Pakistania riepottelevat tuhoisimmat tulvat vuosikymmeniin. Kuolleita on
arvioiden mukaan puolitoistatuhatta, hädänalaisia ihmisiä jopa 14
miljoonaa. Globaalin valtapolitiikan kannalta Pakistanin tulvat iskivät
kipeään pisteeseen. Tulvien uhrien auttamisella, avustustyön
menestyksekkäällä ja ripeällä hoitamisella saattaa olla voimakas ja
kauaskantoinen vaikutus alueen poliittiseen kehitykseen.
Afganistanissa jo vuosikymmenen jatkunut – jatkuvasti kiihtyvä –
Nato-johtoisen läntisen koalition ja erilaisten vastarintaryhmittymien
välinen kamppailu heijastuu monin tavoin myös Pakistaniin. Pakistanin
hallitusta, joka kuuluu ”terrorismin vastaisen sodan” kansainväliseen
koalitioon, on syytelty turvapaikan tarjoamisesta jihadisteille ja
Taliban-taistelijoille.
Samaan aikaan ääri-islamistit suorittavat iskuja Pakistanin
länsimieliseksi hahmottamaansa hallintoa vastaan, ja Yhdysvallat tekevät
Pakistanin alueella usein siviilihenkiä vaativia ilmapommituksia,
heidän näkökulmastaan terroristeina näyttäytyvien vastarintapesäkkeiden
tuhoamiseksi.
Sotkuisen poliittisen palapelin monimutkaistuessa
Afganistan–Pakistan-alueella, tilanteen pitkittyessä ja paikallisten
turhautuessa, lännen johtamaa koalitiota vastaan taistelevat tahot
voittavat yhä laajemmin paikallisten tukea puolelleen. Tuhoisien
luonnonkatastrofien vielä lisätessä vettä myllyyn, vaarana on, että
täysimittainen sota leviää myös Pakistanin maaperälle.
Afganistanin operaation suhteen läntisten joukkojen kotirintamat ovat
alkaneet repeillä. Useat ISAF-operaatioon osallistuvat länsimaat
suunnittelevat vetäytymistä alueelta, ja 1.8.2010 hollantilaiset joukot
jättivät operaation. Usko operaation onnistumiseen ja mielekkyyteen
horjuu voimakkaasti.
Toivo Afganistan–Pakistan-alueen rauhoittumisesta tuntuu jo hukkuneen
monilta. Pakistanin presidentti Asif Ali Zardari totesi äskettäin Le Monde
-lehden haastattelussa kansainvälisen yhteisön jo hävinneen mielistä ja
sydämistä käytävän kamppailun, sillä ihmisten elinoloja ei ole kyetty
kohentamaan.
”Terrorisminvastaista sotaa” käydään Afganistan–Pakistan-alueella asein,
mutta ennen kaikkea ihmisten mielissä. Terrorismin vastaisen sodan
kontekstissa aseellistakin kamppailua hankalammaksi ja merkittävämmäksi
on osoittautunut sodan julkisuuspolitiikka ja erilaisten
arvojärjestelmien välinen vastakkainasettelu.
Konfliktin osapuolten monimuotoinen imagosodankäynti paikallisten
ihmisten mielikuvien ja tuen puolelleen voittamiseksi, sekä läntisten
maiden kansalaisten ja päätöksentekijöiden vakuuttamiseksi onkin
muodostunut sodan hankalimmaksi taisteluksi, jossa humanitaarinen
retoriikka oikeuttaa toimintaa.
Tämä globaalin politiikan nouseva trendi; humanitarismin ja ihmisyyden
suojelun poliittinen käyttö imagonrakennus- ja propagandatarkoituksiin
näkyy selkeästi Pakistanin tulvien kohdalla.
Alueella toimivat kansainväliset joukot ja paikalliset hallinnot ovat
perustelleet valtansa, toimintaansa ja läsnäolonsa juuri hyvän hallinnon
ja ihmisoikeuksien turvaamisella sekä humanitaarisella toiminnalla.
Myös länsiliittoumaa vastustavat osapuolet perustelevat toimintaansa
oikeanlaisen maailmankatsomuksen, -järjestyksen ja hallinnon
retoriikalla.
Ihmisyydenpolitiikan puhetta hyväkseen käyttävien sotaakäyvien tahojen
lisäksi luonnonkatastrofien repimillä alueilla toimii erilaisissa
kriisitehtävissä kirjava joukko – monin tavoin politisoituneita ja sodan
leirijakoon mukaan vedettyjä – humanitaarisia avustusjärjestöjä.
