Ulkopoliittisen instituutin tutkija Jyrki Kallio kommentoi Helsingin Sanomissa 29.9. Kiinan painoarvoa maailmalla.
Linkki Helsingin Sanomien artikkeliin
Kiina haluaa lisää sananvaltaa maailmanpolitiikassa. Aluekiistoista huolimatta Kiina tuskin ryhtyy kovin aggressiiviseksi, koska se voisi sekoittaa kotimaan herkän tilanteen.
Tapettuaan satoja omia kansalaisiaan Pekingin Tiananmenin aukiolla vuonna 1989 Kiina oli eristyksissä, ja kansainväliset pakotteet painoivat.
Kun maailman toinen napa Neuvostoliittokin vielä hajosi, Kiina tarvitsi selkeitä uusia suuntaviivoja ulkosuhteisiinsa.
Ne löytyivät 1990-luvun alussa, kun Kiinan talouden avautumisen tielle luotsannut Deng Xiaoping piti pari painavaa puhetta.
Hän määritteli Kiinalle ulkopoliittisen linjan, joka on periaatteessa voimassa vieläkin: pidetään matalaa profiilia, keskitytään kasvuun ja noustaan kaikessa hiljaisuudessa.
Sen jälkeen Kiina on saavuttanut paljon. Se on noussut maailman toiseksi suurimmaksi talousmahdiksi Yhdysvaltojen jälkeen.
Taloudellinen valta on tuonut Kiinalle vaikutusvaltaa. Maailman runsasväkisin maa on yksi harvoista paikoista, joissa talous kasvaa, joten kaikki haluavat käydä sen kanssa kauppaa.
Suomestakin käy Kiinassa ministeri toisensa jälkeen edistämässä vientiä.
Rahkeiden kasvettua myös matalan profiilin politiikan rajat alkavat näkyä. Kiina esiintyy ulkopolitiikassaan yhä itsevarmemmin.
Käänne tapahtui samoihin aikoihin kun maailmaan iski finanssikriisi vuonna 2007, sanoo hongkongilaisen Lingnan-yliopiston politiikan tutkimuksen laitoksen johtaja Wong Yiu-Chung. Kriisi iski lähinnä muualle kuin Kiinaan, joten Kiina katsoi painoarvonsa kasvaneen.
Myös uusi presidentti Xi Jinping on vakuuttanut, ettei Kiina aio antaa periksi silloin, kun sen kansallinen etu on kyseessä.
Kiina älähtää herkästi varsinkin aluekiistoissa, joita sillä on naapurien kanssa. Itä-Kiinan merellä se riitelee Japanin kanssa joukosta asumattomia saaria ja ärsyttää Japania lähettelemällä laivoja ja lentokoneita saarten tuntumaan. Etelä-Kiinan merellä Kiina kiistelee alueista muun muassa Vietnamin ja Filippiinien kanssa.
Asevoimiltaan Kiina ei kuitenkaan ole mikään supervalta. Sillä on ydinase, mutta katu-uskottavuuttaan varsinkin naapuriensa silmissä sen on rakennettava uusimalla tavanomaista aseistustaan. Kiinan sotilasbudjetti on kasvanut vuosi vuodelta, ja sen ensimmäinen lentotukialus Liaoning on jo vesillä testikäytössä. Kiina on ilmoittanut rakentavansa niitä lisää.
Maailmanpolitiikassa Kiina haluaa sananvaltaa, mutta toistaiseksi se ei ole ollut erityisen aktiivinen osallistuja. Se ei käytä valtaa sillä painoarvolla, jolla se voisi, sanoo Ulkopoliittisen instituutin Kiinaan erikoistunut tutkija Jyrki Kallio.
Kiinan kansainvälinen toiminta riippuu yleensä siitä, mistä sille itselleen on kulloinkin hyötyä. Yhteistyötä ulkomaiden kanssa se tekee lähinnä tilanteen mukaan.
Esimerkiksi puuttumisen Syyrian sisällissotaan Kiina on estänyt YK:n turvallisuusneuvostossa yhdessä Venäjän kanssa. Varsinaisena Venäjän liittolaisena Kiinaa ei silti voi pitää. Keski-Aasiassa se myös kilpailee Venäjän kanssa öljy- ja kaasuvaroista.
Syyriassa Kiinalla ei ole erityisiä etuja valvottavinaan, joten sitä ei kovin paljoa kiinnosta, mitä Syyriassa tapahtuu. Toiminta turvallisuusneuvostossa lähtee periaatteesta, ettei valtioiden sisäisiin asioihin puututa.
Tässä periaatteessa Kiinalla on oma lehmä ojassa. Jos ulkomaat puuttuisivat Syyrian tilanteeseen, voisi tulla paineita puuttua myös Kiinan tilanteeseen, ja sitä Kiina ei halua. Ulkomaita voisivat kiinnostaa esimerkiksi tiibetiläisten ja uiguurien kohtelu, sananvapauden puute tai hallintoa moittivien kansalaisten laittomat pidätykset.
Kovin aggressiiviseen ulkopolitiikkaan Kiinalla ei olisi varaa senkään takia, että sillä on paljon hallittavaa sisäisissä ongelmissa kuten tuloeroissa, ympäristöongelmissa ja kapinoivissa vähemmistöissä.
Kiinaa kiinnostaakin ulkopolitiikka paljon vähemmän kuin maan sisäiset asiat. Kun Kiinaa hallitseva kommunistipuolue miettii ulkopolitiikkaa, se miettii ulkopolitiikan vaikutuksia kotimaassa. Koska Kiina on sisältä epävakaa, se haluaa ulkosuhteiltaan vakautta, vaikka se naapurimailleen uhitteleekin.
Jos Kiinan suhteet ulkomaailmaan keikahtaisivat niin, että talouskasvu hyytyisi, kansa voisi alkaa kapinoida. Puolueen ja kansan välillä voi ajatella vallitsevan sopimuksen, että kansa hyväksyy puolueen yksinvallan, kunhan puolue pitää huolen, että elintaso kasvaa.
Siksi kommunistipuolue tarvitsee vallassa pysyäkseen talouskasvua, joka nyt on hidastumassa. Pitääkseen talouskasvun Kiina tarvitsee ulkomaita, jotka ostavat sen tuotteita ja tuovat investointeja ja joista se voi tuoda energiaa ja raaka-aineita.
Itsevarmuuden lisääntymisestä huolimatta Kiina tuskin ryhtyy lähiaikoina kovin aggressiiviseksi edes lähialueensa kiistoissa, koska se voisi sekoittaa kotimaan herkän tilanteen.