Helsingin Sanomat, 5 April 2008
Igor Torbakov
Putin on taitavalla taktikoinnilla jo varmistanut itselleen merkittävän otteen Medvedevin Kremlistä, kirjoittaa Igor Torbakov.
Venäjä saattaa siirtyä seitsemäntenä toukokuuta askelen epä- vakaampaan
suuntaan, kun presidentti Vladimir Putinin toinen virkakausi päättyy ja
tilalle nousee Dmitri Medvedev. Vaikka presidentti vaihtuu, Putin
todennäköisesti säilyttää laajat valtaoikeudet toimiessaan Medvedevin
alaisuudessa pääministerinä.
Päättäessään äskettäin ryhtyä Yhtenäinen Venäjä -puolueen nokkamieheksi
Putin näyttää antaneen selvän merkin siitä, että hän haluaa jatkaa
näkyvässä roolissa maansa politiikassa. Yhtenäisellä Venäjällä on
duumassa perustuslaillinen enemmistö. Moskovassa vitsaillaankin, että
Putin ”näyttää poistuvan, mutta oikeasti hän jää”.
Jos Putinia ei ”kotiuteta” politiikan huipulta {minus} kuten hän itse
asian ilmaisee {minus}, kuinka uusi vallanjako käytännössä toimisi?
Syntyykö enemmän tai vähemmän kitkaton kaksinvalta, jossa valtaoikeudet
jakautuvat kahden vahvan auktoriteetin kesken?
Vai saadaanko epävakaa vallan kahtiajako, jossa kaksi vahvaa tahoa
jatkuvasti nokittelee ja yrittää horjuttaa toisiaan? Vai tuleeko
presidentistä pelkkä keulakuva ja pääministeristä kaikkivoipa
hallitsija?
Kukaan ei ilmeisesti vielä varmasti tiedä, kuinka uusi kaksinapainen
asetelma toimii. Historiasta voidaan päätellä, että perusasetelmia on
kaksi.
Venäjällä on satojen vuosien kokemus itsevaltaisista hallitsijoista.
Voimakas monarkistinen ajattelutapa on syvällä kansan luonteessa.
Yleensä maa on kärsinyt muutosten yhteydessä suunnattomia vahinkoja.
Uuden vallankäyttäjän ilmaantuminen on johtanut eliitin voimakkaaseen
jakaantumiseen, pahansisuiseen vihanpitoon, virkamiesten keskinäiseen
riitelyyn ja joskus jopa valtion romahtamiseen.
Vanha venäläinen ilmaisu smutnoe vremja eli sekasorron ajat kiteyttää
asetelman osuvasti. Pelko perinteisesti kapean valtaeliitin sisäisistä
riidoista sai Venäjän modernin historiankirjoituksen isän Nikolai
Karamzinin toteamaan: ”Sotavoitot ja yksinvaltiaat synnyttivät Venäjän,
vallan jakaminen teki siitä lopun, viisas itsevaltius tulee sen aina
pelastamaan.”
Kautta historian tilanteet, joissa valta on Venäjällä jaettu kahtia,
ovat johtaneet katastrofiin. Yhden poikkeuksen historioitsijat
mainitsevat: 1600-luvun alun vaikeiden aikojen jälkeen ylin valta oli
jaettu sujuvasti ja jopa kohtalaisen tehokkaasti. Jakso alkoi vuonna
1613 ensimmäisen Romanov-suvun tsaarin Mikael Fjodorovitšin noustessa
valtaan.
Vasta 16-vuotias tsaari jakoi vallan mahtavan isänsä patriarkka
Filaretin kanssa. Tämä kantoi perinteisesti vain tsaareille kuulunutta
arvonimeä veliki gosudar, suuri hallitsija. Järjestely toimi
yksinkertaisesta syystä: poliitikkona erittäin kokenut Filaret oli
todellinen valtionpää.
