Nuo ylpeät naapurimme
Helsingin Sanomat
Anna-Stina Nykänen

Ulkopoliittisen instituutin tutkija Katri Pynnöniemi analysoi Helsingin Sanomen haastattelussa venäläisten ylläpitämää käsitystä Venäjän ainutlaatuisuudesta.


Linkki artikkeliin Helsingin Sanomien digilehden arkistoon


 


Venäjällä myös mielenosoittajat, toisinajattelijat, taiteilijat ja rokkarit ovat isänmaallisia tai ainakin ylistävät Äiti Venäjän ainutlaatuisuutta.



Pelottaako nationalismin nousu Venäjällä? Turha pelätä. Vaihtoehtoa ei nimittäin ole. Venäjällä kaikki puolueet ovat nationalistisia, sanoo professori Markku Kivinen. Hän on Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin ja Suomen Akatemian Venäjä-huippuyksikön johtaja.


Kivisen mukaan venäläiset itse eivät näe nationalismissa mitään kummallista, vaan muistuttavat, että myös Yhdysvalloissa jokainen poliitikko julistaa puheissaan oman maansa suuruutta: this great nation, kuten siellä sanotaan.


Venäjällä myös mielenosoittajat, toisinajattelijat, taiteilijat ja rokkarit ovat nationalisteja, kansallismielisiä, patriootteja, isänmaallisia tai ainakin ylistävät Äiti Venäjän ainutlaatuisuutta. Miten nekin, joiden mielestä Venäjällä on kaikki pielessä, ovat samaan aikaan todella ylpeitä maastaan?


Sellaista suurvallan kasvattien avointa ylpeyttä on tällaisen pienvallan edustajan Suomessa vähän vaikea käsittää. Mutta yritetään.


Suomessa jokainen tietää tulevansa pienestä maasta, jossa elää vähäväkinen, köyhä kansa. Vaikka menisi kuinka hyvin, me helposti vähän kyyristelemme. Venäläinen taas tietää tulevansa suuresta ja rikkaasta maasta. Vaikka menisi kuinka huonosti, hän kulkee rinta rottingilla.


Meillä politiikassa vedotaan pienen maan tilanteeseen, Venäjällä suuren. Jos tiet eivät Venäjällä ole kaikkialla kunnossa, syy on maan laajuudessa.


Jos taas jokin asia on siellä ihan hullusti, selitykseksi riittää, että Venäjä on Venäjä, eikä sitä voi koskaan täysin ymmärtää. Venäjä on paitsi suuri myös aivan ainutlaatuinen, erityinen, eikä sitä pidä mennä kiistämään. On turha venäläiselle sanoa, että on se Intiakin aika erikoinen, he suuttuvat.


Kaukasiaa on pidetty siellä aivan ainutlaatuisena läpi historian, politiikassa sitä alettiin taas 1990-luvulla korostaa, sanoo tutkija Katri Pynnöniemi Ulkopoliittisesta instituutista.


Pääministeri Vladimir Putinkin kirjoitti tammikuun lopulla, että Venäjän valtion kehitys ja historia on aivan uniikki. Poliittisesti erityisyys merkitsee sitä, että Venäjä ei katso olevansa länttä eikä itää, vaan jotain ihan omaa, sanoo Pynnöniemi. Suuruudella taas perustellaan sitä, että maalla pitää olla vahva keskushallinto, muuten se hajoaa. Mitä siitä, jos Yhdysvallat on ratkaissut asian liittovaltiolla – Venäjähän on tässäkin erityinen.


Nationalisteja on monenlaisia. Jo Putinin puolue Yhtenäinen Venäjä pitää sisällään kolmea sorttia: Voimakkaasti kansallismieliseen ääriryhmään kuuluu Naši-liike, jota välillä lietsotaan, välillä pidetään aisoissa. Keskellä on sosiaalidemokraattien kaltainen joukko. Ja toisessa äärilaidassa liberaalis-länsimieliset, joiden mielestä Venäjä on samankaltainen kuin Yhdysvallat – mutta silti aivan erityinen.


Pääministeri Putin ja presidentti Dmitri Medvedev ovat Kivisen mukaan venäläisen kansallismielisyyden asteikolla puolivälissä.


