EUROVAALIT | Vuosia kestänyt vääntö EU:n työaikadirektiivin uusimisesta
kertoo paljon unionin päätöksentekotavasta. Niin hyvässä kuin pahassa.
Parlamentin valta on kasvussa, mikä tekee hyvän mepin valitsemisesta
ensi kesäkuussa entistäkin tärkeämpää.
Kallista, monimutkaista, etäistä, tärkeilevää, yhdentekevää. Nämä mielikuvat Euroopan unionin päätöksenteosta ovat juurtuneet syvälle. Vaikka mielikuvat eivät ole yhtä kuin todellisuus, ne ovat 27 maan unionin pahin vihollinen 7. kesäkuuta järjestettävissä eurovaaleissa.
EU-kansalaiset pitävät mielikuvistaan kiinni Ivalosta Brysselin kautta Maltan Vallettaan saakka, ja tällä menolla uurnille tuskin syntyy tungosta. Syytä olisi. Vaaleilla on väliä, sillä parlamentin toimivalta EU:n päätöksenteossa on kasvanut 1990-luvulta lähtien eli koko Suomen jäsenyyden ajan – ja kasvaa edelleen.
Siksi on tärkeää nähdä kirkkaasti, mistä eurovaaleissa todellisuudessa on kyse. Ja kyse on vakavasta asiasta, EU:n eduskunnan valitsemisesta.
– Parlamentti ei ole julkikuvastaan huolimatta mikään monikansallinen keskustelukerho. Siellä käytetään merkittävää lainsäädäntävaltaa, sanoo Ulkopoliittisen instituutin tutkija Aaretti Siitonen.
Parlamentissa työskentelevät yli 700 euroedustajaa päättävät asioista, joilla on merkitystä ihmisten arjessa. EU on läsnä tukkirekan ohjaamossa ja sairaalan leikkaussalissa.
Tällä hetkellä parlamentti on päättämässä 60 prosentista EU:n yhteisölainsäädäntöä. Mikäli unionin uusi perussopimus eli Lissabonin sopimus hyväksytään kaikissa jäsenmaissa, parlamentin päätösvalta ulottuu peräti 90 prosenttiin yhteisölainsäädännöstä. Siksi ei ole yhdentekevää, ketkä parlamentissa istuvat. Kesäkuussa me jäsenmaiden kansalaiset tarjoamme kukin yhdelle mepille valtakirjaa etujemme valvomiseen.
Lissabonin sopimuksen on hyväksynyt 25 jäsenmaata. Enää puuttuvat Irlannin ja Tshekin puumerkit.
On totta, ettei EU:n päätöksenteko ole erityisen suoraviivaista ja tehokasta. Yksimielisyyden saavuttaminen jäsenmaiden välillä vaikuttaa aika ajoin mahdottomalta.
Määräenemmistön avulla päättäminen sopii huonosti varsinkin kiistanalaisimpien kysymysten ratkomiseen. Taustalla pelottaa isojen maiden sanelupolitiikka, joka toteutuessaan olisi unionin tuho.
Parlamentin ohella lainsäädännöstä päättää ministerineuvosto. Nämä toimielimet ajautuvat jäsenvaltioiden tapaan useasti tukkanuottasille.
Parhaillaan väännetään uudesta työaikadirektiivistä. Itse asiassa vääntö jatkuu jo viidettä vuotta. EU:n päätöksentekoa pahimmillaan vai parhaimmillaan: vastaus riippuu siitä, keneltä kysytään.
Joka tapauksessa työaikadirektiivin tarina avaa hyvin unionin päätöksentekojärjestelmää. Samalla se pakottaa ymmärtämään, että kieroja direktiivejä tai tuikitarpeellisia lakeja ei säädä ylimalkaisesti EU. Syytökset ja kiitokset pitää siis osoittaa tarkemmin.
