Institute Visiting Researcher Hanna Ojanen discussed the state and future of the EU in an interview by the Poleemi journal.
(text below in Finnish)
Ulkopoliittisen instituutin vieraileva tutkija Hanna Ojanen uskoo talousvaikeuksien tehostavan Euroopan unionin yhteistä ulkopolitiikkaa. Itseluottamusta kuitenkin puuttuu.
Makasiinirakennuksen pienistä ikkunoista näkyy pilvinen Katajanokka. Vaikka Ulkopoliittisessa instituutissa ollaan isojen asioiden äärellä, ajatushautomon käytävillä tulee vastaan hyväntuulisia ihmisiä. Tutkija Hanna Ojanen esittelee työhuoneensa seinälle ripustettua Euroopan karttaa, joka tosin ylettyy pitkälle Aasian puolelle. Nimenomaan kartan laajuus viehättää häntä – ajatus siitä, ettei Eurooppa ole irrallaan muusta maailmasta.
Ojanen työskentelee tällä hetkellä vierailevana tutkijana kansainvälisten järjestöjen välisten suhteiden parissa. Hankkeen painopisteenä on Euroopan unionin, Naton ja YK:n väliset suhteet. Valtiotieteen tohtorin tutkinnon Ojanen on suorittanut Euroopan yliopistoinstituutissa Firenzessä. Urallaan hän on keskittynyt erityisesti EU:n ulkosuhteisiin ja turvallisuuspolitiikkaan.
”EU:n suurin haaste on uskottavuus”
Yllättävän vakava talouskriisi on Ojasen mukaan vienyt jo usean vuoden ajan kaiken ajan ja energian EU:n ulkosuhteiden pohtimiselta. Joulukuussa järjestettävä unionin huippukokous käsittelee kuitenkin puolustusta. Kokouksen valmisteluja tehdään nyt, ja Ojanen uskoo myös unionin ulkopolitiikan olevan selkeämmin esillä koko vuoden ajan.
”Talouskriisi voi aina iskeä takaisin, mutta tänä vuonna katsotaan todella taas ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa.”
Vaikka EU painiskelee ennennäkemättömien vaikeuksien kanssa, ei tulevaisuudesta tarvitse Ojasen mukaan olla huolissaan. Eurooppa on edelleen maailman suurin talousalue, vaikka Yhdysvaltojen, Kiinan ja Intian on ennustettu menevän aikanaan vanhan mantereen ohitse. Talouden lisäksi Ojanen painottaa myös pehmeämpien arvojen merkitystä ulkosuhteissa.
”Eurooppalaisessa kulttuurissa on hirveästi piirteitä, jotka tunnetaan kaikkialla. Sillä on vahva asema edelleen.”
Mutta onko oikea aika yhtenäistää ulkopolitiikkaa silloin, kun koko unioni on kaulaa myöten talousvaikeuksissa? Ojanen on sitä mieltä, että ulko- ja turvallisuuspolitiikan nousu johtuu nimenomaan eurokriisistä. Tähän on kaksi syytä: EU:n kansainvälinen asema on heikentynyt kriisin myötä, ja sitä halutaan parantaa. Toisaalta myös puolustusmenojen leikkaaminen osana julkisten menojen karsimista ajaa väkisin tehostamaan yhteistyötä ja jakamaan vastuuta.
”Kun uskottavuus ja vetovoima ovat kyseenalaisia, täytyy miettiä enemmän ulkosuhteiden problematiikkaa”, toteaa Ojanen:
”Tätä puolta ei voi vuosikausia ignoroida ja ajatella, että on tässä tärkeämpiäkin kysymyksiä.”
Ojanen pitää talouskriisiä erinomaisena pakottajana eurooppalaisen puolustusintegraation etenemiselle.
”Ei se [eurooppalainen puolustusyhteistyö] loppujen lopuksi yhtään mahdotonta ole, täytyy vain olla selkeä motivaatio ja suunta.”
