Turun Sanomat
Mika Aaltola
Muutoksen hetken euforiassa on helppo unohtaa vallitsevat
poliittiset realiteetit. Keskeisin näistä on Yhdysvalloissa tapahtunut
raju ideologinen käänne. George Bush oli mitä uuskonservatiivisin
presidentti. Barack Obama puolestaan on liberaalein presidentti
sukupolviin. Tämä jyrkkä muutos tulee värittämään tulevaa
kansainvälisen ideologisen ilmaston muutosta. Tällä muutoksella on
selkeät seurauksensa myös Suomeen.
Amerikkalainen
uuskonservatiivisuus syntyi 1980-luvulla. Sen sisäpoliittinen
arvomaailma selkeytyi kuitenkin vasta 1990-luvun ns. kulttuurisodissa,
joita konservatiivit kokivat käyvänsä liberalistien kanssa.
Laajentuminen isänmaa-, ase-, raamattu-, homo- ja aborttiteemoista
ulkopolitiikkaan tapahtui vasta syyskuun 11. päivän iskun seurauksena.
Uuskonservatiivien käymä eksistentiaalinen kamppailu pahuuden voimia
vastaan sai uudet ulkoiset kasvot ääri-islamista ja pahan akselista.
Aivan viime aikoina pahuus on kytketty myös Venäjään.
Eri maihin
uuskonservatiivisuus on juurtunut paikallisten olosuhteiden suomien
edellytysten mukaan. Venäjää kohtaan tunnettu olemuksellinen kammo on
selkeästi vaikuttanut uuskonservatiivisen aatteen paikalliseen
voimakkuuteen. Entiset Itä-Euroopan maat ovat olleet erityisen
alttiita. Uuskonservatiivisuus sopi erityisesti Baltian maille.
Suomessa näkemyksellä idän ja lännen välisestä olemuksellisesta
kamppailusta on historiasta johtuvaa tilausta.
Bushin hallinnon
Amerikka on ollut taipuvainen sotilaallisiin seikkailuihin. Se asenne
on ollut kansainvälisiä instituutioita halveksivaa ja ylivertaisen
sotilaallisen voiman käyttöön perustuvaa. Tämä tee-se-itse asenne on
aiheuttanut paljon pelkoa. Siihen on kohdistunut myös paljon ihailua ja
toiveita, kuten Georgian johdon kannat osoittivat.
Obaman
hallinnon vaikutus tulee tukemaan toisenlaista ulkopolitiikkaa.
Monenkeskisyys ja diplomatia on aivan toisessa roolissa.
Vastakkainasetteluja ei haeta, vaan niitä yritetään välittää ja
sovitella. Obaman liberalismissa korostuvat monikulttuurinen näkemys
globaalista tilasta, jossa tasa-arvo ja yhteisvastuullisuus ovat
keskeisiä. Yhdysvaltojen uusi politiikka tulee määrittelemään uudelleen
keskeisiä kansainvälisiä instituutioita osallistuvampaan ja vastuuta
jakavampaan suuntaan. Nato ja monet muut instituutiot tulevat
määrittymään uudelleen laajemman turvallisuuskäsityksen suuntaan. Tämä
tekee Suomelle helpommaksi Natoon liittymisen.
Toisaalta uusi
maailmanjärjestys tulee tukemaan monenkirjavuutta. Obaman hallinto
pyrkii normalisoimaan viholliset. Liberalistinen näkemys käsittää
vihollisuuksien ja konfliktien johtuvan historiasta juontuvista
väärinkäsityksistä tai nykyisistä väärintulkinnoista. Viholliset ovat
normaaleja rationaalisia toimijoita, joiden kanssa neuvottelu on
mahdollista. Neuvottelu-, välittämis- ja kriisinhallintataidot tulevat
olemaan keskeisellä sijalla tulevaisuudessa. Näillä sektoreilla
Suomella on paljon tarjottavana, kuten Ahtisaaren saama Nobelin
rauhanpalkinto osoittaa. Sillanrakentajan rooli on se olemassa oleva
suomalainen connecting-people-brandi, jota ei tarvitse keksiä.
Obaman
ulkopoliittinen näkemys tulee sallimaan valtioille enemmän rooleja kuin
musta-valkoinen uuskonservatiivinen arvomaailma. Suomelle se antaa
liikkumatilaa, tai paremminkin tilaa olla liikkumatta Natoon.
Välittävän roolin korostaminen voi tarjota myös kansainvälistä
arvostusta. Tämä rooli on luonnollinen, sillä se perustuu niille
pohjoismaisille arvoille, mitkä jo pitkään ovat olleet Suomelle
tärkeitä, kuten humaanisuus, demokratia, rauhantahto ja tasa-arvo. Se
sallii pääsyn myös niihin neuvottelupöytiin, joissa asioista
todellisuudessa päätetään.