Emme myöskään voi kääntää selkäämme tai pyllistää jossakin kaukana olevalle EU:lle, sillä olemme suomalaisina osa sitä, ja kukapa itselleen haluaisi pyllistää?
Lääkärit ovat yksi niistä ammattiryhmistä, joiden työhön EU-tasolla tehtävillä päätöksillä on vaikutusta.
Erikoislääkäri Maarit Bärlund ja hänen kollegansa ovat erittäin korkealle koulutettuja ammattilaisia, mutta heillekin työaikadirektiivi tuntuu vieraalta. Jos asia esitettäisiin Tampereen keskussairaalassa työskentelevälle Bärlundille toisin, kiinnostuskin heräisi aivan toisella tavalla.
Parhaillaan meillä EU:ssa näet laaditaan suuntaviivoja siitä, päivystääkö Bärlund sairaalassa vai mukavammin kotona, ja miten päivystys korvataan. Lopullisesti asioista toki päätetään kansallisesti työ- ja virkaehtosopimuksella.
– Tiedän, että työaikadirektiivi saattaa vaikuttaa lääkärien päivystyksiin, mutta eipä tuo direktiivi kovin kuuma puheenaihe sairaalan käytävillä ole, Bärlund kuvailee.
EU:n ministerineuvosto ja parlamentti eivät ole saavuttaneet yksimielisyyttä siitä, miten työaikadirektiiviä tulisi uudistaa. Asiaa puidaan toimielinten kesken sovittelussa. Viimeksi torstaiaamuna tuli takapakkia, kun edes uudesta sovitteluajasta ei päästy yhteisymmärrykseen.
Hieman yksinkertaistettuna: ministerit pelkäävät direktiivin uudistamisen terveydenhuoltoon aiheuttamia lisäkustannuksia; parlamentti taasen vaalii työntekijöiden oikeuksia. Neuvosto ajaa 60 tunnin työviikon sallimista tietyin ehdoin, jota parlamentti taas vastustaa.
Keskussairaalan päivystyshuoneessa istuva Taysin pääluottamusmies Hannu Pertovaara toivoisi unionin pitävän näppinsä erossa koko aiheesta.
– Nykyinen järjestelmä on syntynyt olosuhteiden pakosta. Kyllähän työaikalaki olla pitää, mutta korostan silti paikallista soveltamista. EU:ssa tehdään päätöksiä, mutta unioni ei vastaa siihen, miten päätöksistä aiheutuvat ongelmat ratkaistaan.
Työaikadirektiivillä säädellään esimerkiksi enimmäistyöaikoja. Lääkärien kannalta olennaista on myös se, miten päivystysaika määritellään ja miten siitä maksetaan. Suomessa päivystysjärjestelmä on nykyisellään joustava. Esimerkiksi kaikkea päivystysaikaa ei lasketa työajaksi, mikä tuo pelivaraa enimmäistyöaikaan.
Lainsäädännön yhdenmukaistuksella pyritään luomaan Eurooppaan tasavertaisuutta terveydenhuoltoon ja muutamille muillekin aloille.
Lääkäriliiton edunvalvontajohtaja Markku Kojo antaa päätöksenteon pitkittymisestä huolimatta poliitikoille synninpäästön.
– Päätöksenteko EU:n tasolla on vaikeaa, mutta niin on aihekin. Parlamentin roolin korostuminen ei ole helpottanut päätöksentekoa. Ei myöskään jäsenmaiden määrän kasvaminen, arvioi Kojo.
Direktiivistä äänestettiin viimeksi joulukuussa EU-parlamentissa. Äänestys sai lobbaajat liikkeelle. Työministeri Tarja Cronberg lähetti mepeille paimenkirjeen ennen äänestystä.
– Neuvoston yhteinen kanta mahdollistaa Suomen nykyisen järjestelmän säilymisen. Direktiivin kaatuminen olisi kohtalokasta Suomen julkisen terveydenhuoltojärjestelmän kannalta, Cronberg kirjoitti.