Voimavarojen yhteiskäyttöä ja jakamista koskeva pooling and sharing –malli voi Ojasen mukaan edetä ja syventyä myös toimintojen keskittämiseksi ja vastuun jakamiseksi. Jokaisella Euroopan unionin maalla voisi olla oma erikoistumisalansa, tai vaihtoehtoisesti syveneminen voisi tapahtua pienempien maaryhmien yhteistyön muodossa. Esimerkiksi Suomen kannalta Pohjoismaat tuntuvat luontevalta suuntautumiskohteelta.
Oli kehityksen tie mikä tahansa, se vaatii yhtenäistä toimintamallia. Unionin nykyinen turvallisuusstrategia on vuodelta 2003 – ajalta ennen Afganistanin operaation loputtomuutta ja euroaluetta ravistelevaa talouskriisiä. Ojasen mukaan asiakirjaa pidetään yleisesti hyvin onnistuneena ja myös aikaa kestävänä. Kun unionille vuonna 2008 yritettiin laatia uudistettu turvallisuusstrategia, hanke kariutui.
Uusi globaalistrategia
Ennen nykyistä tehtäväänsä Ojanen työskenteli Tukholman Utrikespolitiska institutetissa tutkimuspäällikkönä. Ruotsin ulkoministeriö pyysi Ojasen johtamalta ryhmältä pohjustustutkimuksen siitä, kannattaako EU:n turvallisuusstrategiaa uudistaa.
”Todettiin, että kyllä se voisi olla nyt ihan hyvä idea”, kertoo ennen hankkeen varsinaista toteutusta Suomeen muuttanut Ojanen.
Tällä hetkellä neljä ajatushautomoa Ruotsista, Puolasta, Italiasta ja Espanjasta valmistelee yhteistyössä mahdollista runkoa EU:n uudelle turvallisuusstrategialle. Tekstiä on jo esitelty Brysselissä suurlähettilästasolla. Vastuu tekstistä on tutkijoilla eikä yhdenkään maan poliittisella johdolla. ”Toki työllä on näiden neljän valtion tuki takanaan”, muistuttaa Ojanen.
Tutkimuslaitosten valmistelema mietintö ennen poliittista käsittelyä on Ojasen mukaan ”lisäraide”, jota on käytetty ennenkin. Hän mainitsee esimerkkinä vuoden 2003 strategian ja Naton strategisen konseptin kirjoitusprosessin.
”Tämä ei missään tapauksessa korvaa poliittista prosessia, mutta on tapa osallistuttaa think tankkeja. Näkisin, että varmaan sisällöllisestikin päästään parempiin tuloksiin.”
Ruotsi on ollut aktiivinen EU:n turvallisuusstrategian uudistamisessa. Myös Suomi on ollut virallisella tasolla mukana, mutta nyt käynnissä olevaan kirjoitusvaiheeseen Suomea ei huolittu. Ojasen mukaan projektiin pyrittiin saamaan mahdollisimman monipuolisia valtioita. Hän arvelee Suomen karsiutuneen joukosta pois koska samankaltainen Ruotsi oli jo aktiivisesti mukana. Työryhmääkään ei voi kasvaa ylettömän suureksi.
”Jos Suomi ja Ruotsi jotain yhdessä tekevät, tulos voi tietysti olla erinomainen”, toteaa Ojanen: ”Mutta jotta lopputulos voisi olla koko Eurooppaa puhutteleva, siinä täytyy olla enemmän Etelä- ja Keski-Euroopan painotusta.”
Kriisin myötä syvenevä integraatio
Euroopan painiskellessa ennennäkemättömän taantuman kanssa puheet yhteisestä ulkopolitiikasta kuulostavat brysseliläisen virkamiehen päiväunilta. Jos taloudellinen integraatiokin kohtaa näin suurta vastatuulta, kuinka mahtaa käydä yhteisen puolustuksen valmistelulle?
