Turkki pelaa kovilla panoksilla Lähi-idässä
Turun Sanomat

Perinteisesti länteen päin kallellaan ollut Turkki on viime vuosina lähentänyt suhteitaan itään, mikä on aiheuttanut Yhdysvalloissa ja Euroopassa kasvavaa huolta Turkin ulkopolitiikan suunnasta. Nyt länsimaissa pelätään, että Turkki on menetetty kumppani muutenkin epävakaalla alueella. Yhdysvaltojen puolustusministeri Robert Gates väitti viime viikolla EU:n jäsenyysneuvottelujen hitauden ajaneen Turkin aktivoimaan idänpolitiikkaansa, mutta muutoksen taustalla on muitakin syitä. Tärkeimpiä niistä ovat Turkin taloudellisesti vahvistunut asema sekä Irakin sota, jota Turkki on vastustanut alusta saakka.

Länsimaissa Turkkia analysoidaan edelleen kylmän sodan ajalle tyypillisen kahtiajaon kautta: on joko idän tai lännen raide, jolloin yhteen suuntaan kumartaminen tarkoittaa selän kääntämistä toiseen. Turkin juna pyrkii kuitenkin molempien raiteiden politiikkaan, ja on virallisesti sitoutunut hyvien naapurisuhteiden kehittämiseen ja ylläpitämiseen. Tämä ei kuitenkaan riitä länsimaille.
 
Turkin suhteita Lähi-itään ohjaavat ennen kaikkea taloudelliset hyödyt. Turkin kauppa arabivaltioiden kanssa on yli kaksinkertaistunut viimeisen viiden vuoden aikana. Viime viikolla solmittu vapaakauppa- ja viisumialuesopimus Syyrian, Libanonin ja Jordanian kanssa jatkaa pitkää listaa sopimuksista Turkin ja Lähi-idän maiden välillä vienti- ja liikkumisrajoitusten helpottamiseksi. Turkkia hallitsevaa AK-puoluetta onkin luonnehdittu pragmaattiseksi ja liikemaailman intressit vahvasti huomioonottavaksi toimijaksi.

Turkin nykyhallinnolle kulttuuriset ja uskonnolliset siteet Lähi-itään ovat enemmän politiikan keino kuin päämäärä. Länsimaihin nähden Turkilla on selvä etulyöntiasema idän markkinoilla, ja vasta viime vuosina maan hallitus on alkanut todella hyödyntää sitä. Hallitus painottaa voimakkaasti yhteistä historiaa ja islamilaista kulttuuria Lähi-idän vierailuilla, ja pyrkii nostamaan Turkin alueelliseksi vallaksi. Euroopassa tämä tulkitaan usein Turkin hallinnon islamilaistumisena.
 
Turkin hallituksen taloudellisesta pragmatismista kertoo myös sen Keski-Aasian politiikka. Energiamahtina Turkki osoittaa aktiivisuutta Keski-Aasian suuntaan energiapolitiikassa, mutta on jättänyt esimerkiksi viime viikolla Kirgisiassa syttyneen turkinsukuisten kansojen etnisen konfliktin lähes täysin huomiotta. Turkin hallituksen huomio on tällä hetkellä vahvasti Lähi-idässä, missä länsimaiden epäonnistunut politiikka tuottaa hedelmää Turkille. Turkin sanotaan olevan yksi Irakin sodan suurimmista hyötyjistä. Turkista on tullut sodan seurauksena paitsi Irakin yksi suurimmista kauppakumppaneista myös merkittävästi vahvempi aluevalta.

Afganistanissa Turkki harjoittaa maltillista politiikkaa. Turkin hallitus painottaa operaation humanitääristä ulottuvuutta ja sitoutuu ainoastaan partiointitehtäviin. Viime vuoden lopulla Turkki lähes kaksinkertaisti joukkojensa määrän Afganistanissa miltei 2000 sotilaaseen korostaen samaan aikaan, että se tukee maan vakauttamista ja siviilien suojelua. “Emme halua olla sotaa käyvä osapuoli Afganistanissa”, maan puolustusministeri totesi tuolloin.

Neutraaliuden painottaminen niin sisä- kuin ulkopolitiikassa onkin Turkin hallitukselle tärkeää, sillä pitkittynyt Afganistanin operaatio ryvettyneen Yhdysvaltain johdolla on kiusallinen. Kansan keskuudessa operaatiota kannatetaan turvallisuusnäkökulmasta – Afganistanin vakaus vaikuttaa suoraan Turkin sisäiseen turvallisuuteen – mutta moraalisesti sitä pidetään arveluttavana. Irakin sodan seurauksena Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa on alettu pitää Turkissa moraalittomana, mikä näkyy yleisessä kansalaismielipiteessä myös Afganistanin suhteen: yhteisoperaatio Yhdysvaltojen kanssa puistattaa monia.

Turkin hallituksen kosiskelu Lähi-idän suuntaan on tuottanut nopeita, joskin odottamattomia tuloksia. Kulttuuristen ja uskonnollisten yhteyksien käyttäminen taloudellisena keppihevosena on alkanut kääntyä keinosta päämääräksi. Esimerkiksi Saudi-Arabiassa innokkaimmat jo kutsuvat pääministeri Recep Tayyip Erdoganinia uudeksi sulttaaniksi, joka tulee yhdistämään hajanaisena seisovan islamilaisen maailman.

Tiukkasanaisen Erdoganin kova retoriikka esimerkiksi Israelin Gaza-politiikan ja Iranin ydinohjelman suhteen on koonnut myös maan sisäiset uskonnolliset voimat hänen taakseen. Tämä lupaa menestystä ensi vuoden vaaleissa, mutta lupaukset vaativat myös konkreettisia tekoja. Islamilaisempi, länsiraiteen jättävä Turkki saattaakin olla edessä, jos maan hallitus haluaa lunastaa itse itselleen orkestroimansa suuret odotukset. Populismi vaatii aina uhrinsa.

Vaikuttaa siltä, että Turkin hallitus pelaa tällä hetkellä kovempaa peliä kuin mihin se oli varautunut. Siksi sen olisi paras keskittyä kulttuurisen ja uskonnollisen retoriikan sijaan talouspolitiikan painottamiseen. Siinä kahden raiteen politiikka on mahdollista.