Yksilöllinen Kiina

Linda Jakobson – haastattelu

”Uskon, että kuvat ja uutiset
vaurastuvasta Kiinasta johtavat helposti siihen harhakuvaan, ettei maassa olisi
enää suurta määrä köyhiä. Kiina on osittain jo vauras maa ja osittain täysin
kehitysmaa.

Vaikka jyrkistä tuloeroista on uutisoitu,
vähemmälle huomiolle on jäänyt tavallisten kiinalaisten ja erityisesti köyhien
kansalaisten asema silloin, kun he ovat tekemisissä viranomaisten kanssa.
Kiinalaisessa kylässä, jossa kyläpäällikkö mielivaltaisesti määrää laittomia
veroja tai maksuja, maanviljelijällä on äärimmäisen heikko asema.
Valitusmahdollisuudet ovat heikot.

Kiinan ihmisoikeustilanne on ollut paljon
esillä, mutta usein keskustelu fokusoituu poliittisiin oikeuksiin. Tavallisen
kiinalaisen kannalta paljon tärkeämpi kansalaisoikeus olisi oikeus saada
tasapuolista kohtelua viranomaisilta.

Jos olet rikas tai sinulla on poliittista
vaikutusvaltaa, niin Kiinassa sinua todennäköisesti kohdellaan oikeudenkäynnin
aikana hyvin eri lailla kuin tavallista kansalaista.

Kiinan johto on julistanut, että sen tarkoitus
on kehittää oikeusvaltiolle raamit. Oikeusvaltiota ei kuitenkaan voi syntyä,
ellei puolue hyväksy oikeuslaitosta, joka on riippumaton – nimenomaan
puolueesta riippumaton. Mielivalta on suunnaton ongelma Kiinassa.”

Linda Jakobson valitsee kaksi kuvaa. Toisessa
on Pekingin metro, toisessa mies, joka opettelee puistossa tangoa.

Kuvateksti:

”Peking on 13 miljoonan asukkaan
kaupunki, jossa on olympialaisten ansiosta erittäin hyvin toimiva metro, jota
käytetään innokkaasti. Toisaalta Suomessa usein unohdetaan, kuinka yksilöllisiä
kiinalaiset ovat. Suurista massoista huolimatta jokainen tuntuu hakevan omaa
tyyliään ja elämänmuotoaan. Länsimaalainen tanssi on hyvin suosittua kaupungin
puistoissa”, Jakobson sanoo.