Venäjän poliittisen kulttuurin tuntijat ovat jo pitkään tienneet, että
kahdesta kilpailevasta valtapesäkkeestä syntyvä kaksinvalta on kansalle
epämukavaa, jopa tuskallista. ”Kahden tsaarin” tilanteessa venäläiset
todennäköisesti pitäisivät toista heistä valetsaarina, samozvanetsina.
Nykytilanne voikin synnyttää niin sanotun vale-Dmitri-asetelman. Ilmaus
viittaa 1600-luvun alun nuoreen hallitsijaan, joka pelasi riskillä ja
haastoi tsaari Boris Godunovin. Vale-Dmitri väitti olevansa tsaari
Iivana Julman nuorin poika Dmitri Ivanovits. Hän onnistui nappaamaan
puolalaisten sotajoukkojen avulla vallan itselleen kesällä 1605.
Vale-Dmitrilla oli surkea loppu. Kymmenen kuukauden kuluttua aatelisten
lietsoma kansannousu kaatoi hänet. Kovaonninen huijari tapettiin,
ruumis poltettiin, ja tuhkat ammuttiin kanuunalla taivaalle.
Putin on pyrkinyt monin tavoin varmistamaan jouhevan vallansiirron.
Kaikesta päätellen hänen tavoitteenaan on seurata tsaari Mikaelin
mallia: nuori ja kokematon presidentti toimii kokeneen ja vahvan
pääministerin alaisuudessa. Presidentille lankeaa nimellisen ”tsaarin”
rooli, mutta todellisuudessa show’ta johtaa pääministeri.
Venäjän perustuslain mukaan Medvedev saa presidenttinä lähes monarkiaan
verrattavat valtaoikeudet. Hän johtaa niin kutsuttuja
voimaministeriöitä, nimittää armeijan johdon ja toimii ylipäällikkönä.
Pääministeriyttä havitteleva Putin on kuitenkin taitavalla
taktikoinnilla jo varmistanut itselleen merkittävän otteen Medvedevin
Kremlistä.
Yhtenäisen Venäjän johtajana Putin voi torjua minkä tahansa presidentin
lakiehdotuksen duumassa. Puolueen käsissä ovat pitkälti myös Venäjän
alueelliset lait, joten Putin voi evätä helposti kuvernöörin paikan
niiltä, joista hän ei pidä.
Duuma voi hyväksyä minkä tahansa Putinin hallituksen esittämän
lakipaketin. Yhtenäisen Venäjän enemmistö on riittävän suuri kumoamaan
presidentin veto-oikeuden. Medvedevillä näyttää olevan paljon vähemmän
vaikutuskanavia kuin pääministeri Putinilla hallituksineen.
Medvedev ja Putin näkevät paljon vaivaa osoittaakseen luottavansa
täysin toisiinsa. Silti Putin ei halua riskeerata mitään.
Näennäisparlamentaarinen järjestelmä on hänen käsissään, eikä hän
epäröi Yhtenäisen Venäjän voimin savustaa Medvedeviä virastaan, jos
nuori presidentti uskaltaa poiketa oletetusta vallanjaosta omille
teilleen.
Venäjän perustuslaissa on pykälä virkasyytteestä. Sitä Putin
todennäköisesti käyttäisi ja delegoisi asian hoidon duumaa
hallitsevalle puolueelleen. Presidentti voi toki erottaa pääministerin,
mutta duuma on pullollaan Putinille uskollisia edustajia, jotka
torjuvat tarpeen tullen seuraajaehdokkaat.
Jos Medvedev siis kieltäytyy yhteistyöstä suoje
lijansa ja valtaannousunsa takuumiehen kanssa, tämä voi viime kädessä viedä häneltä oikeutuksen presidentin tehtävään.
Näin historian ikiainainen kuvio toistuisi. Toinen tsaareista osoittautuisi huijariksi {minus} vale-Dmitriksi.