Toiveikkuus valtaa alaa: talouskriisi on ohi. Talouden kevään vihreät versot ovat nousemassa esiin. Selvisimme melkein kuin koira veräjästä. Nyt on aika varautua uuteen nousuun ja sen tuomiin mahdollisuuksiin. Samalla on ryhdyttävä hillitsemään julkisen velan kasvua. Onko tämä yleistyvä näkökulma perusteltu?
Totta on, että taloudellisen aktiviteetin lasku on pysähtynyt ja vuotta edeltävään aikaan verrattuna on useimmissa teollisuusmaissa nähtävissä lievää piristymistä. Tämä ei poista sitä tosiseikkaa, että Intiaa, Brasiliaa, Etelä-Koreaa ja Kiinaa lukuun ottamatta kaikki merkittävät taloudet ovat edelleen taantumassa verrattuna kriisin lähtökohtaan.
Käänne parempaan on edelleen katsojan silmässä pikemminkin kuin reaalitaloudessa. Yksi katsojista on pörssi, jossa voimakkaasti nousevat kurssit osoittavat sijoittajien uskovan taloudellisesti parempaan tulevaisuuteen.
Pörssikurssit ennakoivat yritysten tulevia arvoja – ja välillä jopa onnistuvat tässä arvioinnissa. Ovatko nykyiset positiiviset odotukset V-muotoisesta kriisikuvasta perusteltuja?
On mukavampi olla optimisti kuin pessimisti. Nykytilanteessa on kuitenkin syytä varata oma tilansa myös pessimismille. Talousennusteet viittaavat siihen, että pankkijärjestelmän ja maksuvakauden kriisi on nyt pääpiirteisesti hallinnassa. Poikkeuksiakin tietysti on kuten Latvia, missä pelätään valuutan, latin, devalvointia ja sen maan kansalaisille ja pohjoismaisille pankeille tuottamia vaikeuksia.
Talousennusteiden mukaan reaalitalouden kriisi tulee kuitenkin pahenemaan tämän syksyn ja tulevan talven aikana. Toisin sanoen finanssikriisin vaikutukset tulevat noin vuoden viiveellä vaikuttamaan kielteisesti kansalaisten elämään. Pessimistien mukaan pahin tilanne tullaan kokemaan syksyllä 2010, jonka jälkeen alkaa pitkä ja hidas toipuminen.
Talouden asteittainen toipuminen viime kuukausina johtuu epäilemättä elvytyspolitiikasta, jota kaikki keskeiset taloudet ovat harjoittaneet. Suurimmat elvytyspaketit on otettu käyttöön Kiinassa ja Yhdysvalloissa. Erona on se, että ylijäämätaloutena Kiina, samoin kuin Venäjä, voi elvyttää ilman ulkomaisen velan kasvua. Muuten Venäjä on käynyt kriisissä syvällä: sen kansantuote putoaa tänä vuonna kymmenen prosenttia, eikä sen pankkijärjestelmän vakaudesta ole takeita.
Yhdysvaltain presidentti Barack Obaman hallinnon päätökset pelastaa pankkeja ja vakuutuslaitoksia ja autoteollisuutta sekä pyrkiä uudelle uralle terveys- ja ympäristöpolitiikassa on nostamassa liittovaltion budjetin vajeen 12 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Muistettakoon, että euroalueen jäsenyyden ehtona oli aikanaan enintään kolmen prosentin budjettivaje. Tosin harva euromaa itsekään yltää siihen tällä hetkellä.
Yhdysvaltojen kasvava budjettivaje on luomassa epävarmuutta dollarin tulevaisuuden osalta. Liittovaltion velkakirjoja laajasti ostaneen sijoittajat muun muassa Kiinassa ja Persianlahden alueella pelkäävät dollarin heikkenemisen syövän heidän investointejaan. Tämän vuoksi niillä on halua hajauttaa rahojaan muissa valuutoissa denominoituihin arvopapereihin. Sitä ei voi kuitenkaan tehdä liian jyrkästi, jotta dollari ei kokonaan romahtaisi.
Dollarin devalvoitumisella on tietysti myönteisiä vaikutuksia Yhdysvaltojen vientiteollisuudelle ja supistuvalle kauppataseen vajeelle. Tosin viennin osuus on maan taloudessa sangen vähäinen verrattuna esimerkiksi Kiinaan ja Saksaan, ja siksi sen kasvu voi olla vain osaratkaisu. Tähän saakka amerikkalaisten kulutuksen kasvu on ollut yksi maailmantalouden moottoreista. Nyt tämä kone olisi pantava huoltoon kulutuksen vähentämiseksi.