Suurin osa suomalaisista euroedustajista äänesti ministerineuvoston kantaa vastaan, kuten myös parlamentin enemmistö. Mepit eivät lämmenneet Cronbergille.
Eripura alleviivasi, että suomalaiset euroedustajat eivät ole parlamentissa Suomen valtion vaan kansalaisten asialla.
Kansanvallan kannattajat taputtivat käsiään, mutta pääministeri Matti Vanhanen sai hepulin. Vanhanen moitti euroedustajia kärkevään sävyyn helmikuussa Helsingissä.
– Esitän kysymyksen, kenen asialla ollaan, pääministeri jyrähti.
Cronberg on sittemmin muotoillut kantaansa uudelleen, mutta Vanhanen ei peräänny kritiikistä huolimatta.
Hallituksen kantaa vastaan äänestänyt euroedustaja Lasse Lehtinen (sd) toteaa, että Vanhasella on perustavanlaatuinen väärinkäsitys.
– Hän olettaa, että suomalaiset mepit ovat Suomen hallituksen palveluksessa. Jos meppi nyt ketään edustaa, niin ei ainakaan Suomen hallitusta. Yhteinen kanta voi toki olla joissain kansallisesti merkittävissä kysymyksissä. Poliittisessa vastuussa edustaja on vain valitsijoilleen, Lehtinen ojentaa pääministeriä.
Vanhanen tuskin EU-oppituntia kaipaa, mutta joulukuinen äänestyskäyttäytyminen herättää mielenkiintoisen kysymyksen. Kuka päättää, milloin puhutaan kansallisesta edusta?
Varmaa on, että tulevallakin istuntokaudella Suomen hallitus ja suomalaiset euroedustajat vetävät välillä yhtä köyttä, toisinaan yhteiselo on köydenvetoa.
Mikäli Lissabonin sopimus astuu voimaan, parlamentti ottaa pysyvästi yliotteen ministerineuvostosta.
-Silloin hallituksella tulee paljon enemmän asiointia parlamenttiin. Siirtyyhän esimerkiksi maatalous tuolloin parlamentin toimivaltaan, pohjustaa euroedustaja Henrik Lax (r).
Lax oli toinen suomalaisista mepeistä Piia-Noora Kaupin (kok) ohella, jotka äänestivät joulukuussa Suomen hallituksen toiveiden mukaan. Hän kuitenkin kiistää, että hallituksen kannalla oli merkitystä äänestyspäätökseen.
– Äänestin sen mukaan, minkä katsoin hyväksi. Minusta työntekijän on halutessaan voitava tehdä pitempiä kuin 48 tunnin viikkoja. Toki vain määrätyissä jaksoissa. Kaiken kaikkiaan esitys oli parempi kuin Suomen nykyinen lainsäädäntö, perustelee Lax.
Parlamentissa euroedustajilla on enemmän pelivaraa kuin kansanedustajilla Suomen eduskunnassa. Ryhmäkuri ei samalla tapaa sido meppien käsiä, vaikka poliittisten ryhmien valiokuntavastaavien sana painaakin paljon. Varsinkin asioissa, joihin yksittäinen edustaja ei voi juurta jaksaen paneutua.
EU-kriitikot saivat työaikadirektiivistä yhden lyömäaseen lisää arsenaaliinsa. Ja kun kyse on EU:sta, pitkittynyt prosessi huomataan varmemmin kuin mahdollinen huono päätös. EU-myönteiset puolestaan todistelevat, että hankalissa kysymyksissä päätökset eivät koskaan synny kivuttomasti.
Joka tapauksessa parlamentin profiilinnosto on käynyt selväksi. Kerääkö parlamentti pisteet kotiin eurovaaleissa kohonneena äänestysintoa, jää nähtäväksi.
– Neuvoston ja parlamentin ero on siinä, että neuvosto katsoo asioita valtion tasolta, parlamentti kansalaisten eli äänestäjien tasolta, palkansaajajärjestö STTK:n lakimies Juri Aaltonen linjaa.
