Yli 1,3 miljoonaa jaossa
Ilta-Sanomat
Elisa Rimaila

Institute director Teija Tiilikainen told the newspaper Ilta-Sanomat that the second round of the Finnish presidential election may reveal more differences between the candidates.



Taistelu toisen kierroksen äänistä alkoi heti. Molemmat ehdokkaat vannoivat juhlien jäävän lyhyeksi ja suuntaavansa heti tänään taas kampanjatielle.

Toisella kierroksen voittaa se ehdokas, joka onnistuu haalimaan kisasta pudonneiden ehdokkaiden äänisaaliit. Vaalien ensimmäisellä kierroksella annettiin 3059 850 ääntä. Näistä 1354 851 annettiin muille kuin Sauli Niinistölle ja Pekka Haavistolle. Äänestysprosentti oli 72,7.


Parivaljakko taistelee pudonneiden ehdokkaiden äänistä. Jaossa olevaa äänimäärää on vielä mahdoton sanoa numerolleen, sillä toisen kierroksen äänestysprosentti on arvoitus vaalipäivään asti.
Joitakin kuukausia sitten Sauli Niinistön ennustettiin tulevan valituksi presidentiksi jo ensimmäisellä kierroksella. Kamppailu hänen ja melkein 20 prosenttia äänistä keränneen Pekka Haaviston välillä kuitenkin jatkuu toiselle kierrokselle.


Putoamiseensa pettynyt Paavo Lipponen harmitteli sunnuntaina olleensa ainoa ehdokas, jolla olisi ollut mahdollisuus panna Niinistölle kampoihin. Lipponen povasikin Niinistön vievän toisen kierroksen 6 – 0.


Ilta-Sanomien haastattelemat politiikan asiantuntijat ovat toista mieltä.


-Tämä on kiinnostava tilanne. Koskaan aikaisemmin meillä ei ole ollut presidentinvaaleissa tilannetta, jossa ehdokkaat ovat näin lähellä toisiaan, toteaa dosentti Ville Pernaa Turun yliopistosta.



Kuusi vuotta sitten toisella kierroksella olivat vastakkain porvari Niinistö ja vasemmistolaisempia arvoja edustava istuva presidentti Tarja Halonen. Nyt Niinistö edustaa konservatiivisempaa ja Haavisto liberaalimpaa ja vasemmistolaisempaa vaihtoehtoa – ainakin kokoomuslaiseen pankkiiriin verrattuna.



Pernaa arvelee, että Niinistö kerää puolelleen keskustan kannattajien enemmistön. Kaikkiaan
Paavo Väyrysen kannattajilta on jaossa 536 731 ääntä. Pernaan mukaan Niinistö kerännee myös perussuomalaisten ääniä, joita Timo Soinilta jää 287 405 kappaletta. Myös SDP:n ja kristillisten, yhteensä 280 775 äänestäjää, hän olettaa jonkin verran kääntyvän kokoomuksen ehdokkaan taakse.


-RKP saattaa jakautua, Pernaa arvelee.



-Toisaalta liberaalius on keskeinen osa heidän aatepohjaansa, mikä viittaisi Haaviston puolelle kääntymiseen, mutta toisaalta RKP on myös porvaripuolue, jolla on agraaripuolensa.



Myös dosentti Vesa Vares uskoo Niinistön vahvuuteen.


-Arvaamattomuus on pelin henki, mutta kun toisella (Niinistö) on jo 37 prosenttia taskussaan, ja keskusta ja perussuomalaiset ovat vailla ehdokasta, se panee ennakoimaan että Niinistö on todella vahvoilla.



Haavisto lähtee jatkokierrokselle haastajana, mutta Vares uskoo kilpailusta tulevan tiukan.


-Haavisto herättää aika suurta innostusta, mutta vaikea uskoa että se riittäisi yli 50 prosentin.



Vares uskoo kuitenkin tulevan presidentin keräävän vain hieman yli puolet annetuista äänistä.


Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen uskoo ehdokkaisiin saatavan enemmän eroja toisella kierroksella.


-Toisella kierroksella päästäneen täsmällisemmin presidentin valtaoikeuksiin kuuluvien ulkopoliittisten kysymysten pariin.


Tiilikaisen mukaan vastakkain ovat kaksi samalla tavalla Natoon suhtautuvaa poliitikkoa, joista Niinistö on profiloitunut vastuullisen pohdiskelevana talouspolitiikan osaajana ja Haavisto enemmän ympäristö- ja ilmastopolitiikkaan.