Kaikki puolueet Venäjällä lähtevät joka tapauksessa siitä, että Venäjä on pitkään ollut toinen supervalta maailmassa, sanoo Kivinen.


Puheet Neuvostoliiton hajoamisesta ovat ehkä luoneet lännessä vähän väärän mielikuvan: Ei Neuvostoliitto hajonnut pirstaleiksi eikä kadonnut tomuna ilmaan. Jäljelle jäi Venäjä. Ja se on yhä suurvalta.


Entisen Neuvostoliiton alueella Venäjä hallitsee yhä poliittista näyttämöä ja taloudellisia intressejä, Kivinen selittää. Se rakentaa aktiivisesti omaa valtapiiriään esimerkiksi arabimaissa. Se pelaa isoa suurvaltapeliä strategisilla ydinaseilla. Ja lisäksi se pyrkii integroitumaan länteen vetämällä vastuullisen sivistysvaltion roolia.


Venäjä ei ole totalitäärinen valtio, hän muistuttaa: ”Se on autoritäärinen hybridi: muodollisesti demokraattinen, mutta tarvittaessa ihan muuta. Valtaeliitin vastavoimat ovat heikot, niin oppositiopuolueet, oikeuslaitos kuin mediakin.”


Mikä Suomen asema naapurina on? Suomi ei ole Venäjän ulkopolitiikassa mikään keskeinen huomion kohde, Kivinen sanoo.


”Olemme heille helppo tapaus.”


Venäjä on vanha imperiumi, jolle Suomi on ollut periferiaa. Se voi suhtautua meihin ylimielisesti. Tai vielä pahempaa:


Kivinen kertoo tutkimuksista, joissa venäläisiltä on kysytty, mikä maa suhtautuu heihin myönteisimmin. Avovastauksissa ykköseksi nousee Saksa tai Ranska. Mutta jos vaihtoehdot on listattu ja mukana on Suomi, Suomi on aina ykkönen. He eivät itse edes muista pientä Suomea!


”Suomi ei ole Venäjälle tärkeä”, Kivinen sanoo.


Mikä Venäjän nationalistisista vaihtoehdoista olisi Suomen kannalta paras? Kivisen mielestä meille on tärkeintä, että Venäjä säilyy rauhanomaisena ja vähä vähältä modernisoituu.


”He itse sanovat, ettei Venäjästä koskaan tule mitään kasvissyöjävaltiota, sitä ei kannata odottaa.”


Todennäköisesti Venäjä säilyy aika lailla samanlaisena kuin nytkin vielä vuosikymmeniä, hän arvelee. Venäjän taloudelliset ongelmat ovat suuret, hyvinvointivaltio on kehittymätön, ja siellä on isot kansanterveysongelmat. Ei niitä muutamassa vuodessa ratkaista.


Ja mitä venäläiset edes haluavat? Eivät he pyri tylsäksi, siistiksi järjestyksen maaksi niin kuin Suomi.


”Optimaalista meille olisi, että siitä tulisi Norja, joka osaisi käyttää energiasta saamansa vaurauden ja kehittyisi moderniksi sivistysvaltioksi 30 vuodessa. Mutta sitä ei ole näköpiirissä”, Kivinen sanoo.


Vanhaan aikaan itänaapuri esitteli aina isoja viljapeltoja traktoreineen. Mikä nyt on Venäjän ylpeyden aihe? Kukaan ei osaa sanoa.


Venäjällä ei ole hyviä brändejä.


Pynnöniemi kertoo venäläisestä taloustutkijasta, jonka mielestä modernisaatiossa on tärkeää oma autoteollisuus. Ei riitä autojen kokoonpano, pitää olla oma automerkki.


Ei kaikilla ole omaa automerkkiä, Pynnöniemi sanoi hänelle. Venäläinen vastasi, että ei pienen maan asukas voi ymmärtää, ettei isolla maalla ole sellaista vaihtoehtoa, automerkki on oltava.


Toki Suomikin haluaa olla jossain maailman paras. Pienvallalle on hyvä, että se tunnetaan jostain tuotemerkistä. Venäjällä taas ajatellaan, että kun ollaan suurvalta, pitää olla myös maailmankuuluja tuotteita, vähempi ei riitä, Pynnöniemi selittää.


