1. Yhdysvallat ja Kiina pitivät päänsä
Kaksi
maailman suurinta kasvihuonekaasujen päästäjää eivät tulleet
Kööpenhaminaan neuvottelemaan. Kumpikaan maa ei halunnut tinkiä omista
linjoistaan, eikä kumpikaan tarjonnut Kööpenhaminassa juuri mitään
uutta neuvottelupöytään.
2. EU hirttäytyi yhteen sopimukseen
EU hakkasi kaksi vuotta päätään seinään, kun se ajoi yhden laillisesti sitovan ilmastosopimuksen muodostamista.
Yhdysvallat ja Kiina eivät halua laillisesti sitovaa sopimusta. Kehitysmaat taas haluavat kaksi sopimusta.
Neuvotteluja
on käyty vuoden 2007 Balin ilmastokokouksen jälkeen kahdessa osassa.
Toisessa on neuvoteltu Kioton sopimuksen jatkosta, eli teollisuusmaiden
päästöleikkauksista, toisessa kehitysmaiden ja Yhdysvaltojen
päästötoimista.
”EU piti liian pitkään kiinni siitä, että
Kööpenhaminassa nämä raiteet yhdistetään. Emme ymmärtäneet, että Kioton
sopimus on kehitysmaille niin kiveen hakattu, etteivät ne luovu siitä”,
kehitysmaiden rahoitusneuvotteluja vetänyt Jukka Uosukainen sanoo.
3. Kehitysmaaryhmä kiukutteli
Kehitysmaiden
G77-ryhmä jarrutti neuvotteluita päiväkausia vänkäämällä muun muassa
kokoustekniikasta. Ryhmä oli riidoissa sekä keskenään että muiden
kanssa.
”Köyhät pienet saarivaltiot sekä monet Afrikan maat
toivoivat vahvaa sopimusta, nousevat taloudet, kuten Kiina Ja Intia,
kokivat koko ilmastosopimuksen itselleen uhkaksi ja öljynviejämaat
harasivat vastaan. Se teki kokouksen puheenjohtajan työn erittäin
vaikeaksi”, Ulkopoliittisen instituutin tutkija Antto Vihma sanoo.
4. Tanska tunaroi diplomatian
Erityisesti
monet kehitysmaat syyttivät puheenjohtajamaa Tanskaa huonosta
diplomatiasta ja salailusta. Antto Vihman mukaan ministeritason
kokousta johtanut Tanskan pääministeri Lars Løkke Rasmussen ei
hallinnut YK:n kokoussääntöjä sekä oli epädiplomaattinen ja töykeä.
5. Kaikkea oli liikaa
Kokouspaikka
ajautui kaaokseen, kun 15 000 ihmistä vetävään messukeskukseen
ahdettiin kaksinkertainen määrä ihmisiä. Ympäristöministeri Paula
Lehtomäen mukaan Kööpenhaminassa oli liikaa kaikkea: asiasisältöä,
odotuksia ja ihmisiä.
”Valtionjohtajien läsnäolo kokouksessa luo
painetta läpimurtoon. Toisaalta kokous voi tukehtua omaan
lataukseensa”, Lehtomäki sanoo.