Keskeinen haaste koko kansainväliselle taloudelle on sen syvien epätasapainojen supistaminen erityisesti lisäämällä Kiinassa ylijäämän käyttöä kotimaisessa kulutuksessa sekä rajoittamalla kulutusta ja lisäämällä säästämisastetta Yhdysvalloissa. Kiinan hallituksen infrastruktuuriin suuntautunut elvytyspolitiikka sekä amerikkalaisten säästämisasteen nousu nollasta viiteen prosenttiin antavat oikeansuuntaisia merkkejä, mutta matkalla maailmantalouden tasapainottamiseen ollaan vasta alussa.
Maailmalla ollaan sangen yksimielisiä, että elvytyspolitiikkaa ei voida vielä lopettaa. Niin Suomessa vieraillut nobelisti Paul Krugman, Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) äskeinen kokous Istanbulissa kuin useat hallituksetkin ovat ilmoittaneet, että yksityinen kysyntä ei ole vielä toipunut tarpeeksi, jotta elvytysrahan pumppaaminen talouteen voitaisiin lopettaa. Kun investoinnit alkavat kasvaa vieläkin myöhemmin, niin vajeiden ja velan kasvun uhallakin elvytystä täytyy jatkaa.
Nyt ei ole vielä aika puhua exit-strategiasta, sillä muuten talouskasvu saattaa kokea W-muotoisen kehityksen, jossa tosin keskisakaran pitäisi olla matalampi.
Suomi joutui maailmantalouden kriisiin sangen vahvasta asemasta. Valtiontalous oli ollut vuosia ylijäämäinen, velkaa oli maksettu pois ja yritysten taseet olivat huomattavasti vahvempia kuin 1990-luvun alussa. Nämä vahvuudet ovat yhdessä positiivisten palkkaratkaisujen ja alhaisen korkotason kanssa lisänneet yhteiskunnan vastustuskykyä. Työttömyys on tosin nousemassa entistä pahemmaksi ongelmaksi, ensi vuonna yli kymmeneen prosenttiin. Edellisen lamankin kokemusten mukaan kriisistä toipuminen nostaa tuottavuutta, mutta työllisyysastetta tätä hitaammin.
Toistaiseksi kaduilla ei edellisen lamaan tapaan kuitenkaan ole nähty laajoja mielenosoituksia, eivätkä puolueiden voimasuhteet ole mainittavassa murroksessa. Mielenkiinto on suuntautunut vaalirahoitukseen ja maahanmuuttopolitiikkaan, ja näihinkin teemoihin aletaan kyllästyä.
Silti taantuma on iskemässä Suomen talouteen pahasti. Arvioiden mukaan maan talous supistuu tänä vuonna ainakin kuusi ja teollisuustuotanto seitsemän prosentilla edelliseen vuoteen verrattuna.
Viennin uskotaan supistuvan peräti kolmanneksella, mikä osoittaa todellisen ongelmamme. Suomen talous on hyvin vientivetoinen – sen osuus bkt:sta oli ennen kriisiä 45 prosenttia – mikä on vaikuttanut myönteisesti talouden nopeaan kasvuun viime vuosina. Tänä vuonna tuo osuus laskee noin 35 prosenttiin, mikä sekin on vielä huomattavasti korkeampi kuin noin 20 prosentin bkt-osuus vuonna 1990.
Kun talouden toipumisessa investointien ja viennin kasvu tulevat yleensä jälkijunassa, niin euroalueen maista Suomen paluu selkeälle kasvu-uralle tapahtuu useampia muita maita myöhemmin. Kaikesta päätelleen konepaja- ja teknologiateollisuus ja sen työllisyys kärsii taantumasta kaikista eniten. Toki paperiteollisuudelle on omat syvät ongelmansa, mutta ne ovat monessa suhteessa rakenteellisia luonteeltaan, eivätkä vain nykyinen kriisin aiheuttamia.
Joka tapauksessa on selvää, että tämän taantuman jälkeen Suomen talouden rakenne ei ole entisellään, vaan kasvua on rakennettava aikaisempaa enemmän palveluiden varaan sekä kuluttajien keskuudessa että tuotannossa.