Tutkimusta politiikan ja median polttopisteessä

Ulkopoliittisen
instituutin ohjelmajohtaja Tapani Vaahtoranta uskoo ympäristökysymysten
poliittisen painoarvon kasvuun. Luonnontieteellisen tutkimus kaipaa täydennystä
kansainvälisen politiikan ja taloudellisten suhteiden näkökulmasta.

Ohjelmajohtaja Tapani Vaahtorannan perehtyminen
kansainväliseen politiikkaan sai alkunsa jo opiskeluaikoina. Turun yliopiston
valtiotieteellisestä hankitun VTK:n lisäksi hän suoritti maisterin tutkinnon
arvostetussa Princetonin yliopistossa. Viisi vuotta myöhemmin toteutui haave samaisen Ivy League -opinahjon tohtorin arvonimestä.
Vuonna 1991 Vaahtoranta aloitti työt UPIn johtajana.

– Tein johtamista opettelun ja erehdyksen kautta. Olin ammentanut
kaikki käytettävissä olevat ideat, kun minulle tarjoutui tilaisuus lähteä
kansainvälisiin tehtäviin, Vaahtoranta muistelee.

Virkavapaa tarjosi ansaitun hengähdystauon johtajan pestistä. Tämä
ei kuitenkaan tarkoittanut laakereilla lepäämistä. Toiminta tiedekunnan
jäsenenä säätiömuotoisessa Geneva Centre for Security Policy -järjestössä antoi
näköalapaikan kansainväliseen turvallisuuspolitiikkaan sekä diplomaattien ja
virkamiesten koulutukseen. Monikansalliset tehtävät ajoittuivat vuosille
1998–2001. Vaahtorannan mukaan tuona aikana hän pohti usein myös UPIn
tulevaisuutta.

– Vanhan UPIn aikaan toiminnan rahoitus oli vaatimatonta, noin
miljoonan euron luokkaa. Tilanne muuttui vuonna 2006, jolloin UPI siirtyi
Ulkopolitiikan tutkimuksen säätiöltä eduskunnan yhteyteen.

Uusi Ulkopoliittinen instituutti jatkoi toimintaansa
riippumattomana tutkimuslaitoksena, mutta eduskunnan mukaantulon vaikutuksesta
sen talous kehittyi merkittävästi.

Kansainvälisten suhteiden ja Euroopan unionin asioiden tutkimuslaitoksen
ohella UPI sai uuden johtajan, Raimo Väyrysen. Vaahtoranta puolestaan siirtyi
vetämään instituutin ympäristö- ja luonnonvarapolitiikan tutkimusohjelmaa. Virallisesti
hän aloitti kyseisessä toimessa vuoden 2008 alussa. Siirtymä uusien haasteiden
pariin on sujunut jouhevasti.

– Työn painopiste on muuttunut. Hallinnollisia tehtäviä ja
johtamista on hieman aikaisempaa vähemmän. Aikaa on riittänyt substanssiin ja
ohjelman käynnistämiseen.

Perehtymistä vallan ytimessä

Uuden tutkimusohjelman ohella Vaahtorannan tuleva vuosi tarjoaa
mahdollisuuden palata Yhdysvaltoihin. Fulbright Centerin myöntämän stipendin
siivittämänä häntä odottaa neljän kuukauden perehtymisrupeama Washingtonissa sijaitsevassa
Woodrow Wilson International Centerissä.

– Tarkoituksena on ottaa kaikki irti ympäristöasioista ja seurata
Barack Obaman hallinnon ympäristö- ja energiapolitiikan kehittymistä. Siinä
mielessä matkan ajankohta on kaikin puolin otollinen, Vaahtoranta hehkuttaa.

Tutustuminen suurvaltion uusiin linjauksiin istuu hyvin UPIn
ympäristö- ja luonnonvarapolitiikan tutkimusohjelmaan. Yksi sen nykyisistä painopisteistä
on Kiinan, USAn ja Venäjän kaltaisten isojen toimijoiden rooli
ilmastoneuvotteluissa. Kyseisten maiden merkitys uuden ilmastosopimuksen
synnyttämisessä on erityisen tärkeä, sillä ne ovat globaalilla tasolla merkittäviä hiilidioksidipäästöjen
aiheuttajia.