Ojasen mukaan poliitikkojen puheista on pinttynyt käsityksiä siitä, että jotkut integraation alat olisivat muita vaikeampia.
”En usko, että eri alat ovat objektiivisesti eri tasoilla tässä integraatiossa”, toteaa Ojanen:
”Mikä milloinkin on vaikeaa, on tilannesidonnaista ja subjektiivista.”
Suomalaisesta perspektiivistä on vaikea aina muistaa, että 23 unionin 27 jäsenmaasta on jo yhteisen puolustuksen piirissä Naton kautta. Keskeisin ero Naton ja EU:n turvallisuusyhteistyössä on Yhdysvaltojen rooli. Yhdysvaltojen suunnatessa katseita Tyynelle valtamerelle Naton rooli Euroopassa muuttuu. Ojanen muistuttaa, ettei institutionalisoituneista rakenteista mielellään luovuta:
”Naton olemassaololle sinänsä ei oikein enää ole suurta tarvetta, ellei se sattuisi keksimään jotain radikaalisti uutta.”
Yhteistyö Atlantin yli voitaisiin Ojasen mukaan järjestää myös esimerkiksi kahdenkeskisin suhtein EU:n ja USA:n välillä. Hyvien Yhdysvaltain-suhteiden lisäksi Ojanen sanoo Euroopan tarvitsevan myös omalähtöistä turvallisuuspolitiikkaa. Naton vuosikymmenten aikana kehittynyt järjestelmä voisi Ojasen mielestä siirtyä puhtaasti eurooppalaiseksi.
Eurooppalainen turvallisuus
Kriisinhallinta on ollut viimeisen 15 vuoden ajan usean EU:n valtion keskeinen puolustuspoliittinen suuntautumiskohde. Ojanen uskoo tämän ajattelun tulleen päätepisteeseen. Kriisinhallinnalle olisi maailmalla tarvetta, mutta kukaan ei halua ajautua uudestaan Afganistanin kaltaiseen pattitilanteeseen.
”Sieltä on äärimmäisen vaikea päästä pois kasvonsa säilyttäen, mutta ei sinne voi jäädäkään.”
Tämän vuoksi EU on ollut varovainen kriisinhallintatoimien suhteen ja rajannut operaatiot tarkasti. Unionin sotilaallinen läsnäolo konfliktialueilla tulee jatkossa keskittymään paikallisten joukkojen kouluttamiseen, kuten Malin kriisin tapauksessa. Vaikka Ranskalla on Malissa iso rooli, sillä on myös unionin vahva tuki. Ojanen ei usko tämän aiheuttavan ristiriitaa Ranskan ulkopolitiikan ja EU:n linjan välille:
”Ranska on mitä selvimmin EU-maa, sitä ei voi kukaan unohtaa.”
Jos Euroopan valtioiden asevoimat kustannussyistä erikoistuvat, yksittäisten valtioiden rooli saattaa jatkossakin nousta suureksi unionin kriisinhallintaoperaatioissa.
Unionin valtioiden maantieteellinen sijainti sekä historia vaikuttavat huomattavasti niiden puolustuspolitiikkaan. Ojanen muistuttaa, että valtiotasolla uhkakuvat poikkeavat toisistaan huomattavasti vaikeuttaen yhteisen turvallisuusstrategian luomista:
”Vertaa nyt vaikka Puolaa ja Belgiaa.”
Mutta on Euroopalla melkoinen joukko yhteisiäkin uhkia, vaikkakaan ei sotilaallisia. Ilmastonmuutoksen aiheuttamat äärimmäiset sääilmiöt ovat haaste koko Euroopalle, ja niihin suhtaudutaan samankaltaisesti koko maanosassa. Yhteiskunnan kyberturvallisuus on keskeistä jokaiselle unionin maalle ja sillä saralla tehdään laajaa yhteistyötä. Järjestäytynyt rikollisuus, kuten ihmis- ja huumekauppa, ei myöskään katso valtioiden rajoja. Talouskriisin aiheuttaman työttömyyden pelätään aiheuttavan useissa valtioissa tulevina vuosina vielä suurta sisäistä levottomuutta ja ääriliikkeiden nousua.
