Alkavalla poliittisella kaudella Euroopan unionin kiperin itänaapureihin
liittyvä kysymys on, kuinka sen pitäisi suhtautua Valko-Venäjään. Maa
saattaa aiheuttaa lähikuukausina useita kriisejä, joihin EU joutuisi
suoraan osalliseksi.
Samalla voi kuitenkin myös avautua uusia mahdollisuuksia Valko-Venäjän
lähes unohdetun demokratiakehityksen palauttamiseksi EU:n asialistalle.
Yksi huolista on Venäjän ja Valko-Venäjän jatkuva keskinäinen kovistelu.
Moskova on muuttanut suhtautumistaan naapuriinsa: se ei enää halua
pelkkiä lupauksia geopoliittisesta uskollisuudesta vaan uskollisuutta
sanan varsinaisessa merkityksessä.
Sysäyksenä saattoi olla Venäjän halu rangaista naapuriaan siitä, että
tämä kieltäytyi tunnustamasta Etelä-Ossetian ja Abhasian itsenäisyyttä,
tai siitä, että se liittyi EU:n itäisen kumppanuuden aloitteeseen.
Syynä saattoi myös olla venäläisyritysten halu saada viimein
hallintaansa Valko-Venäjälle sijoitetut varat tai Venäjän valtion
budjettivaje, jonka vuoksi vientitulot on saatava kasvuun. Ehkä
muutokseen vaikutti naapurimaiden johtajien ajautuminen vastakkain – tai
luultavasti kaikki nämä seikat yhdessä.
Syitä olennaisempia ovat kuitenkin niiden seuraukset. Venäjän
taloudellinen tuki ja etenkin energia-avustukset Valko-Venäjälle
pienenevät nopeasti.
Valko-Venäjä voi melko pian, ehkä jo kaasun ensi vuoden hinnoista
neuvotellessaan, löytää itsensä tilanteesta, jossa sen on etuoikeudet
varmistaakseen suostuttava suvereeniuttaan heikentäviin myönnytyksiin.
Toisin kuin Ukraina, Valko-Venäjä ei pysty lopettamaan kaasukiistaa
Venäjän kanssa ilman ulkopuolista tukea.
Toinen ajankohtainen kysymys ovat Valko-Venäjän lähestyvät
presidentinvaalit. Ne pidetään viimeistään ensi maaliskuussa – tosin
niitä povataan jo joulukuuksi.
Presidentti Aljaksandr Lukašenka tuskin sallii jatkomahdollisuuksiensa
selvittämistä rehellisissä ja vapaissa vaaleissa. Paljon
todennäköisempää on, että vaalikampanjoinnista paljastuu joukko
epäselvyyksiä, jotka uhkaavat ajaa kansalaiset protesteihin. Näin voi
käydä etenkin, jos opposition ehdokkaat tukevat toisiaan ja ärsyttävät
poliisia niin, että se alkaa turvautua väkivaltaan.
Venäjän rooli tilanteessa on pulmallinen. Se tuskin pitää
nykytilanteessa Lukašenkan syrjäyttämistä realistisena. Venäjällä ei ole
takeita, ettei vaaleilla valittu uusi johtaja hakisi tukea lännestä.
Vielä olennaisempaa on, että Venäjälle olisi sen omien vaalien
lähestyessä liian suuri riski näyttää kansalaisilleen, että
oppositiopoliitikon nousu valtaan vaaleilla on mahdollista.
Toisaalta vaikuttaa siltä, että venäläinen media yrittää heikentää
Lukašenkan kannatusta herjaus- ja arvostelukampanjalla sekä tehdä
hänestä vaalien jälkeen entistä riippuvaisemman Venäjästä. Kampanjointi
alkoi Venäjän televisiossa viime kesänä, ja sen uskotaan auttavan
Valko-Venäjän oppositiota.
Kolmas huolenaihe on Valko-Venäjän talouden tila. Ilman Venäjän tukia
Valko-Venäjän “talousihmeen” päivät ovat luetut. Järjestelmä on jäänyt
ajastaan jälkeen, haaskaa energiaa ja kaipaa kipeästi investointeja.
Lainat, joita Minsk voi saada maailman eri kolkilta, tarjoavat vain
tilapäistä helpotusta.
Hyvä uutinen on kuitenkin se, että kaikki nämä ongelmat kannustavat Valko-Venäjää muuttumaan.
Taloustilanteen heikkeneminen, Venäjän-suhteiden rapautuminen ja
opposition vahvistuminen painostavat Lukašenkaa esittelemään keinoja,
jotka kelpaavat lännelle ja antavat maan taloudelle hengähdystauon.
Nykyisessä tilanteessa on mahdollista, että Valko-Venäjä hyväksyy
vaalien jälkeen talouden vapautus- ja yksityistämisohjelman.
Yksityistäminen ei toki ole sama asia kuin maan demokratisoituminen.
Totta on sekin, että eräät muut maat ovat aiemmin tarjonneet lännelle
houkuttelevia kauppoja ja vastalahjaksi niiden sisäisiä asioita on
katsottu läpi sormien. Tämä riski on nytkin olemassa.
Valko-Venäjän tapauksessa länsimaisen rahan ja bisneskulttuurin
saapuminen maahan merkitsisi kuitenkin uudistuksia, aiempaa
läpinäkyvämpiä sääntöjä, EU-kumppanuuden vahvistumista ja vähintään
lupausta sisäisen muutoksen jatkumisesta. Se ei ole vähän.
Onko EU valmis naapurinsa uudenlaiseen avautumiseen? Ainakin se on
aiempaa valmiimpi. Viime vuosina unioni on kärsivällisellä ja tiukalla
politiikallaan löytänyt Valko-Venäjän selvästi uudelleen, vaikka se
onkin huomioinut nihkeästi kansakunnan orastavia pyrkimyksiä
eurooppalaistua.
EU:lta näyttää tosin puuttuvan kyky panna asioita tärkeysjärjestykseen.
Valko-Venäjä on nyt, onneksi tai epäonneksi, todennäköisin ehdokas koko
alueen menestystarinaksi.
Ukrainan uudistukset polkevat paikoillaan, ja puhe Venäjän
modernisoinnista on pitkälti retoriikkaa. Valko-Venäjä voisi puhaltaa
uutta tuulta Itä-Euroopan muutokseen ja toimia myönteisen alueellisen
kehityksen moottorina.