmikuussa, joten Hillary Clintonin
loppukiri ei ehtinyt häntä enää saavuttaa. John McCain taas nousi
republikaanien presidenttiehdokkaaksi lähinnä siksi, ettei puolueessa
ollut todella vakavia vastaehdokkaita. George W. Bushin kaksi
epäonnistunutta presidenttikautta takasivat sen, että yhdelläkään
valtavirrassa kulkeneella poliitikolla ei ollut menestymisen
mahdollisuuksia.
McCain
oli vakavasti otettava vastaehdokas Bushille vuonna 2000, kunnes hänen
omintakeinen toimintatapansa vei hänet sivuraiteelle. Nyt tämä
sivuraide toi hänelle presidenttiehdokkuuden, mutta hintana on ollut
taipuminen republikaanien pakolliseen retoriikkaan. Alaskan pari vuotta
sitten valitun kuvernöörin Sarah Palinin valinta
varapresidenttiehdokkaaksi oli lyhyellä aikavälillä loistava veto
kristillisen oikeiston tyydyttämiseksi, mutta maata ajatellen erittäin
riskipitoinen ratkaisu.
Miksi Obama on sitten
vakavasti otettava, mutta ei välttämättä valituksi tuleva ehdokas?
Obamalla on oma nuori ja liberaalinen kannattajakuntansa, jolle
ehdokkaan rodulla ei ole olennaista merkitystä. Toisaalta hänellä on
tiukkoja vastustajia, joiden mielestä mustasta ei voi tulla
Yhdysvaltojen presidenttiä. Amerikka tekee siis tiliä menneisyytensä
kanssa.
Todellisuudessa tuntuva osa äänestäjistä
asettuu näiden vaihtoehtojen välimaastoon. Yhtenä syynä tähän on, että
Obama ei ole kyennyt luomaan demokraattien ay-siipeen vetoavaa
uskottavaa taloudellista ja sosiaalista ohjelmaa, vaikka hän puhuu
erityisesti julkisen terveydenhuollon puolesta. Hankkiakseen
demokraattien perinteisten kannattajien tukea hän värväsi
varapresidenttiehdokkaaksi senaatissa 28 vuotta istuneen ja sen
ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan Joseph Bidenin, joka on lähtöisin
katolisesta työläiskodista Pennsylvanian teollisuusalueelta.
Mistä
Obaman vetovoima kaikista näistä vastaväitteistä huolimatta johtuu?
Ehkä suurin syy on, että hän lupaa lopettaa sodan. Kyse ei ole vain
Irakin sodasta, jonka aloittamista vastaan hän senaattorina äänesti.
Sen sodan Yhdysvallat on jo poliittisesti hävinnyt. Nyt kysymys on
tappioiden minimoinnista ja kunniallisesta tavasta tulla ulos sodasta
samalla kun Talebanin nousu Afganistanissa vaatii entistä enemmän
sotilaallista huomiota. Valittiinpa kumpi tahansa ehdokas, niin hän
joutuu tekemään Irakissa piinallisia valintoja seuraavan parin vuoden
aikana.
Obaman ehdokkuudessa yksi ratkaiseva
tekijä on sen symbolinen merkitys Yhdysvaltojen vuonna 1861–1865 käydyn
verisen sisällissodan päätepisteenä. Tuo sota merkitsi mustien orjien
oikeudellista, vaikkakaan ei taloudellista ja poliittista
vapauttamista. Vasta Martin Luther Kingin Jr. johtama mustien
kansalaisoikeusliike ja asenteiltaan puolirasistisen Lyndon B.
Johnsonin Great Society -ohjelma loivat mahdollisuuden jonkinlaiselle
poliittiselle tasa-arvolle.
Mustien
kansalaisoikeusliikkeen suora perillinen Jesse Jackson, jonka poika
edustaa nyt Illinoisia Yhdysvaltojen kongressissa, pyrki kaksi kertaa
demokraattien presidenttiehdokkaaksi. Hän sai tuekseen myös valkoisia
liberaaleja, mutta hänellä ei ollut koskaan todellisia mahdollisuuksia
tulla presidentiksi. Syy tähän oli ilmeinen: valkoinen enemmistö piti
häntä vihaisena ja katkerana ”neekerinä”.
Obaman
vetovoima perustuu pitkälti siihen, että hän on kyennyt välttämään
valkoisten keskuudessa mielikuvan vihaisesta mustasta. Tätä kuvaa
vastustajat ovat toki viljelleet todisteena hänen seurakuntansa pappien
harkitsemattomat lausunnot. Republikaanit hyökkäävät Obamaa vastaan
likaisilla keinoilla. Tämän vuoksi kolmasosa amerikkalaisista uskoo
hänen olevan muslimi, mitä hän ei ole koskaan ollut.
Ihonväri
vaikuttaa edelleen amerikkalaisessa politiikassa, mutta Obaman suuri
saavutus on se, että pelkästään se ei enää ratkaise politiikan
lopputulosta. Hän sulkee omalta osaltaan kirjan Yhdysvaltojen
sisällissodasta. Tätä helpottaa puolestaan se, että vaikka Obama
kävikin koulua Indonesiassa ja työskenteli kolmisen vuotta eteläisen
Chicagon köyhillä asuinalueilla, isovanhemmat kasvattivat hänet
amerikkalaiseen valtakulttuuriin. Hän suoritti oikeustieteelliset
opintonsa menestyksellä Harvardin yliopistossa ja onkin monien mielestä
liian hyvin pukeutuva ja professorimainen.
Obama
on tällä hetkellä todennäköisin valinta Yhdysvaltojen seuraavaksi
presidentiksi, mutta se ei ole suinkaan varmaa. Mielikuvat ovat
politiikassa ratkaisevia ja nyt Obaman on kyettävä vakuuttamaan
demokraattien perinteinen, vaikkakin hupeneva kannattajakunta, että hän
kykenee toteuttamaan taloudellisia ja sosiaalisia uudistuksia, mikä
finanssi- ja budjettikriisin runtelemassa Amerikassa ei ole lainkaan
helppo tehtävä.
Obaman laiha lohdutus on se, että
vastaehdokas McCain kamppailee ainakin yhtä suurten poliittisten
vaikeuksien kanssa. Yhdysvaltojen talouskriisin syvetessä ja
poliittisen päätöksenteon rapautuessa käy selväksi, että seuraavan
presidentin uudistusvara kapenee koko ajan. Liittovaltiolla ei ole
varaa veronalennuksiin, joita McCain ajaa tai Obaman kaavailemiin
sosiaalisiin uudistuksiin.
McCain markkinoi
itseään kansallisen turvallisuuden presidenttinä, mutta vaalien
keskiöön nousee väistämättä Yhdysvaltojen taloudellinen tilanne.
Kummallakaan ehdokkaalla ei ole tällä alueella erityisen vahvaa
näyttöä, mutta Obama saattaa herättää äänestäjien keskuudessa toivon
kipinän.