Yhteistyötä maaryhmittäin
Turvallisuuspolitiikassa tie eteenpäin on Ojasen mukaan erikoistuminen.
”Tämä on se suuri kynnyskysymys”, hän toteaa viitaten luottamuksen merkitykseen. Esimerkiksi ilmavoimien ja merivoimien keskittäminen vain tiettyjen valtioiden hoidettavaksi kuulostaa ainakin vielä varsin radikaalilta. Ojanen muistuttaakin maiden historian näyttelevän suurta roolia vastuunjakoon suhtautumisessa.
Eurooppalainen yhteistyö voisi Ojasen mukaan toteutua esimerkiksi pienempien maaryhmien välillä Eurooppa-neuvoston ja puolustusviraston toimiessa kokoavana ja suuria linjoja luovana voimana. Tässä keskeistä olisi avoimuus maaryhmittymien välillä.
Suomen kannalta luonnollinen suuntautuminen olisi pohjoismainen integraatio, kenties yhteistyö myös Baltian kanssa.
”Katseet on suunnattu sinne jo kauan sitten”, kertoo Ojanen, ja arvelee myös Skotlannin ja Grönlannin nousevan esiin uusina toimijoina arktisen alueen merkityksen kasvaessa.
Pohjoismainen turvallisuusyhteistyö on ollut otsikoissa, ja siihen suhtaudutaan Suomessa varsin positiivisesti – tiettyyn pisteeseen saakka.
”Tällä hetkellä kuulostaa ihan mahdottomalta, että vaikkapa siirrettäisiin ilmavoimat Ruotsiin ja sieltä käsin hoidettaisiin Pohjoismaiden puolustus”, toteaa Ojanen. Hän kuitenkin muistuttaa, että nykyinen yhteistyö vaikkapa merivalvonnassa on joskus tuntunut aivan yhtä mahdottomalta.
Ojanen ei näe yhteistyön törmäävän suomalaisessa keskustelussa usein esiin nousevan valtiosopimuksen puutteeseen, vaan uskoo integraation etenevän asteittain. Hän pitää kummallisena ilmiönä sitä, että suomalaiset luottavat enemmän väljästi muotoiltuun puolustussopimukseen kuin arkiseen yhteistyöhön. Käytännönläheiset sopimukset esimerkiksi puolustusmateriaalin hankinta- ja käyttöperiaatteista ovat Ojasen mukaan luontevin kehityssuunta.
”Ei sen tarvitse mikään juhlallinen valtioliittosopimus olla.”
Löytyykö yhteinen ääni?
Euroopan unionin nykyisen turvallisuusstrategian ilmestyessä kymmenen vuotta sitten unioni näytti monessa suhteessa erilaiselta. Sen uudistaminen on siis varsin ajankohtaista, vaikkei maanosan tulevan kehityksen suuntaa ole helppo hahmottaa. Ojasen mukaan kehitystä seuraavan kymmenen vuoden aikana on lyhyestä aikavälistä huolimatta hyvin vaikea ennustaa.
”Yhteistoimintakulttuuri kehittyy pikkuhiljaa”, toteaa Ojanen ja muistuttaa, ettei eurooppalaisuuden luominen ei voi tapahtua pakotettuna. Integraatio on maanosassa vahva trendi, eikä sen tulevaisuudesta tarvitse Ojasen mukaan olla huolissaan.
”Peli ei ole menetetty, mutta itseluottamusta puuttuu.”
”Naton olemassaololle sinänsä ei oikein enää ole suurta tarvetta, ellei se sattuisi keksimään jotain radikaalisti uutta.”
”Talouskriisi voi aina iskeä takaisin, mutta tänä vuonna katsotaan todella taas ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa.”