Vaalivoittaja törsäsi rahaa
Kaleva
Tiina Juujärvi

Ulkopoliittisen instituutin tutkija Kristi Raik kommentoi Kalevassa 22.10. Viron paikallisvaaleja

 

Viron paikallisvaalit voitti keskusta, mutta sen puheenjohtaja haaskasi veronmaksajien rahaa kampanjaansa

Virossa keskustapuolue voitti sunnuntaina järjestetyt paikallisvaalit, mutta puolueen puheenjohtajaa Edgar Savisaarta syytetään nyt verorahojen tuhlaamisesta omaan vaalikampanjaansa.
Keskusta sai Virossa 31,9 prosenttia äänistä ja seuraavaksi tullut Isänmaan ja Res publican liittopuolue IRL 17,2 prosenttia.
Tallinnassa keskusta sai yli puolet äänistä ja IRL vajaan viidenneksen, joten puoluejohtaja Savisaar jatkaa kaupunginjohtajana.
Vaalikampanjointia väritti vakava ongelma, kun kaupunginhallinto mainosti ennen vaaleja omia saavutuksiaan veronmaksajien rahoilla. Näin sanoo vanhempi tutkija Juhan Kivirähk Maanpuolustustutkimuksen kansainvälisestä keskuksesta Virossa.
”Hallinto ei voi lopettaa työskentelyään vaalien ajaksi, mutta nyt se väärinkäytti julkisia varoja.”

Osa pitää Tallinnassa vuoden alusta aloitettua julkisen liikenteen ilmaista käyttöä vaalitemppuna, mutta esimerkiksi talousministeri on kehunut sitä.
Verorahojen suuntaamisesta kampanjointiin löytyy ilmaista joukkoliikennettä selkeämpiäkin esimerkkejä. Kivirähk kertoo, että kun Tallinnassa perustettiin lisää päiväkoteja ja kunnostettiin leikkikenttiä, niitä esiteltiin television mainoskampanjoissa.
Ennen vaaleja Savisaar myös veti televisiossa ja lehdissä terveellisiä elämäntapoja edistävää kampanjaa, jonka pelkät mainoskulut olivat 100 000 euroa.
Yli puolet äänistä Tallinnassa saanut keskusta lupasi ennen vaaleja laajentaa ilmaista joukkoliikennettä busseista ja raitiovaunuista myös paikallisjuniin ja rakentaa lisää päiväkoteja.
”Varmaan myös kaupungin viranomaisten korruptio- ja politisointiongelmat jatkuvat. Viime neljän vuoden aikana oppositio ei ollut aktiivinen, mutta toivottavasti se nyt alkaa kritisoida kaupungin poliitikkoja”, Kivirähk sanoo.

Kivirähk on mukana kansalaistoimikunnassa, joka tutkii viikoittain puolueiden väärinkäytöksiä. Niitä on ollut eniten keskustapuolueella. Asiaan on hankalaa tarttua, koska poliitikot eivät ole silti rikkoneet Viron lakeja.
”Ongelma on yleinen myös muissa puolueissa. Ne pyrkivät käyttämään kuntien ja valtion verorahoja omiin tarkoituksiinsa”, Kivirähk sanoo.
Myös tutkija Kristi Raik Ulkopoliittisesta instituutista sanoo, että Savisaaren tapa käyttää omaa asemaansa ja julkista rahaa omaan vaalikampanjaansa on hyvin ongelmallinen.
”Hän ei piittaa hirveästi hyvistä toimintatavoista eikä tapa, jolla hän on käyttänyt viran puolesta tulevia resursseja, kuulu hyvään poliittiseen kulttuuriin.”
Jopa Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves on syyttänyt Savisaarta veronmaksajien rahojen varastamisesta vaalikampanjointiin. Raik kertoo, että Viron politiikassa vastakkainasettelu on hyvin voimakasta ja hallituspuolueiden ja keskustan välit ovat todella tulehtuneet.
Raik kehuu Savisaaren haastajaa IRL:n Eerik-Niiles Krossia aktiivisuudesta, mutta moittii hänen lähtemistään mukaan likaiseen kampanjointiin. Kross muun muassa sotki Savisaaren tilaisuuksia.
”Ne, jotka ovat kyllästyneitä tämänkaltaiseen politiikkaan ja haluaisivat asiapitoisempaa ja vähemmän likaista kampanjaa, eivät välttämättä halua äänestää kumpaakaan.”
Viron paikallisvaalien tulokset
Keskustapuolue sai Viron paikallisvaaleissa 31,9 prosenttia äänistä.
Isänmaan ja Res publican liittopuolue IRL sai 17,2 prosenttia.
Reformipuolue sai 13,7 prosenttia.
Sosialidemokraattinen puolue sai 12,5 prosenttia.
Tallinnassa keskusta sai 52,7 prosenttia, IRL 19,2 prosenttia, reformipuolue 10,6 prosenttia ja sosialidemokraatit 9,9 prosenttia äänistä.

Autoritaarinen Savisaar keskittyy heikkoihin

Edgar Savisaar on autoritaarinen johtaja puolueessaan, jota äänestävät pääasiassa vanhukset ja venäjänkieliset. Esimerkiksi Tallinnan asukkaista puolet on venäjänkielistä vähemmistöä, mihin muut puolueet ovat vasta nyt heräämässä, Juhan Kivirähk kertoo.
Kristi Raik sanoo, että keskustan äänestäjäkunta on hyvin vakiintunutta, ja muiden puolueiden on hyvin vaikeaa haastaa sitä.
”Savisaar on dominoiva puolueen johtajana, mutta erittäin taitava poliitikko. Hän tuo esiin asioita, joita hallituspuolueet eivät ole onnistuneet tuomaan esiin”, Raik sanoo.
Savisaar sanoo, että puolueen menestys johtuu pienen ihmisen asialla olemisesta, eli esimerkiksi toimeentulosta ja hyvinvoinnista huolehtimisesta.
Raik sanoo, että Viron arvomaailma on kovempi ja oikeistolaisempi kuin vaikka Suomessa.
”Viron politiikassa on vahva oikeisto, joka on kantanut huolta taloudellisesta menestyksestä ja yritysilmapiirin pitämisestä hyvänä”, Raik kertoo. Maahan houkutellaan investointeja, yrittäjiä ja valtionvelka on pidetty kurissa.
”Yhteiskunnan sisällä eriarvoisuus on suurta. He, jotka eivät ole nauttineet talousmenestyksestä, ovat katkeroituneita.” Keskusta on kuitenkin oppositiossa, joten sillä ei ole näyttöä käytännön politiikasta.
Savisaar itse on dominoiva johtaja, joten puolueesta on vuosien varrella lähtenyt useita hänen kanssaan riitautuneita poliitikkoja.
Kivirähkin mielestä mustavalkoisen tyylin suuri ongelma on, että keskustan poliitikot eivät toimi puolueen ulkopuolellakaan demokraattisesti, koska he ovat tottuneet toteuttamaan Savisaaren käskyjä.