Ukraina palauttaa asevelvollisuuden
Ruotuväki
Pauli Loukola

Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Arkady Moshes kommentoi Ukrainan armeijan tilannetta Ruotuväessä 20/2014. Mosheksen mukaan Ukrainan joukot ovat nyt motivoituneita, mutta Venäjän armeija tulee kuitenkin pysymään naapuriaan vahvempana, vaikka Ukraina tekisi mitä tahansa.
Vapaaehtoisarmeija ehti kestää vain vuoden.
Ukrainan armeijan ase -ja miesvahvuudesta ei ole tarkkaa tietoa.
Ukraina aikoo palauttaa maahan yleisen asevelvollisuuden tämän syksyn aikana. Syynä on maan heikentynyt turvallisuustilanne Ukrainan kriisin aikana.
Ukrainassa on ollut aiemmin käytössä yleinen asevelvollisuus 18 vuotta täyttäneille miehille. Kuitenkin viime vuoden lokakuussa Viktor Janukovytshin ollessa maan presidentti, valtio luopui yleisestä asevelvollisuudesta. Miksi, EU:n itäisen naapuruston ja Venäjän tutkimusohjelman ohjelmajohtaja Arkady Moshes?
– En voi tietää varmasti, mutta minulla on ymmärrys, että vanha isokokoinen armeija ei ollut toiminnallinen. Yleinen asevelvollisuus ei toiminut modernilla tavalla. Sotilaita ei ollut koulutettu hyvin, ja heitä käytettiin esimerkiksi rakennusmiehinä komentajien kartanoilla.
Toisena syynä Moshes pitää yksinkertaisesti sitä, että Ukraina ei uskonut joutuvansa taistelemaan sodassa. Ukrainassa ajateltiin toiveikkaasti, että läntiset liitolaiset eivät ole aggressiivia ja idässä Venäjän ei uskottu olevan valmis hyökkäämään.
Yleinen asevelvollisuus on välttämätön
Nykyisessä tilanteessaan Ukraina tarvitsee ammattiarmeijansa rinnalle yleisen asevelvollisuuden palauttamisen, koska se kaipaa lisää miehiä. Toisaalta puolustusvoimat menetti vain yhden saapumiserän vahvuuden, kun asevelvollisuuden suorittamisesta tuli vapaaehtoista vuoden 2013 lokakuusta lähtien.
Ennen Ukrainan kriisiä maan asevelvollisuus kesti joko 12 kuukautta maa -tai ilmavoimissa tai 18 kuukautta merivoimissa. Silloin maan aseistetuista joukoista 60 prosenttia oli sopimussotilaita. Nyt uutena palvelukseen astuvia miehiä ei voida luonnollisestikaan lähettää saman tien konfliktialueelle. Ukraina tarvitsee kuitenkin paljon sotilaita, jotta se pystyisi tulevaisuudessa suojaamaan koko maataan.
–Venäjällä sotilaat voidaan kouluttaa kuudessa kuukaudessa. Voi olla, että Ukraina pyrkii samaan. Se riippuu kouluttamisen intensiivisyydestä, rahasta ja monesta muusta asiasta.
Moshes uskoo, että palveleminen armeijassa ei tule olemaan yleisesti suosittua, mutta se tulee olemaan hyväksyttävää. Missään nimessä hän ei näe päätöksen johtavan protesteihin.
Kalustoa niukasti
Valtioiden puolustusvoimien vahvuudesta kertovan sivuston globalfirepower.comin mukaan Venäjällä on maailman toiseksi vahvimmat asevoimat heti Yhdysvaltojen jälkeen. Ukraina on tässä listauksessa sijalla 21. Moshes kertoo, että Neuvostoliiton ajan jälkeen Ukrainassa on kevennetty armeijan aseistusta jatkuvasti. Miehistön kouluttamisesta ja materiaalin hankinnasta on leikattu menoja viimeisen 20 vuoden ajan.
Krimin kriisin käynnistyessä Ukrainalla oli paperilla noin 130 000 sotilaan aktiivinen joukko ja reservissä miljoona lisää. Valtion puolustusministeri Igor Tenyuh ilmoitti, että käytännössä vain 6 000 sotilasta oli taisteluvalmiudessa.
Kriisin aikana Ukraina on saanut runsaasti lisää joukkoja käyttöönsä, tosin se on myös menettänyt niitä paljon. Varsinaisen armeijan lisäksi Ukrainalla on käytössään monia vapaaehtoisten pataljoonia. Lisäksi on joukkoja, jotka kuuluvat Ukrainan kansalliskaartiin, eivätkä varsinaisesti armeijaan. Kansalliskaarti on virallinen taisteluryhmä, mutta sen tarkoitus ei ole sotia raskaita asevoimia vastaan. Moshes kertoo, että vapaaehtoisilla ei ollut vähään aikaan ollenkaan aseistusta, kunnes hiljattain Ukrainan armeija antoi heille yksittäisiä tankkeja ja muuta asevarustusta.
– Tällä hetkellä Ukrainan puolustusvoimien vahvuudesta puhuminen on turhaa, koska emme tiedä ihmishenkien ja materiaalin menetysten suuruutta. Lokakuussa, Ilovaiskissa kärsityt tappiot olivat katastrofaaliset.
– Nyt armeija on olemassa oikeasti isänmaan puolustusta varten, mikä on merkittävä muutos moraalin kannalta. Ukrainan joukot ovat motivoituneita, mikä ei ole pikku asia. Venäjän armeija on ja tulee kuitenkin pysymään naapuriaan vahvempana, vaikka Ukraina tekisi mitä tahansa.