Sotimalla Talibania ei voiteta
Aamulehti
Juho Maijala

Afganistanin ja Pakistanin rajaseudulla
toimivat Talibanit eivät edusta yhtä yhtenäistä liikettä. Eripuraisia
ryhmittymiä toimii alueella satoja.

Poikalapsi syntyy keskelle periferiaa, kaukaisille Keski-Aasian
vuorille. Syrjäisillä ja takapajuisilla kunnailla leipä on kiven alla,
mitään koulutusta tai töitä ei löydy. Siksi Taliban-taistelijaksi
ryhtyminen on unelmapesti.

Talibaniin ei liitytä pelkästään rahan vuoksi, sillä ryhmittymiä pitää
vahvasti koossa myös kulttuuri ja uskonto. Afganistanin ja Pakistanin
syrjäseuduilla Talibanit edustavat vuosituhansia vanhaa tapaa häätää
valloittajat kotinurkilta.

Vaikka syyt sotimiseen olisivatkin ideologiset, Talibaniin liittyminen saattaa olla ainoa mahdollinen elinkeino.

Taliban-sissin palkka on kymmenen dollarin luokkaa päivässä, mistä
muodostuu äkkiä omaisuus maailman köyhimpiin kuuluvalla alueella.
Tällaisella summalla taistelija ruokkii perheensä helposti. Ja perheet
ovat suuria, sillä epävarmoissa oloissa lapset ovat henkivakuutus.

Pakistanin ja Afganistanin välinen vuoristoseutu tuottaa uusia
taistelijoita nopeammin, kuin taisteluissa menehtyy. Talibaneilla on
varaa valita parhaat miehet päältä.

Afganistanin sodan alkuvuosina, 2001 alkaen, länsiliittouma pakotti
Talibanit perääntymään Pakistanin vastaisen rajaseudun vuorille.
Hajaannuksen valtaan joutunut järjestö on sittemmin nuollut haavojaan ja
kerännyt voimaa piilopaikoissaan rajan molemmin puolin.

Pakistanin puolella tilanne kärjistyi toissa vuonna, kun
Tehrik-i-Taliban Pakistan -järjestö onnistui yhdistämään riitaisat
joukkiot ja käymään keskushallinnon kimppuun. Maanpuolustuskorkeakoulun
Afganistan-asiantuntija Juha-Antero Puistola kertoo järjestön tehneen
kuitenkin strategisen virhearvion.

Aluksi sotaonni hymyili Talibanille. Pakistan katsoi sen toimia läpi sormien, mutta sitten järjestö ulotti iskunsa Islamabadiin.

– Talibanit onnistuivat kasvattamaan voimiaan siinä määrin, että
kuvittelivat voivansa käydä Pakistanin hallituksen kimppuun. Takkiin
tuli ja pahasti.

Kun Islamabad ymmärsi olevansa oikeasti uhattuna, se käänsi hetkeksi
katseensa pois arkkivihollisen Intian suunnalta. Itärajalta siirrettiin
tuhansia miehiä ja valtavat määrät kalustoa Talibanin tukialueille
Luoteis-Pakistaniin.

Vuoden 2009 keväällä Tehrik-i-Taliban Pakistan ajettiin takaisin
piiloihinsa. Nyt Pakistan on antanut tilanteen vuorilla rauhoittua.

Sotilaallisesti Talibania tuskin saadaan kukistettua. Juha-Antero
Puistolan mukaan se luultavasti vaatisi esimerkiksi väestön
pakkosiirtoja ja suoja-aitojen rakentamista armeijoiden turvaksi.
Tappiot ja siviiliuhrien määrät olivat kestämättömät.

Talibanilla riittää myös rahaa. Huumeiden salakuljetuksesta ja
rikollisuudesta saatavien tulojen lisäksi järjestöt saavat valtavia
lahjoituksia yksityishenkilöiltä ympäri islamilaista maailmaa. Moni
tahtoo tukea taistelua länsimaita vastaan.

Kaiken lisäksi Talibanilla on aikaa odottaa. Jossain vaiheessa
Yhdysvaltojen johtaman länsiliittouman on vetäydyttävä alueelta. Taliban
voisi helposti piilotella siihen asti ja iskeä jälleen Kabuliin.

Talibanien keskinäisestä hajaannuksesta voisi löytyä lääke seudun rauhoittamiseen.

Vaikka Tehrik-i-Taliban Pakistan onnistui hetkellisesti yhdistämään
kilpailevat sotajoukkiot yhtenäisen johdon alle, Puistolan mukaan
sotapäälliköt ovat mielellään voittajan puolella. Kun marssi
Islamabadiin ei onnistunutkaan, järjestön yhtenäisyys on jälleen
vaakalaudalla.

Rajaseutujen Taliban koostuu sadoista aseellisista ryhmittymistä, jotka
eivät usein tule toimeen keskenään, vaikka taistelevatkin yhteisen asian
puolesta.

Ulkopoliittisen instituutin tutkija Barbara Zanchetta
kertoo, että länsiliittouman ja Yhdysvaltojen pitäisikin nyt etsiä ne
paikalliset vallankäyttäjät, joiden kanssa voi oikeasti tehdä
yhteistyötä.

– Tarvittaisiin syvälle luotaavaa tietoa afgaanien todellisuudesta.
Valitettavasi me lännessä emme tiedä lainkaan riittävästi yhteisöjen
toiminnasta ja perinteistä.

Alueella ei luoteta keskushallintoihin, joten valta on paikallisten
kyläneuvostojen ja sotapäälliköiden käsissä. Zanchetta uskookin, että
jopa Talibanin kanssa voi tehdä rauhan.

– Jos Taliban käytäisiin ryhmä kerrallaan läpi, tunnistettaisiin
tavoitteet ja ne, joiden kanssa voisi päästä yhteisymmärrykseen.
Teoriassa rauha on mahdollinen, mutta vaatisi valtavasti lisää tietoa,
Zanchetta pohtii.