Vaalit laman varjossa
Suomen Kuvalehti
Teppo Tiilikainen

Oppositiojohtaja Enda Kenny nousee todennäköisesti uudeksi pääministeriksi.

Fianna Fáilin puheenjohtajaa Micheal Martinia ei käy kateeksi. Irlannin perinteisestä valtapuolueesta on tullut talouslaman aikana politiikan sylkykuppi, jota syytetään kaikesta mahdollisesta. Puolueen kannatus on samalla romahtanut 40 prosentista noin 15:een.

Martin nostettiin tammikuun lopulla Fianna Fáilin pelastajaksi, kun pääministeri Brian Cowen vetäytyi puoluejohdosta. Myös edellinen pääministeri Bertie Ahern, kolme nykyistä ministeriä ja kymenkunta kansanedustajaa katsoivat parhaaksi luopua kokonaan politiikasta.

Irlantia kutsuttiin vielä muutama vuosi sitten ”kelttiläiseksi tiikeriksi”, kun se oli noussut liberaalin talouspolitiikan ja alhaisen yritysverotuksen ansiosta yhdeksi rikkaimmista ja nopeimmin kasvavista kansantalouksista koko maailmassa.

Vuonna 2008 alkanut finanssikriisi iski kuitenkin Irlantiin erittäin rajusti. Pitkän talousbuumin paisuttama kiinteistökupla puhkesi. Asuntojen hinnat romahtivat 40 prosenttia, työttömyys yli kaksinkertaistui ja pankit ajautuivat konkurssin partaalle.

Hallitus joutui käyttämään kymmeniä miljardeja euroja pankkitukeen, mikä nosti valtion budjettivajeen ennätykselliseen 32 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Viime syksynä Irlanti ei saanut enää rahaa vapailta markkinoilta vaan joutui turvautumaan EU:n ja IMF:n apuun. Suomen osuus 85 miljardin euron tukipaketista nousee lähes 500 miljoonaan euroa.

Rajuja leikkauksia

Tänään perjantaina 25. helmikuuta järjestettävien ennenaikaisten parlamenttivaalien ehdoton voittajasuosikki, oppositiopuolue Fine Gael ei eroa poliittisesti juurikaan Fianna Fáilista.

Molemmat ovat maltillisia porvarillisia puolueita – erilainen kannatuspohja kumpuaa Irlannin historiasta. Fianna Fáililla on kuitenkin läheisemmät kytkökset pankkeihin, rakennusteollisuuteen ja kiinteistösijoittajiin, joita pidetään talouskriisin aiheuttajina.

Mielipidemittaukset lupaavat Fine Gaelille 37–38 prosentin äänisaalista. Puolueen uskotaan muodostavan seuraavan hallituksen yhdessä keskustavasemmistolaisen työväenpuolueen kanssa tai yksin sitoutumattomien kansanedustajien tuella.

Pääministerin paikkaa tavoitteleva Enda Kenny, 59, on johtanut puoluetta vuodesta 2002. Kenny on koulutukseltaan peruskoulun opettaja. Häntä pidetään kuivakkana asiapoliitikkona, mutta hän on pärjännyt yllättävän hyvin vaalikeskusteluissa.

Pääministerinä Kenny joutuu uransa kovimpaan paikkaan. Irlanti on sitoutunut säästökuuriin, jonka tavoitteena on painaa budjettivaje alle kolmeen prosenttiin vuoteen 2014 mennessä. Hallitus joutuu leikkaamaan palkkoja, työttömyyskorvauksia, lapsilisiä ja eläkkeitä.

Kenny on luvannut avata EU:n ja IMF:n kanssa tehdyn sopimuksen ja neuvotella siihen kevyemmät ehdot. Hän pitää Irlannin hätärahoitukselle asetettua 5,8 prosentin korkoa liian korkeana. Hänen mielestään rahoja ei kannattaisi pistää enää pankkitukeen vaan uusien työpaikkojen luomiseen.
EU on haluton muuttamaan sopimusta. Talouskomissaari Olli Rehn on kuitenkin antanut ymmärtää, että joistakin yksityiskohdista voidaan vielä keskustella.

Saksa ja Ranska ovat painostaneet Irlantia korottamaan yritysverotusta nykyisestä 12,5 prosentista, koska se luo niiden mielestä epäterveen kilpailuasetelman EU:n sisälle. Kenny haluaa kuitenkin säilyttää veron nykyisellään.

”Alhainen yritysvero on tuonut maahan ulkomaisia investointeja, joiden pelätään nyt lähtevän yhdessä työpaikkojen kanssa, jos verotukseen kosketaan”, sanoo Ulkopoliittisen instituutin tutkija Tiia Lehtonen.