Kun pelissä ovat suuret setelit, kuten työaikadirektiivin kohdalla, Aaltosen mainitsemat kaksi eri tasoa tarkoittavat myös kahta eri kantaa. Silloin päätöksetkin venyvät.
—
FAKTA
Työaikadirektiivi
Määrittelee enimmäistyöajat, joilla estetään ylipitkät työrupeamat.
Määrittelee vähimmäislepoajat, joilla varmistetaan työaikasuojelu.
On niin sanottu vähimmäisdirektiivi. Työntekijän vähimmäissuoja saa olla EU-sääntelyä parempi, mutta ei huonompi.
Ei sovelleta sellaisenaan työpaikoilla. Suomen työaikalain määräykset työajoista pysyvät voimassa direktiivin mahdollisista muutoksista huolimatta, mutta direktiivin uudistaminen saattaa vaatia myös työaikalain muuttamista. Mikäli Suomi ei muuta työaikalakiaan direktiivin mukaiseksi, EY-tuomioistuin puuttuu asiaan.
—
FAKTA
*- Monta toimielintä vaikuttamassa -*
Euroopan komissio
Sillä on yksinoikeus tehdä lakialoitteita. Se esittää ehdotuksensa uudesta lainsäädännöstä Euroopan parlamentille ja neuvostolle. Komissio koostuu 27 jäsenestä eli komissaarista, joita on yksi jokaisesta jäsenvaltiosta. Suomalaiskomissaari Olli Rehnin vastuulla ovat unionin laajentumiskysymykset.
EU-parlamentti
Edustaa unionin kansalaisia. Parlamentti päättää unionin laeista ja budjetista jäsenmaiden hallituksia edustavan neuvoston kanssa. Se hyväksyy kansainväliset sopimukset ja unionin uudet jäsenmaat. Kunkin jäsenmaan edustajien lukumäärä määräytyy pääasiassa maan väkiluvun mukaan. Jäsenet valitaan viiden vuoden välein.
EY-tuomioistuin
Sen tehtävänä on valvoa, että EU:n lainsäädäntöä tulkitaan ja sovelletaan yhdenmukaisesti kaikissa jäsenmaissa. Tuomioistuin varmistaa myös, että unionin jäsenvaltiot ja toimielimet hoitavat lainmukaiset tehtävänsä. Sillä on toimivalta ratkaista riitoja, joiden asianosaisina ovat jäsenvaltiot, EU:n toimielimet, yritykset ja yksityishenkilöt.
Euroopan unionin neuvosto
EU:n keskeisin päätöksentekoelin. 1950-luvulla perustettu neuvosto edustaa jäsenvaltioita ja muodostuu jäsenvaltioiden ministeritason edustajista. Neuvostoa kutsutaan myös ministerineuvostoksi. Neuvosto kokoontuu yhdeksässä eri kokoonpanossa riippuen siitä, mitä asioita sen käsiteltävänä on.
—
FAKTA
Suomalaiset mepit
Suomen 14 euroedustajaa eivät muodosta yhtenäistä Suomi-puoluetta Euroopan parlamentissa. He kuuluvat seuraavasti eri poliittisiin ryhmiin, joiden toiminta on ylikansallista:
EPP-ED: Yhteensä 288 edustajaa lähinnä konservatiivisista ja kristillisdemokraattisista puolueista. Suomesta Ville Itälä (kok), Eija-Riitta Korhola (kok), Sirpa Pietikäinen (kok) ja Eva-Riitta Siitonen (kok).
PES: 217 edustajaa sosialistisista ja sosiaalidemokraattisista puolueista. Lasse Lehtinen (sd), Riitta Myller (sd) ja Reino Paasilinna (sd).
ALDE: Tasan sata liberaalidemokraattia. Henrik Lax (r), Anneli Jäätteenmäki (kesk), Samuli Pohjamo (kesk), Hannu Takkula (kesk) ja Kyösti Virrankoski (kesk).
