TAUSTA: Arabimaiden kansanliikehdintä hämmentää länsimaita
YLE uutiset
Sari Taussi

Länsimaissa seurataan ristiriitaisin tuntein Tunisiasta alkanutta
kansanliikehdintää yksinvaltaisten hallintojen kaatamiseksi.
Yhdysvallat ja EU ovat tukeneet pitkään nyt ahtaalle joutuneita
johtajia – vakauden nimissä. Hämmennys on heijastunut muun muassa
Yhdysvaltain ulkopoliittisen johdon lausunnoissa.

Mielenosoitusten leviäminen Tunisiasta väkiluvultaan suurimpaan
arabimaahan Egyptiin ei ole ollut helppo asia liittolaiselle
Yhdysvalloille. Hämmennys on kuulunut ulkoministeri Hillary Clintonin
lausunnoissa: vain muutama päivä sitten Clinton kuvasi Egyptiä vakaaksi
maaksi, mutta taipui sitten puhumaan varovaisesti uudistusten puolesta.

– Presidentti Barack Obama ei halua niin sanotusti seisoa väärällä
puolella historiaa, mutta toisaalta Yhdysvallat suhtautuu hyvin
varovasta demokratian nousuun Lähi-Idässä, sanoo ulkopoliittisen
instituutin tutkija Timo Behr.

Yhdysvalloilla on yhä takaraivossa palestiinalaisalueen vaalit
vuonna 2006. Demokraattiset vaalit nostivat valtaan islamilaisen
Hamasin, mutta tätä Yhdysvallat ei voinut hyväksyä.

Egypti on Yhdysvalloille erittäin tärkeä liittolainen Lähi-idässä.
Yhdysvallat tukee suurilla summilla Egyptin armeijaa ja on saanut tukea
muun muassa Israelin politiikalleen

– Egyptissä on nyt nähty kaduilla paljon muun muassa keskiluokkaisia
nuoria, mutta maan suurin ja parhaiten järjestäynyt oppositioryhmä on
yhä islamilainen veljeskunta. Jos se nousisi valtaan, muuttuisi Egyptin
politiikka todennäköisesti täysin. Suhtautuminen Israeliin muuttuisi
radikaalisti, muistuttaa länsimaiden ja Lähi-Idän suhteisiin perehtynyt
Timo Behr.

Egyptin sen paremmin kuin muidenkaan nyt murrokseen joutuneiden
maiden kehitystä on vaikea ennustaa, mutta Timo Behrin mukaan Egyptin
tapahtumat voivat ennakoida sitä mitä muualla tapahtuu:

– Jos Egypti muuttuu, ei muutos muuallakaan olisi mahdoton.

Tunisian esimerkin toistuminen sellaisenaan muissa maissa sen sijaan
on Behrin mukaan epätodennäköistä. Tunisiassa valta vaihtui
ennenkaikkea siksi, että armeija kieltäytyi enää tukemasta maan
johtajan Ben-Alin perhedynastiaa. Muissa arabimaissa vastaavat säröt
armeijassa eivät ole yhtä todennäköisiä.