Lapin Kansa
Raimo Väyrynen
Euroopassa on alkanut uusi, toistaiseksi tosin pienimuotoinen
varustelukierre. Sen merkit ovat olleet ilmassa jo parin vuoden ajan,
vaikka Georgian sodan jälkeiset poliittiset jännitteet ovatkin antaneet
sille uutta puhtia. Tämä kierre kiteytyy kahteen kehityskulkuun:
Yhdysvaltojen päätökseen sijoittaa Keski-Eurooppaan
ohjustentorjuntajärjestelmä ja Venäjän ohjuspolitiikkaan.
Yhdysvallat on jo useamman vuoden ajan käynyt Tshekin tasavallan ja
Puolan kanssa neuvotteluja ballistisia ohjuksia torjuvan
tutkajärjestelmän sijoittamisesta Tshekkeihin ja 10 torjuntaohjuksen
sijoittamisesta Puolaan.
Perusteena on käytetty joskus tulevaisuudesta Iranista Yhdysvaltoja
vastaan suuntautuva ydinkärkiä kuljettavien strategisten ohjusten uhka.
Keski-Eurooppaan sijoitettavat torjuntakeinot liitettäisiin
Yhdysvaltojen rakenteilla olevaan maailmanlaajuiseen
ohjustentorjuntajärjestelmään.
Paikallisen poliittisen vastarinnan vuoksi neuvottelut ovat olleet
vaikeita. Lopulta viime heinäkuussa Washington ja Praha
allekirjoittivat sopimuksen tutkajärjestelmän sijoittamisesta
Tshekkeihin. Sopimuksen vahvistamisen tiellä on erityisesti
pääministeri Mirek Topolanekin hallituksen horjuva asema Tshekin
tasavallassa ja tietysti mahdollinen linjanmuutos uuden presidentin
valinneen Yhdysvaltojen politiikassa.
Yhdysvaltojen ja Puolan väliset neuvottelut olivat vieläkin
hankalammat monesta eri syystä. Puolalaisten selvä enemmistö pelkää,
että nimenomaan torjuntaohjukset joutuisivat kriisitilanteessa Venäjän
iskujen kohteeksi. Siksi nykyinen Tuskin hallitus on vaatinut
Yhdysvaltoja antamaan vahvemmat turvatakuut Puolalle Venäjän uhkaa
vastaan ja erityisesti kehittämään sen ilmatorjuntaa taktisia ohjuksia
vastaan.
Yhdysvallat ei ollut valmis suostumaan tähän kalliiseen
lisähintaan, vaan katsoi Puolan Nato-jäsenyyden velvoittavan sen
ottamaan torjuntaohjukset vastaan. Venäjän sotilaalliset toimet
Georgiassa ratkaisivat kuitenkin ongelman. Muutamassa päivässä niiden
jälkeen Yhdysvallat ja Puola allekirjoittivat sopimuksen
torjuntaohjusten sijoittamisesta. Washington tuli Varsovaa vastaan
lupaamalla auttaa Puolan asevoimien uudenaikaistamista rahalla ja
asiantuntemuksella sekä sijoittamalla, ehkä väliaikaisesti, maahan
Patriot-ilmantorjuntaohjuspatterin. Tätäkään sopimusta ei ole
muodollisesti vahvistettu.
Puolalaisten kokemat turvallisuushuolet eivät ole aivan
aiheettomia. Yleensäkin sotilasliitoissa ongelmana on se, että
asevarustelun lähtiessä liikkeelle lisääntyy joissakin maissa
vastustajan vastaiskujen riski. Toisin sanoen sotilasliitot luovat
turvallisuuden lisäksi myös turvattomuutta erityisesti, jos maan
alueelle sijoitetaan vieraita joukkoja ja asejärjestelmiä. Puolan
tapauksessa venäläiset sotilaat ja poliitikot ovat jo parin vuoden ajan
uhkailleet, että jos se ottaa alueelleen torjuntaohjuksia, niin silloin
Venäjän täytyy maalittaa sinne ohjuksiaan torjuntajärjestelmien
tuhoamiseksi kriisitilanteessa.
Moskovassa ollaan vakuuttuneita siitä, että Keski-Euroopan
torjuntaohjukset eivät ole tarkoitettu Irania vaan Venäjää vastaan.
Asiassa ei ole auttanut Yhdysvaltojen vakuuttelu, ettei 10
torjuntaohjuksella voida millään tavoin vaarantaa yli 2000 venäläistä
strategista ohjusta. Näiden torjuntaohjusten kaavaillaan olevan
käyttövalmiina vuonna 2012.
Tuorein käänne asiassa on presidentti Dmitri Medvedevin 5.11.2008
lopulta pitämä puhe Venäjän kansakunnan tilasta. Siinä hän totesi
suoraan, että neutralisoidakseen torjuntaohjusjärjestelmän Venäjä
sijoittaa Kaliningradiin Iskander-hyökkäysohjuksia. Medvedev totesi
myös jäädyttävänsä kolmen ohjusrykmentin poistamisen Kozelskista, minkä
oli suunniteltu tapahtuvan vuonna 2010. Yhdysvaltojen ohjuskilpeä
vastaan otetaan käyttöön myös elektroninen häirintäjärjestelmä.
Medvedev ei maininnut, aiotaanko Iskander-ohjuksiin asentaa ydinkärkiä.
Uhkaukset Kaliningradiin sijoitettavista ohjuksista eivät ole
uusia. Sattumaa tuskin on, että Medvedev uudistaa uhkauksen samana
päivänä, kun Barack Obama juhli vaalivoittoaan Yhdysvalloissa. Vaikka
Venäjä ja Yhdysvallat pyrkivät rakentamaan keskenään toimivia suhteita,
niin selvästi ne molemmat testaavat toistensa toiminnan rajoja ja
vastausvalmiutta. Euroopan ja Itämeren alueen turvallisuuden kannalta
olisi kuitenkin tähdellistä, että tämä idän ja lännen alueellinen
varustelukilpa saataisiin pikaisesti aisoihin.