Kansainvälisessä yhteisössä Taiwania ei ikään kuin ole olemassa, koska Pekingin kanssa on niin sovittu.
Yhdysvallat on päättänyt uusien aseiden myynnistä Taiwanille. Ilmatorjuntaohjuksia ja hyökkäyshelikoptereita käsittävä kauppa on herättänyt Pekingissä odotettua närkästystä.
Diplomaattinen kädenvääntö Yhdysvaltojen oikeudesta tukea Taiwanin puolustusta on tervetullut muistutus siitä, että Itä-Aasian räjähdysherkin kiista jatkuu. Sen ratkaisu on yhä Kiinan käsissä.
Yhdysvaltoja sitoo vuonna 1979 tehty sopimus, jonka mukaan se lupautuu varustamaan Taiwania ”puolustukseen käytettävillä aseilla”, jos maa niitä pyytää. Toisaalta kolme vuotta myöhemmin Yhdysvallat sopi Kiinan kanssa Taiwanin asetoimitusten asteittaisesta lopettamisesta, mutta aikataulusta ei sovittu. Laillisia perusteluja voidaan siten esittää sekä asekauppojen puolesta että niitä vastaan.
Kiinan kanta on kuitenkin selvä. Se pitää tuomittavana kaikkea toimintaa, joka kohentaa Taiwanin neuvotteluasemaa tai voidaan tulkita Taiwanin itsemääräämisoikeuden tunnustamiseksi. Kiina vastustaa Taiwanin itsenäisyyspyrkimyksiä jopa sodan uhalla ja estää muita maita tukemasta Taiwania varoittamalla ”maidenvälisten suhteiden huonontumisella”.
Peking tulkitsee provokaatioksi vähäisemmänkin eleen kuin ohjusten myynnin Taiwanille. Pelkkä virallinen kutsu taiwanilaisille edustajille saa Kiinan ulkoasiainhallinnon valmistelemaan vastalauseita. Sitä tapahtuu Suomessakin.
Talouskriisistä toipuvat teollisuusmaat kuuntelevat Pekingiä, koska ne pelkäävät jäävänsä talousveturin epäsuosioon. Maailmassa on enää parikymmentä Taiwanin virallisesti tunnustavaa maata. Monet niistä ovat pieniä köyhiä maita, jotka ovat saaneet Taiwanilta taloudellista tukea. Niiden joukossa on esimerkiksi Haiti, jonka rauhan ylläpitoon ja maanjäristyksen jälkeiseen hätäapuun Manner-Kiina on panostanut huolellisesti.
Kiinan pyrkimykset eristää Taiwan ja länsimaiden riippuvuus Kiinan taloudesta ovat syitä siihen, ettei Taiwanin asioista enää puhuta kiertelemättä. Tiedetään, että Taiwanilla on oma kansallinen identiteettinsä, kulttuurinsa, poliittinen järjestelmänsä ja historiansa. Tiedetään myös, ettei Taiwan ole ollut päivääkään tosiasiallisesti Kiinan nykyisen hallinnon alaisuudessa ja ettei Taiwan enää kilpaile koko Kiinaa edustavan virallisen valtion valtikasta, vaikka niin saattoi olla 1970-luvulle asti.
Taiwan alkoi demokratisoitua 1990-luvun alussa. Siitä lähtien se on kamppaillut olemassaolostaan pitäen kiinni omista arvoistaan ja oikeuksistaan. Kansainvälisessä yhteisössä Taiwania ei kuitenkaan ikään kuin ole olemassa, koska Pekingin kanssa on niin sovittu.
Taiwanissa ei kärsitä akuuttia humanitaarista hätää, eikä siellä tapahdu ihmisoikeusloukkauksia. Silti maailman demokraattiset valtiot – Suomi mukaan luettuna – kohtelevat Taiwania maana ja kansakuntana epäoikeudenmukaisesti ja tylysti.
Samaan aikaan Manner-Kiinan puolella sojottaa yli tuhat ohjusta kohti Taiwania. Bruttokansantuote henkeä kohti on Taiwanissa noin viisi kertaa niin suuri kuin Manner-Kiinassa. Saarivaltion voimavarat ovat kuitenkin pikkuruiset jättiläisnaapuriinsa verrattuna. Ei ole siis ihme, että Taiwan on halukas ostamaan ohjuksia, helikoptereita ja mahdollisuuksien mukaan myös hävittäjiä Yhdysvalloilta.
Halutessaan Kiina voisi poistaa syyn Taiwanin lisävarusteluun ja kunnioittaa taiwanilaisten oikeutta hallita saartaan kuten parhaaksi näkevät. Kiina – ja muu maailma sen mukana – on toistaiseksi päättänyt tehdä toisin.