Suomen naisvalta esittäytyy Venäjän presidentille
Aamulehti
Toni Viljanmaa

Vaikeat naapuriasiat nousevat esiin luultavasti keskiviikkona.

Presidentti Tarja Halonen näyttää hymy huulilla Venäjän presidentti Dmitri Medvedeville, että nykypäivän Suomessa naiset määräävät.

Ajatus Suomen tuoreen pääministerin, Mari Kiviniemen (kesk) esittelemisestä Medvedeville lähti Haloselta.

– Olen tavannut pääministeri Putinia Venäjällä, joten tasapuolisuuden vuoksi myös Medvedev tapaa Suomen uuden pääministerin, Halonen sanoi maireana.

Medvedev hymyili kilpaa Naantalin Kultarannan auringon kanssa.

– Se tulee olemaan mielenkiintoista, Medvedev virnisti.

Medvedev kertoi vastapainoksi Haloselle terveisensä ”eräältä Vladimir-nimiseltä mieheltä”. Kyseessä on tietysti pääministeri Vladimir Putin.

Naisvalta korostui myös, kun Halonen ajelutti suurvallan johtajaa golfkärryillä pitkin Naantalin Kultarannan nurmikkoja.Raparperimehun maistelun ja ja taiteilija Kari Huhtamon modernien veistosten ihailu vei julkisesta esiintymisestä leijonanosan. Kaukana pysyivät kiista ruuan viennistä, lasten huoltajuudesta, puutulleista ja venäläisistä mummoista.

Kiperät kysymykset seuraavat luultavasti keskiviikkona, jolloin presidentit pitävät tunnin mittaisen tiedotustilaisuuden käymistään keskusteluista.

Halonen vai Kiviniemi?

Pääministeri Kiviniemen avustajana toimiva, ulkoasioista vastaava alivaltiosihteeri Esko Hamilo arvioi, että suuri osa Kultarannassa käsiteltävistä asioista kuuluu pääministerin eikä presidentin valtaan.

– Talouskysymykset kuuluvat hallitukselle, ne eivät liity ulkopolitiikkaan, Hamilo sanoo.

Hamilo arvelee, että puheenaiheeksi nousevat ajankohtaiset elintarvikeviennin ongelmat ja myös Venäjän mahdollinen jäsenyys Maailman kauppajärjestössä WTO:ssa.

Evira ehti jo saada valmiiksi tuotantolaitosten tarkastukset Venäjän viranomaisia varten ja yhteenveto niistä on tarkoitus lähettää Moskovaan keskiviikkona. Eviran mukaan Venäjälle lähtee laitosten omat kommentit sekä yhteenveto. Osa puutteista on korjattu, mutta kaikkea ei ole voitu vielä tehdä tuotantoa häiritsemättä.

– Tämä ei ole missään tapauksessa mikään neuvottelu, vaan tutustumisluonteinen vierailu.

Samaan viittasi myös Halonen.

– Hyvät naapurit tapaavat säännöllisesti päivittääkseen tietonsa ja keskustellakseen maailman menosta, Halonen tiivisti.

Ulkopoliittisen instituutin tutkija Vadim Kononenko veikkaa Medvedevin ottavan puheeksi lempiaiheensa, Venäjän teollisuuden uudistamisen.

– Venäjä on kiinnostunut siitä, kuinka Suomi ja EU voisivat auttaa Venäjää modernisaatiossa, kuten energiatehokkuuden parantamisessa, Kononenko sanoo.

Kononenko epäilee, että Venäjän ja Suomen lehdistössä taajaan esiintyneet kimurantit huoltajuuskysymykset eivät nouse tärkeälle sijalle presidenttien ja pääministerin keskusteluissa. Jotkut delegaation jäsenet, kuten kuohuttaneita lausuntoja antanut lapsiasiamies Pavel Astahov pitää todennäköisesti asiaa esillä.

– Venäjällä seurataan nyt tarkoin sitä, kuinka venäläisiä kohdellaan ulkomailla. Media seuraa huoltajuuskiistoja, koska se kiinnostaa ihmisiä. Suomi ei kuitenkaan ole mikään erityinen kohde, vaan kiistoja on myös muissa maissa, Kononenko sanoo.