Vapaa liikkuvuus on Euroopan selkäranka
Demokraatti
Emilia Tervonen

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen kommentoi sanomalehti Demokraatissa 23.7.Schengenin sopimusta.


 


Schengen-sopimuksen vesitys veisi osan EU:n inhimillisestä ulottuvuudesta


Eurokriisin aiheuttama epävarmuus näkyy suhtautumisessa Schengen-sopimukseen. Vapaa liikkuvuus on uhattuna sekä kansalaisten mielipiteissä että poliitikkojen toimissa.


Vastikään MTV3:n, Aamulehden ja Euroopan parlamentin julkaisema gallup kertoi, että neljä kymmenestä suomalaisesta suhtautuu enemmän tai vähemmän kielteisesti Schengen-sopimukseen. Myös jäsenmaiden sisäministerit ovat yksimielisesti puoltaneet kesäkuun kokouksessaan mahdollisuutta väliaikaisiin rajatarkastuksiin.


Ulkopoliittisen instituutin johtajan Teija Tiilikaisen mukaan Schengenin sopimus täydentää sisämarkkinoita ja tuo EU:hun inhimillistä ulottuvuutta. Sopimus helpottaa merkittävästi nimenomaan tavallisen EU-kansalaisen liikkumista. Se myös nostaa mielikuvan poliittisesti yhteenkuuluvasta Euroopasta.


Varovaisuutta
keskusteluun


Tiilikaisen mukaan kyse on asenteiden polarisoitumisesta.


– Tulos kuvaa enemmän yleistä integraatioajattelua.


Vielä muutama vuosi sitten vapaa liikkuvuus herätti myönteisiä ajatuksia.


Edinburghin yliopistossa väitöskirjaansa maahanmuutosta ja turvapaikkainstituutiosta valmisteleva politiikan tutkija Jaakko Kuosmanen painottaa varovaisuutta julkisuuden Schengen-puheissa.


– Meidän pitää puhua hyvin varovasti näitä asioita.


Hän toteaa, että on toki tilastollisesti totta, että ihmisten ja tavaroiden vapaaseen liikkuvuuteen liittyy lieveilmiöitä, mutta vapaasta liikkuvuudesta on myös hyötyä. Asiat onkin osattava laittaa vaakakuppeihin todellisissa suhteissaan.


– Ovatko hyödyt suurempia kuin haitat?


Tiilikainen on skeptinen Schengenin sisärajojen tarkastuksien palauttamisen suhteen. Se vaatisi isoja päätöksiä ja lakipykälien muuttamista. Lisäksi Schengen mielletään yhä edelleen EU:n peruspilariksi ja halu sen säilyttämiseen on vahva, vaikka nationalismi nostaa päätään.


– Kun on globalisoituva talous, paluuta menneeseen ei ole.
Sisäänpäin kääntymiseen liittyy monia riskejä.


Rajamuodollisuudet ovat Euroopan
historiassa poikkeus


Schengen-pelkoisen populismin taustalla ovat Jaakko Kuosmasen mukaan aidot ilmiöt, kuten romanialaisten tekemien rikosten kasvu, mutta asiat on nähtävä oikeassa mittakaavassa ilman liioittelua.


– Ihmisten kuva ei vastaa todellisuutta.


Päätöksiä mietittäessä on tärkeää, että katsotaan luulojen sijaan faktoja. On myös hyvä selvittää, miksi neljä kymmenestä kokee Schengenin ongelmalliseksi. Taustalta Kuosmanen uskoo löytyvän monia tekijöitä.


Sisäänpäinkääntyminen epävarmoina aikoina noudattaa historiallista jatkumoa. Samalla Kuosmanen muistuttaa, että liikkumisen vapaus kuuluu vahvasti Eurooppalaiseen historiaan. Vasta maailmansotien aiheuttaman epäluottamuksen aikana ryhdyttiin vaatimaan matkustusasiakirjoja. Schengen on siis tavallaan ollut paluuta Euroopan perinteiseen käytäntöön.


– Nyt taas ollaan siirtymässä poispäin normaalitilasta.
”Nyt ollaan siirtymässä poispäin normaalitilasta.”


 


Huovinen toivoo laajaa keskustelua
yhteisestä Euroopasta


Schengen-sopimuksen arvostelu liittyy kansanedustaja Susanna Huovisen (sd.) mukaan EU:n idean hukkumiseen. Jotta kansalaisten usko yhteiseen projektiin säilyisi, olisi Huovisen mukaan tärkeää käydä laaja keskustelu siitä, millaista yhteistä Eurooppaa nykyään halutaan olla rakentamassa.


– Aiheellisesti moni kansalainen kysyy, missä demokratia tässä kaikessa on. Pitää olla valmis kriittiseen keskusteluun.


Muun muassa Ulkopoliittisen instituutin neuvottelukunnan varapuheenjohtajana toimiva Huovinen arvioi, että jatkossa useammat Schengen-maat saattavat Tanskan tavoin tiukentaa väliaikaisesti rajavalvontaansa.


– Voi olla, että niitä tilanteita ehkä nähdään enemmän jatkossa.


Huovinen kuitenkin toivoo, ettei poikkeuksista muodostuisi sääntöä ja että tiukennusten perusteista käytäisiin aina kunnon keskustelu.


Sisäänpäin kääntymiseen liittyy Huovisen mukaan monia riskejä. Protektionismin nousu ei ole kenenkään etujen mukaista. Rahakriisi tai ei, Euroopalla on edessään monia yhteisiä haasteita. Yhteisten tavoitteiden hämärtäminen kansallisten etujen nimissä ei ole järkevää.


– Olemme todella tiiviisti kytköksissä toisiimme, halusimme sitä tai emme.
Schengen-alue


Helpottaa henkilöiden vapaata liikkumista Euroopan unionin alueella.


Käytännössä se tarkoittaa sitä, että rajatarkastukset yhteisillä rajoilla eli sisärajoilla on poistettu.


Lisäksi Schengen-maat tehostavat ulkorajavalvontaansa suhteessa muihin kuin Schengen-maihin sekä poliisiyhteistyötä.


Matkustajan on silti pidettävä mukanaan voimassa olevaa passia tai uudenmallista henkilökorttia.


Schengen-alueen ulkorajaa ylitettäessä jokaisen matkustajan henkilöllisyys tarkastetaan kansalaisuudesta riippumatta.


Lähde: ulkoasiainministeriö