Venäläiset ostavat nyt ulkomaisia kulutustuotteita. Ei siksi, että he haluaisivat vaikuttaa länsimaisilta. He vain ovat erittäin laatutietoisia, eivätkä luota oman maan tuotteisiin. He ostavat parasta, mitä rahalla saa. Ja rikkaus saa näkyä.


Venäjän brändeistä tunnetuin on yhä Kalašnikov-ase. Sota on ylpeydenaiheista ykkönen.


”Sota on se kaikkein pyhin. Se on hirvittävän tärkeä edelleen”, sanoo Kivinen.


Suuresta isänmaallisesta sodasta, siis toisesta maailmansodasta, puhutaan paljon. Voiton päivä 9. toukokuuta on iso juhla nuorillekin. Voiton päivän oranssimustia nauhoja, samanlaisia kuin neuvostoarmeijan urhoollisuusmitaleissa, roikkuu autoissa siinä missä meillä karvanoppia ja wunderbaumeja.


Pienvallan edustajalle se on kummaa: meillä Suomen leijonaa mainostavat vain uusnatsit. Sotimisen voi unohtaa. Venäjällä ei.


Venäjällä sota on läsnä. Lisää sotaveteraaneja on tullut Afganistanista ja Tšetšeniasta. Katukuvassa näkyy ”samovaareja”, raajattomia invalideja, jotka liikkuvat pyörillä varustettujen lautojen päällä.


”Kun heidät valjastetaan joukolla vaalityöhön laulamaan isänmaallisia lauluja, näky on aika rujo”, Kivinen sanoo.


Sankaritarinat ovat kuuluneet Venäjän kulttuuriin aina, oli kyse sitten pyhimysten elämäkerroista tai bolševikeista. Siellä puhutaan yhä venäläisestä messianismista: siitä, miten pienestä ruhtinaskunnasta kasvoi imperiumi.


Monikulttuurisuus on sekin imperiumin ylpeydenaihe. Moni on yllättynyt, kun Äiti-Venäjää ylistävä ihminen onkin kotoisin Armeniasta tai Udmurtiasta.


Mutta nyt etnisten ryhmien väliset konfliktit huolestuttavat.


Viime viikolla Putin ilmoitti, että Venäjällä aloitetaan suurohjelma kansakunnan ykseyden vahvistamiseksi: etnisille vähemmistöille on luotava venäläinen identiteetti. Sitä varten rakennetaan ystävyyden ja kansallisuuksien taloja, rahoitetaan projekteja kouluissa, mediassa ja internetissä.


”Se tulee viemään paljon rahaa”, sanoo Kivinen.


Venäjällä panostetaan patriotismiin. Isänmaallisuus on kouluissa oma oppiaineensa. Kansallistunnetta kohottavat myös urheilu, kirkko ja media. Se on soft poweria, kuten Kivinen sitä kutsuu.


Kodeissa vaalitaan historiaa ja kulttuuria: juhlissa lauletaan ikivanhoja lauluja ja syödään perinneruokia. Vaikka sushi on suosittua, ei oma sakuska katoa pöydästä.


Venäjällä luetaan klassikoita – ne kaikki pönkittävät ajatusta ainutlaatuisesta venäläisyydestä, myyttisestä Venäjästä. Nyt kouluissa pakollisiin kuuluu myös Aleksandr Solženitsynin Vankileirien saaristo, joka Neuvostoliitossa oli kielletty.


Toki Venäjällä on valtavasti myös viihdettä ja huuhaatieteet menestyvät. He ovat niissäkin itseriittoisia. Silti puheissa pitää siteerata ulkoa Puškinia ja käyttää oikeita puheenparsia. Ja on osattava puhua kaunista kieltä.


Kieli on Venäjän ylpeys. Se on ihmisiä erotteleva tekijä, kuten Ranskassa tai Britanniassa. Moskovan snobit pitivät jopa Gorbatšovia brutaalina: hän ei puhunut tarpeeksi kaunista venäjää.


Suuri ylpeys ovat myös venäläiset naiset, maailman kauneimpia, he uskovat. Siihenkin satsataan.


”Naisvankiloissa on avioliittokoulutusta: siinä on tapakasvatusta, meikkausta, vaatetusta ja kävelytyyliä”, Kivinen kertoo.