Greens/EFA: Yhteensä 43 edustajaa vihreistä ja vapaamielisistä puolueista. Satu Hassi (vihr).
GUE/NGL: 41 edustajaa laitavasemmistopuolueista. Esko Seppänen (vas).
EU-kriittisissä UEN- (44 jäsentä) ja IND/DEM-ryhmissä (22 jäsentä) ei ole suomalaisia.
Ryhmien luku- ja jäsenmäärät voivat muuttua vaalikauden aikana loikkausten takia. 30 meppiä ei juuri nyt kuulu mihinkään ryhmään.
Kaikkiaan parlamentissa on 785 edustajaa eli meppiä (Member of European Parliament) 27 jäsenmaasta. Kesäkuun vaaleissa edustajia valitaan 736, mutta Lissabonin sopimuksen tullessa voimaan luku kasvaa 751:een. Suomalaisten edustajien määrä putoaa 7. kesäkuuta pidettävissä eurovaaleissa 13:een.
—
GRAFIIKKA
Pekka Aalto, Johanna Pulkkinen/ Aamulehti
Työaikadirektiivin tarina
1993 Työaikadirektiivillä vahvistetaan marraskuun 23. päivä vuonna 1993 (93/104/EY) työajan järjestämistä koskevat vähimmäisvaatimukset. Direktiivillä säädetään esimerkiksi 11 tunnin yhtäjaksoinen lepoaika jokaista 24 tunnin jaksoa kohti. Samoin määritellään työviikon keskimääräiseksi enimmäiskestoksi 48 tuntia.
Iso-Britannia neuvottelee siihen poikkeusluvan (opt-out), mikä antaa jäsenvaltioille mahdollisuuden lailla hyväksyä tietyin ehdoin pidemmän kuin 48 tunnin työviikko. Direktiivissä ei ole määritelty päivystysaikaa, mikä on jättänyt tulkinnanvaraa siitä, onko päivystysaika laskettava työajaksi.
1996 EU:n jäsenvaltioiden pitää saattaa työaikadirektiivi osaksi kansallista lainsäädäntöään kolmen vuoden kuluessa eli 23.11.1996 mennessä. Suomessa uusi työaikalaki koskee kaikkia yksityisen ja julkisen sektorin työntekijöitä, virkamiehiä ja viranhaltijoita. Lailla lisätään joustavia työaikajärjestelyjä ja rajoitetaan ylitöiden määrää.
2000 EY-tuomioistuin linjaa lokakuussa, että lääkärien päivystys on laskettava kokonaisuudessaan työajaksi. Komission kertomuksessa joulukuussa käsitellään työaikadirektiivin täytäntöönpanoon liittyviä ongelmia. Samanaikaisesti komission esitys uudeksi kuljetusalan ajo- ja lepoaika-asetukseksi herättää porua.
2001 Direktiivijupakan sivujuonteeseen eli kuljettajien asiaan palataan loppuvuodesta 2001, jolloin myös omistajakuljettajat joutuvat Suomen kannan vastaisesti työaikasäätelyn piiriin. Ratkaisu syntyy EU-parlamentin ja ministerineuvoston välisessä sovittelumenettelyssä. Direktiivi tulee voimaan vasta 2005 ja yrittäjäkuljettajien osalta vasta 2009. EU:n ministerineuvosto siunaa päätöksen alkuvuonna 2002 Suomen, Espanjan ja Kreikan ankarasta vastarinnasta huolimatta.
2003 Työaikadirektiiville tehdään tekninen kokonaisuudistus (2003/88/EY). Sisältö ei muutu vaan pykäliä lähinnä kerätään yhteen.
