Ulkopoliittisen instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternak arvioi Helsingin Sanomien haastattelussa ettei Suomi pitkään aikaan enää ole ollut rauhanturvamisen suurvalta.
Libanon-operaatio ei palauta Suomen mainetta rauhanturvaamisen suurvaltana.
Suomesta puhuttiin menneinä vuosikymmeninä rauhanturvaamisen suurvaltana, mutta 2000-luvulla suomalaisten rauhanturvajoukkojen koko on supistunut rajusti.
Ennätysvuonna 1999 suomalaisia rauhanturvaajia oli maailmalla keskimäärin yli 2000, mutta viime vuonna luku laski jo alle kolmeensataan.
Tänä vuonna rauhanturvaajien määrä nousee noin 360:een, kun Suomi lähettää toukokuussa osaston Libanonin Unifil-operaatioon. Luku on silti kaukana viime vuosikymmenten tasosta.
”Suomi ei ole rauhanturvaamisen suurvalta eikä ole ollut sitä pitkään aikaan”, sanoo tutkija Charly Salonius-Pasternak Ulkopoliittisesta instituutista.
Hänen mukaansa nimityksen katteettomuuteen on havahduttu vasta, kun siitä on tullut melkein vitsi.
”Operaatioihin osallistuminen perustuu aina poliittiseen päätöksentekoon ja kriisialueiden tarpeisiin”, muistuttaa vanhempi osastoesiupseeri Juhani Karjomaa puolustusministeriöstä.
Afganistan on tällä hetkellä merkittävin rauhanturvajoukkojen kohdemaa: Nato-johtoisessa Isaf-operaatiossa palvelee lähes 200 suomalaista.
Länsimaat ovat vähentäneet joukkoja YK:n rauhanturvatehtävissä ja keskittyneet yhä suuremmassa määrin Naton tai EU:n johtamiin kriisinhallintaoperaatioihin.
”YK:n rauhanturvatoiminta jää tyypillisesti kehitysmaiden sotilaiden hoidettavaksi. Se on pikkuisen kiusallinen ilmiö”, toteaa erikoistutkija Tommi Huhtala Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitokselta. Hänestä on lohdullista, että Suomi tulee taas mukaan YK:n johtamaan Libanon-operaatioon.
”Ehkä Suomenkin pitäisi olla enemmän mukana edistämässä YK:n asiaa, koska olemme hyvin sitoutuneita YK:n päämäärien tavoittelemiseen ja noudattamiseen.”
YK-joukkoja kootaan nyt Bangladeshin, Nepalin ja Nigerian kaltaisista maista. Niissä partiointitehtävissä toimivan sotilaan kouluttaminen ja varustaminen tulee halvemmaksi kuin länsimaissa, joissa kehitys vie kohti entistä erikoistuneempia ja teknisesti edistyneempiä joukkoja.
Samalla kustannukset länsimaista rauhanturvaajaa kohti kasvavat.
Esimerkiksi Afganistanissa joukkojen aseistukseen ja suojaukseen menee paljon rahaa, ja kustannukset nousevat jopa yli 200000 euroon sotilaalta.
Samaan aikaan siviilikriisinhallinta on kasvattanut merkitystään sotilaallisen rauhanturvaamisen rinnalla. Siviilikriisinhallintatehtävissä vuosittain työskentelevien suomalaisten määrä on kasvanut selvästi yli sataan.
Sotilaallisella kriisinhallinnalla – ja sotilaiden määrällä – on silti merkitystä myös Suomen maineelle, Salonius-Pasternak tähdentää.
”Jos Suomella olisi monen vuoden ajan vain parikymmentä sotilasta rauhanturvatehtävissä, sillä olisi jo vaikutusta siihen, miten Suomi nähdään ja millaista yhteistyötä tai kansallisia hyötyjä voimme odottaa saavamme tulevaisuudessa.”
Suomi aikoo myös kotiuttaa Afganistanissa olevasta 195 sotilaan joukosta 50 sotilasta tämän vuoden aikana.