Myös avustusjärjestöt jakautuvat arvojensa osalta länsimaalaismielisiin
ja islamilaispohjaisiin. Tahosta, joka pystyy auttamaan kansaa
ahdingossa, näyttäytymään ihmishenkien pelastajana ja voittamaan
ihmisten mielet puolellensa uskottavin humanitaarisin puhein ja toimin,
muotoutuu usein nykyisen monimuotoisen ja sekasortoisen sotatilanteen
hallitsijoita.
Pakistanin hallitus on toistuvasti epäonnistunut humanitaaristen
kriisien tehokkaassa hoitamisessa. Viime kesän tulvien ja 2005
maanjäristysten tapauksissa Pakistanin hallituksen joukkojen ja
länsimaisten järjestöjen avun takkuillessa, avustustyöstä leijonanosa
jäi islamistiterroristiryhmien rahoittamien ja niitä lähellä olevien
tahojen harteille.
Tilanne näyttää jälleen olevan sama: Valtion avustustoimet toimivat
hitaasti, samalla kuin islamistihenkiset, lähellä ääri-islamilaisia
järjestöjä toimivat avustusjärjestöt kuten tulvissa tehokkaasti avustava
Falah-e-Insaniyat, onnistuvat auttamaan kärsiviä tehokkaammin.
Lisäksi Taliban on tarjonnut mittavaa rahallista apua alueen hädän
helpottamiseksi. Vastapalvelukseksi liike on vaatinut hallitusta
turvaamaan jäsentensä koskemattomuuden alueella ja kieltäytymään
ulkomaisesta avusta.
Pakistanin hallinto on kiperässä tilanteessa, ja länsimieliset toimijat
pahasti alakynnessä humanitaarisessa sodankäynnissään. Tilanteessa,
jossa alueellinen tasapaino on muutoinkin pyörähtämässä ”terrorismin
vastaisen koalition” tappioksi, lännen tukema, humaanien arvojen nimeen
vannova hallitus joukkoineen ei ole taaskaan kyennyt hoitamaan tulvien
uhrien avustusta yhtä onnistuneesti kuin lähellä
ääri-islamistiryhmittymiä toimivat avustusjärjestöt.
Pakistanin väestö on tulvakriisin seurauksena entistä pettyneempää,
köyhempää ja vihaisempaa. Juuri näihin tekijöihin ääriliikkeiden
kannatus pohjaa. Tehottomalla avustustyöllään islamistiryhmiä vastaan
taistelevat tahot ojentavat vastapuolelle massiivisen mielikuva- ja
imagovoiton.
Sotaan ja sekasortoon, hallitusten turhiin lupauksiin ja lännen
läsnäoloon kyllästyneet paikalliset ihmiset kääntyvät – hyvin
ymmärrettävästi – heitä tehokkaimmin avustavien tahojen puolelle.
Hädänalaisten avustamisesta on tullut voimallinen poliittinen ase.
Islamistijärjestöt nauttivat voitostaan kansainvälisessä mediassa, ja
ovat muun muassa vihjailleet luonnonkatastrofien olevan kansan
länsimaalaismyönteisyyden vuoksi suuttuneen jumalan töitä.
Katastrofien jälkiseuraamusten tehokkaalla hoitamisella ja auttavan
käden tarjoamisella hädän suuren hetkellä islamilaiset avustusjärjestöt
ja niitä lähellä olevat terroriryhmät pystyvät näyttämään paikalliselle
väestölle kyvykkyytensä, vahvuutensa ja houkuttelevuutensa.
Katteettomiksi jääneet puheet länsimallisesta hallinnosta,
ihmisoikeuksista ja humaaneista arvoista jäävät helposti kuulematta, kun
ihmishenkien pelastaminen ja oman kulttuurin sekä jumalan puolella
oleminen yhdistyvät ääri-islamististen toimijoiden ominaisuuksiksi.
Jos läntinen koalitio ja paikalliset hallinnot haluavat rauhoittaa
alueen elinoloja ja voittaa alueen ihmisten mielet ja sydämet
puolelleen, tulee niiden pystyä osoittamaan humaanit aikomuksensa
aidoiksi – ei vain lupauksin vaan konkreettisin teoin.
Kirjoittaja valmistelee
väitöskirjaa humanitaarisen maailmanpolitiikan rakentumisesta ja toimii
tutkijana Ulkopoliittisessa Instituutissa.