2004 EU:n komissio tekee 22. syyskuuta ehdotuksen työaikadirektiivin muuttamisesta. Komissio pelkää useiden jäsenmaiden seuraavan Britannian mallia, jolla työntekijöiden työaikaa venytetään yli sovitun 48 tunnin enimmäisrajan. Sen ylittävistä työajoista tulee sopia työmarkkinaosapuolten välisesti. Direktiiviehdotuksessa otetaan kantaa myös siihen, miten työaika määritellään. Komissio ehdottaa, ettei työajaksi lasketa niitä tunteja, jolloin työntekijä on työpaikalla, mutta ei aktiivisesti tee työtä. Näin lääkärien päivystystunteja sairaalassa ei laskettaisi työviikon pituuteen. Suomessa päivystysaikaa ei lasketa työajaksi, mutta siitä maksetaan korvaus.
2005 EU-parlamentti antaa lausuntonsa direktiivistä toukokuussa. Parlamentin enemmistön on sitä mieltä, että Britannian neuvottelema porsaanreikä on syytä tukkia. Päätös ei kuitenkaan astu voimaan. Työaikadirektiivin uudistus menee parlamentin ja ministerineuvoston uuteen käsittelyyn. Britannia toimii loppuvuoden EU:n puheenjohtajamaana. Päätös jää tekemättä.
2006 Puheenjohtajamaa Suomi tarttuu heinäkuussa härkää sarvista ja yrittää ohjata työaikadirektiivin pois umpikujasta. Suurimmat kiistakysymykset ovat edelleen samat. Lasketaanko vaikkapa lääkärien päivystysaika työaikaan kuuluvaksi, ja voidaanko 48 enimmäistyöaika viikossa ylittää ja millä ehdoilla. Jäsenmaat ovat keskenään eri linjoilla, samoin EU:n komissio ja parlamentti. Suomen kompromissiehdotus ei mene läpi. Komissio uhkaa haasta työaikalainsäädäntöä rikkovat 23 EU-maata EY-tuomioistuimeen. Suomea puheenjohtajamaana seuraava Saksa ilmoittaa, ettei se enää aio tuhlata energiaansa kiistelyyn työaikadirektiivistä.
2007 Portugali niputtaa työaika- ja vuokratyödirektiivit yhteen ja asia nytkähtää eteenpäin. Parlamentissa direktiivit käsitellään erikseen. Britannialle kaavaillaan poikkeuslupaa enimmäistuntimäärän ylittämiseen.
2008 Vihdoin! EU:n ministerineuvostossa sovitaan 9. kesäkuuta työaikadirektiivin uudistuksesta. EU-maat sopivat, että ei-aktiivinen päivystysaika ei ole laskennallisesti työaikaa silloinkaan, vaikka se tapahtuu työpaikalla. Enimmäistyöajaksi sovitaan 60 viikossa. Vuosia kestäneen jahkailun uutisoidaan päättyneen. Päätökseltä puuttuu kuitenkin parlamentin hyväksyntä. Joulukuussa EU-maille tulee lunta tupaan. Parlamentti hylkää toisessa käsittelyssä ministerineuvoston ehdotukset 17. joulukuuta. Suomalaisista euroedustajista vain Henrik Lax (r) ja Piia-Noora Kauppi (kok) äänestävät Suomen valtion kannan mukaan eli ministerineuvoston ehdotusten puolesta. Työaikadirektiivin uudistuksista päätetään ministerineuvoston ja parlamentin sovittelumenettelyssä, joka alkaa 17. maaliskuuta 2009.
2009 Pääministeri Matti Vanhanen nuhtelee suomalaisia euroedustajia helmikuun alussa EU-seminaarissa Helsingissä. Hänen mielestään edustajat äänestivät Suomen edun vastaisesti. Moni havahtuu siihen, että parlamentaarikot eivät edusta ensisijaisesti omaa maataan vaan pyrkivät laatimaan järkeviä lakeja ja direktiivejä kaikille eurooppalaisille. Tästä eurovaaleissakin on kysymys. Omistajakuljettajia koskevaa direktiiviä ei sittenkään saateta voimaan.