– Ohjelman toinen painopiste liittyy Itämeren suojeluun, sen
yhteiskunnallisiin edellytyksiin ja eri tasojen päätöksentekoprosesseihin. Projekti
koostuu EU:n tasolla useammasta hankkeesta, joilla kartoitetaan Itämeren
suojelun yhteiskunnallisia edellytyksiä, Vaahtoranta sanoo.

Hänen mukaansa aiheesta on paljon luonnontieteellistä
informaatiota, mutta sen runsaus ei ole vauhdittanut suojelutoimia odotetulla tavalla.
Vaahtoranta uskoo, että problematiikka liittyy yhteiskuntapolitiikkaan. Monissa
Itämeren rantavaltioissa esimerkiksi maatalouden edut ajavat yhä
ympäristöasioiden edelle.

Tiedon tuottajana

Itämeri-hanke kuvastaa hyvin UPIn nykyistä roolia. Kyseessä ei ole
tutkimuslaitos sanan perinteisessä merkityksessä, vaan tutkimuksen ja
politiikan keskiöissä toimiva ”think tank”. Sen tärkeimpänä tehtävänä on
tuottaa tietoa julkiseen keskusteluun ja erilaisiin päätöksentekoprosesseihin. UPI
on monella tapaa etuoikeutetussa asemassa sitoutumattomuutensa takia. Esimerkiksi Yhdysvalloissa vastaavien laitosten
toimintaa tuetaan yksityisellä rahoituksella.

– USAssa monet tutkimuslaitokset voidaan jakaa pääpuolueiden mukaan
demokraatteja ja republikaaneja lähellä oleviin. Myös Saksassa eri puolueilla
on omat tutkimusorganisaationsa.
Pohjoismaissa riippumattomuudesta on pidetty tiukemmin kiinni, Vaahtoranta kertoo.

UPIn poliittisesta painoarvosta huolimatta hän myöntää, että tutkimuslaitos
joutuu taistelemaan julkisesta tilasta muiden tapaan. Osallistuminen yleiseen
ajatustenvaihtoon edellyttää ennen kaikkea järkevää sanottavaa. Oman äänen
kuuluviin saaminen on tärkeää myös siksi, että päättäjät seuraavat aktiivisesti eri medioita.
Yksi asiantuntijuuden mittareista onkin, kuinka saatu tutkimustieto osataan muokata
heille hyödylliseen muotoon. Toisaalta läheinen yhteys eduskuntaan on
helpottanut luontevaa yhteydenpitoa korkean tason poliittisiin vaikuttajiin.

– Eduskunnan edustajia istuu UPIn hallintoelimissä. Heidän kauttaan
saamme paljon arvokasta palautetta. Uskon siihen, että omistajauudistuksen
vaikutuksesta meidät koetaan entistä relevantimpana toimijana, Vaahtoranta
pohtii.

Itämeren suojelun osalta yhteiskunnallista keskustelua tuskin tarvitsee
pahemmin lietsoa. Vaahtoranta toivoo kansan syvissä riveissä kytevän
aktiivisuuden tarttuvan myös politiikan polttopisteessä toimiviin. Itämerta
koskevaa päätöksentekoa on tarkoitus lähestyä usealta eri kantilta.

– Hankkeen puitteissa järjestetään muun muassa journalisteille suunnattua
koulutusta. Sen avulla halutaan herättää median mielenkiinto suojelutoiminnan
yhteiskunnalliseen puoleen.

