Putinin kultti ei enää uppoa kansaan
Kouvolan Sanomat
Niko Kaartinen

Ulkopoliittisen instituutin tutkija Katri Pynnöniemi on seurannut työnsä puolesta Venäjän kehityslinjoja ja riskejä. Pynnöniemen mukaan itänaapurissamme on tulossa poliittisesti mielenkiintoinen vuosi. Globaali talouskriisi vaikuttaa Venäjäänkin, mistä syntyy yksi epävarmuustekijä.


— Venäjällä on menossa vaalivuosi, ja siellä odotetaan nyt avauksia siitä, miten maa etenee talouden puolella. Politiikkaan ei ole ilmeisesti tulossa minkäänlaista modernisaatiota, Pynnöniemi linjaa.


Pynnöniemen mukaan Venäjällä puuttuu kanava, jota pitkin oppositio voisi laillisesti tuoda julki tyytymättömyytensä vallitsevaan nykytilanteeseen. Nykyisellä oppositiolla ei tutkijan mukaan ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa tuleviin presidentinvaaleihin.


— Se, ettei tyytymättömyyttä voida tuoda kunnolla esille, on mielestäni riskitekijä tulevaisuudessa. En tarkoita, että ihmiset lähtisivät kaduille huomenna, venäläisillä on pikemminkin ollut hyvin pitkä pinna.


Venäjällä on pitkä perinne vahvoista johtajista. Jo aikaisemmin presidenttinä istunut nykyinen pääministeri Vladimir Putin palaa hyvin todennäköisesti presidentiksi tulevissa vaaleissa. Pynnöniemi pitääkin vaaleja järjestettynä farssina ja Putinia tietyllä tapaa venäläisen järjestelmän vankina.


— Häneltä odotetaan tietyllä tapaa suojausta niille oligarkeille, jotka pitävät Venäjällä valtaa käsissään. En edes uskalla ajatella, että Putin olisi vallassa nyt 12 vuotta yhtäjaksoisesti. Kymmenen vuoden ajan ihmisille on pystytty markkinoimaan Putinin henkilökulttia, mutta näissä vaaleissa se ei uppoa enää niin hyvin kanssaan. Vahva Venäjä ja Putin eivät ole enää synonyymeja, ihmiset ovat kyllä haastaneet tämän asetelman.


Pynnöniemi ei näe, että Putin olisi tekemässä Venäjällä vahvoja uudistuksia tulevalla valtakaudellaan ja että asioita hoidetaan jatkossakin epävirallisia reittejä pitkin. Jonain päivänä oppositio vielä tutkijan mukaan nousee.


— Venäjä kilpailee samoista resursseista kuin muukin maailma. Venäjän pitää löytää konsti, jolla pitää innovaatiot ja parhaat osaajat itsellään sen sijaan, että kaikki osaaminen valuisi maan rajojen ulkopuolelle.


Hyvä esimerkki tästä ilmiöstä on Venäjän järjestelmään tyytymättömien ihmisten virta pois kotimaastaan. Muuttoliike antaa lisäaikaa vanhalle vallalle soraäänien lähtiessä maasta. Tämä näkyy Suomessakin.


— Meille näyttäytyy tulevaisuudessa entistä monimuotoisempi Venäjä. On ihmisiä, jotka tuovat tänne rahaa ja valittavat siitä, että vuokramökit ovat liian heikosti varusteltuja. Sitten on ihmisiä, jotka ostavat täältä talon ja aloittavat elämänsä alusta, koska Suomi tarjoaa turvallisuutta ja vakautta.