Uiguuriprofessorin pidätys oli virhe

Ilham Tohti, 39-vuotias Pekingissä toimivan Kiinan Kansallisuuksien keskusyliopiston (Central Nationalities University) taloustieteen professori, katosi kotoaan viime viikon aikana. Professori Tohti, joka on uiguuri ja muslimi, on pitänyt yllä suosittua uiguurien blogisivustoa (www.uighurbiz.cn). Nyt hänet on mitä ilmeisimmin pidätetty.

Poliisin mukaan internetiä on käytetty uiguurialueen levottomuuksien lietsontaan ja organisointiin. Xinjiangin kuvernööri Nur Bekri mainitsi viime viikolla puheessaan erikseen Tohtin internetsivuston. Pian tämän puheen jälkeen Tohti katosi, mutta sivusto toimii edelleen.

On epätodennäköistä, että Tohtin sivustoa olisi voitu hyödyntää mellakoiden organisoimiseen, sillä Kiinan internetpoliisi on valvonut sivustoa taukoamatta. Mahdollisessa pidätyksessä on todennäköisesti kyse Tohtin näkyvyydestä ja vaikutusvallasta sekä kovan paineen alla tehtävistä hätäisistä päätöksistä, joilla aiheutetaan enemmän vahinkoa kuin hyötyä.

Maltillisena pidetty Tohti on osallistunut keskushallituksen Xinjiangia koskeviin tutkimushankkeisiin. Tohti ei puutu tutkimustuloksissaan uskonnonharjoituksen rajoituksiin tai muihin arkoihin, vaikeasti määriteltäviin kulttuurisiin seikkoihin. Hän puhuu talousasioista – sitä kieltä, jota päätöksentekijät Pekingissä ymmärtävät ja haluavat kuulla.

Tohti on osoittanut, että alueella on käynnissä monta samanaikaista prosessia, jotka kaikki lisäävät siellä olevaa etnistä jännitettä.

Uiguurien työttömyysaste on maailman korkeimpia, vaikka provinssin talouskehitys on ollut nopeaa. Alueelle muuttavien han-kiinalaisten katkeamaton virta pahentaa uiguurien työllistymistilannetta. Virallisten tilastojen mukaan pelkästään 2000-luvulla Xinjiangiin muutti 1,2 miljoonaa han-kiinalaista.

Tohtin mukaan Xinjiangin hallituksen olisi ryhdyttävä toimiin tämän virran katkaisemiseksi. Hän osoittaa, että uudistusten hedelmät jakautuvat epätasaisesti ja uiguurit syrjäytyvät omalla maaperällään, koska han-kiinalaiset hallitsevat paikallista talous- ja poliittista elämää.

Tohti on myös yrittänyt painostaa Xinjiangin hallitusta sekä Pekingiä hyödyntämään ongelmien ratkaisussa enemmän uiguuritaustaisia tutkijoita, jotka ymmärtävät ongelmien syvyyden paremmin.
Tohtin mielipiteet ovat luonnollisesti olleet piikki Xinjiangin kuvernöörin Nur Bekrin ja puoluesihteeri Wang Lequanin lihassa, jotka ovat kannattaneet kovia toimia separatististen pyrkimysten kitkemiseksi Xinjiangissa.

Täytyy ottaa huomioon, että Kiinan poliittisessa järjestelmässä se tapa ja tehokkuus, jolla kuvernöörit ja puoluesihteerit ehkäisevät suurten välikohtausten syntymistä ja tukahduttavat niitä, voi vaikuttaa ratkaisevasti heidän urakehitykseensä.

Tohtin tutkimustulokset ovat Pekingin päättäjien tiedossa. Heidän pitäisi viimeistään nyt ymmärtää, että voimankäyttö ja jatkuva uiguureja syrjivä politiikka lisäävät entisestään 60 vuotta kasautunutta jännitettä ja vahvistavat uiguurien itsenäistymispyrkimyksiä.

Uiguurien mellakointi ja heidän han-siviilejä kohtaan harjoittamansa väkivalta ovat nyt ajaneet tuhannet han-kiinalaiset kostoretkelle. Väkivallan kierre on valmis. Olipa Pekingin seuraava siirto mikä tahansa, päätös ei ole helppo.

Jos tapahtuisi positiivinen käänne ja Kiinan johto päättäisi puuttua rakenteellisten ongelmien ja jännitteiden todellisiin syihin, Pekingin olisi istuttava saman pöydän ääreen uiguurien kanssa. Onnistuakseen tämä edellyttäisi, että uiguurit saisivat järjestäytyä vapaasti.

Jos Peking sallisi tämän uiguureille, sen olisi sallittava se myös parille tusinalle muulle Xinjiangin alueella asuvalle vähemmistökansalle. Ja jos Peking lähtee tälle tielle, miten se kykenisi estämään Kiinan muiden 55 vähemmistökansan vaatimukset järjestäytyä vapaasti?

Kirjoittaja on ohjelmajohtaja Ulkopoliittisessa instituutissa.