Ehkä naiset ovatkin Venäjän tunnetuin brändi maailmalla.


Menestyneet emigrantitkin ovat Venäjän ylpeys.


Pienvallan edustajan on hyvä tietää, mihin Venäjän rajat ulottuvat. Kaikkialle sinne, missä on venäläisiä. Ja heitä on joka paikassa: New Yorkissa, Berliinissä, Hainanin saarella Kiinassakin niin paljon, että kylteissä on tekstit myös venäjäksi.


Venäjän ulkopuolella asuu 25 miljoonaa venäläistä. Heitä ei nähdä luopioina, jotka jättivät maansa. Päinvastoin.


”Venäläiset näkevät heidät omana voimavaranaan. Siellä on tarkat tiedot ja luettelot siitä, kuinka paljon missäkin maassa on venäläisiä”, Kivinen kertoo.


Kaikkialla Venäjä puolustaa omiaan. Suomessa Venäjän viranomaiset ja media ovat puuttuneet venäläislasten huoltajuuskiistoihin. Baltiassa, missä on isot venäläisvähemmistöt, suhteet Venäjään ovat paljon jännitteisemmät.


Minne ikinä venäläiset menevät, he luovat nopeasti omat verkostonsa. Kohta on kaupan venäläisiä elintarvikkeita ja oma radioasema soittaa venäläistä musiikkia. Onko se kulttuuri-imperialismia vai gettoutumista, riippuu näkökulmasta.


Yhteisöllisyys on perua maaseutuelämästä. Eikä kommunismissa olisi selvitty ilman omia verkostoja. Tutkimusten mukaan tuo tapa on säilynyt, he ovat edelleen verkostoitumisen maailmanmestareita, Kivinen sanoo.


Happamana voisi pienvallan ihminen kysyä, mistä venäläiset eivät olisi ylpeitä? Anna Laineen Kamrat-televisiosarjassa venäläiset puolustivat jopa pahaa hajua: Venäjällä kuuluukin haista pahalta, se on venäläinen sielu, joka haisee!


Onhan siellä surkeita loukkoja. Mutta ei sitä vieras saa sanoa.


Venäjän talous on eurokunnossa, mutta elintasossa on valtavat alueelliset erot. Moskovassa keskiluokan palkkataso ylittää jo suomalaisen, sanoo Kivinen. Eikä heillä yleensä ole asuntolainaa: asunnot saatiin Neuvostoliiton perintönä, kun ne yksityistettiin.


Periferiassa on köyhää. Oligarkkien rahoilla on siellä täällä laitettu paikkoja kuntoon.


Kivinen kertoo pikkukylästä, jossa on yhden oligarkin lahjoittama kirkko ja Putinin avustusohjelmalla rakennettu huippumoderni koulu. Mutta kylää halkovan joen yli ei ole siltaa.


”Eivät he odota, että joku panisi heidän asiansa kuntoon.”


Moskova on aina ollut kaukana.


Venäjällä on totuttu valtaviin hierarkkisiin eroihin. Yltiörikkaitakin on ollut siellä aina.


”Maaorjuuden aikaan siellä oli ihmisiä, joilla oli nykyisiin oligarkkeihin verrattuna valtavat omaisuudet, he omistivat kymmeniätuhansia ihmisiä”, Kivinen sanoo.


Venäjällä siedetään epäoikeudenmukaisuutta paremmin kuin meillä. Siellä on matkustettu rämisevällä bussilla, kun kosmonautit ovat matkanneet avaruuteen. Mitä olisi saavutettu, jos sekin raha olisi kylvetty köyhille? Suurvalta vaatii suuria uhrauksia.


Kyllä venäläiset valittavat. Mummot oikein voivottavat. Että miksi kaikki ovat riistämässä Venäjältä sen rikkaudet, öljyn ja kaasun. Ei jää heille kuin kurjuutta.


Mutta arvatkaapa mitä. Venäläiset ovat ylpeitä myös kyvystään kestää tuskaa!


”Olen nähnyt venäläisen itkevän harmista 90-luvun alussa, kun maalla meni niin huonosti. Mutta en ole koskaan nähnyt nöyrää venäläistä”, Kivinen sanoo.