Kasvun rajat edessä

Vuonna 1972 Rooman Klubi -niminen kansainvälinen foorumi julkaisi maapallon
kestokyvystä ja luonnonvarojen riittävyydestä varoittavan Kasvun rajat
-raportin. Seuraavana vuonna iskenyt öljykriisi, happosateet ja 1980-luvulla
huomioita saanut otsoniaukko ovat pelottavalla tavalla osoittaneet klubin
maalaamat uhkakuvat mahdollisiksi. Tämän hetken suurimpana haasteena pidetään ilmastonmuutosta ja siihen liittyviä energiakysymyksiä. Luonnonvarojen ohella on
arvioitava kulutuksen kasvua, joka seuraa jatkuvasti nousevaa väestökäyrää.
Vuoteen 2050 mennessä maailman väkiluvun on arvioitu kasvavan nykyisestä noin
6,5 miljardista yhdeksään miljardiin.

– Yhdysvaltoja koetellut hirmumyrsky Katrina sekä Al
Goren
Epämiellyttävä totuus -elokuva nostivat
ilmastonmuutoksen asialistan kärkeen. Keskustelua seuratessa ei voi välttyä
ajattelemasta Rooman Klubin ennustusta, Vaahtoranta tuumaa.

Ilmastonmuutoksen yhteys luonnonvaroihin on tehnyt siitä osan kansainvälistä
turvallisuuspolitiikkaa.

– Kylmän sodan jälkeen turvallisuus-sanaa on ryhdytty viljelemään varsin
runsaasti. Se pitäisi säästää vain todella tärkeiden asioiden yhteyteen.
Ilmastonmuutoksen kohdalla voidaan puhua tällaisista uhkista. Jotkut ovat
nähneet Darfurin konfliktissakin ilmastonmuutoksen vaikutusta.

Laajemmin tarkasteltuna ilmastonmuutos lisää kilpailua niukoista resursseista
ja vauhdittaa muuttoliikettä. Tähän skenaarioon voidaan päätyä helposti, jos
ilmastonmuutos pääsee todenteolla irti. Se tarkoittaa sellaisten
ympäristömekanismien käynnistymistä, joiden tieltä ei ole enää paluuta.

– Käytännössä tällaiseen tilanteeseen voisi johtaa esimerkiksi
Siperian tundra-alueiden sulaminen. Maaperästä vapautuisi runsaasti metaania,
joka on kaksikymmentä kertaa hiilidioksidia voimakkaampi kasvihuonekaasu,
Vaahtoranta kertoo.

Raha ratkaisee ilmastopolitiikassa

Globaalilla tasolla eri maiden yhteisymmärrys ilmastonmuutoksen pysäyttämisen
välttämättömyydestä näyttää ilmeiseltä. Mistä sitten johtuu, ettei
neuvottelupöydissä saada lyötyä lukkoon konkreettisia päätöksiä? Tapani Vaahtorannan mukaan
kyse on pääsääntöisesti rahasta ja vallasta.

– Toisella puolella ovat Yhdysvallat ja EU, jotka aikoinaan käynnistivät
ilmastonmuutoksen. Vastassa ovat köyhät kehitysmaat sekä voimakkaan
talouskasvun Kiina, Intia ja Brasilia.

Niiden mielestä läntisten teollisuusmaiden pitäisi toimia hankkeen
maksumiehenä. Tämä olisi perusteltu vaatimus, jos sitä hakisivat pelkästään
köyhät valtiot.

Koska esimerkiksi Kiina on talouskasvun saralla haastamassa USA:ta,
tilanne muuttuu monimutkaiseksi. Rahan ohessa puhutaan myös maailmannäyttämöllä
käynnissä olevasta voimatasapainon muutoksesta.

– Juuri nyt talous vie valitettavasti tilaa ympäristöasioilta. Keskustelu
ilmasto- ja energia-asioista on vähentynyt laskusuhdanteen myötä. Sitä ei
pahemmin käyty Yhdysvaltojen presidentinvaalien yhteydessä, Vaahtoranta havainnoi. Barack Obaman
hallinnolla on jatkossa
näytön paikka.

– Todennäköistä on, että muut maat eivät tee mitään, ennen kuin
saavat selville USA:n uuden johdon virallisen linjan. Yhdysvalloilla on nyt
mahdollisuus näyttää olevansa dynaaminen yhteiskunta sijoittamalla esimerkiksi
vähähiiliseen teknologiaan, Vaahtoranta toteaa.