Suomen kriisinhallintapanosta on viimeaikoina tarkasteltu monen linssin
läpi – uusimpana huomiona on se, että taloudellisten kustannusten
noustessa Suomen kriisinhallintapanos pienenee (HS 19.8.). Suomella on
kuitenkin mahdollisuus jatkaa merkittävänä kriisinhallintamaana
suuntaamalla osallistumistaan kriisinhallinnan toteutuksen eri
vaiheisiin.
Perinteisesti Suomi on keskittynyt
kriisinhallinnassa kentän tapahtumiin. Tämä onkin ollut sopivaa kun
osapuolet ovat olleet selkeästi tunnistettavissa ja toimintarajat ovat
olleet jopa yhteisesti sovittuna. Tänään tilanne on toinen ja se
tarjoaa mahdollisuuksia Suomelle osallistua kriisinhallintaan jo sen
suunnittelu- ja kehitysvaiheissa.
Tänään kriisinhallintakentällä
on hyvin monta toimijaa. Väkivaltaisia ryhmiä voi olla useita.
Humanitaarisia organisaatioita on niin ikään kentällä monta. Kun mukaan
otetaan vielä monikansalliset joukot ja vielä paikallinen väestö, on
hyvin vaikea hahmottaa mitä kentällä täsmällisesti tapahtuu ja ketkä
ovat tärkeimmät toimijat.
Ongelmaa yritetään kansainvälisesti
kehittää vahvuudeksi. Kokonaisvaltaisen kriisinhallintakonseptin
mukaisesti yritetään luoda tilanne, jossa kentällä kaikki toimivat
koordinoidusti ja vaihtavat relevanttia tietoa keskenään. Ideana on,
että tehostuneen tiedonvaihdon myötä toiminta kentällä tehostuu ja
tilannekuva selkiytyy.
Tällainen konsepti vaatii panostusta
tiedonvaihdon mahdollistavien IT-järjestelmien kehittämiseen ja
organisaatioiden sisäisten prosessien yhtenäistämiseen. Tilanne
muistuttaa hyvin pitkälle suomalaista viranomaisyhteistyöstä.
l
Ennen
kuin kriisinhallinnan kentän toteutuksen osalta voidaan puhua
viranomaisyhteistyöstä, kaikkien osapuolten pitää suunnitella ja
kehittää omat teknologiset ratkaisunsa ja prosessinsa joilla tietoa
vaihdetaan. Suomella on reservissä huomattavaa osaamista teknologisista
toteutusprojekteista ja organisaatioiden muutoshallinnasta. Lisäksi,
pitkän viranomaisyhteistyön kokemuksensa myötä Suomella on osaamista
viranomaisyhteistyön hahmottamisessa ja sen toteutuksen arvioinnissa.
Reserviä
käytetään nyt pääasiallisesti ruokkimaan kentällä tarvittavaa
operatiivista osaamista. Suomessa suunnittelu- ja kehityshankkeiden
ulkopuolinen apu tulee usein konsultaation muodossa joko
liikemaailmasta tai avustusorganisaatioista. Tällainen toimintamalli ei
liene mahdollisimman halpa ratkaisu, eikä aina tavoittane parasta
mahdollista osaamista.
Reserviä voisi käyttää jo kansainvälisen
kriisinhallinnan suunnittelu ja kehitysvaiheissa. Rauhanturvaaja olisi
silloin siviilimaailmassa kannuksensa ansainnut huippuosaaja.
Reservistä nostetun osaamisen hyödyntäminen kansainvälisessä
kriisinhallinnassa tarjoaa uuden ulottuvuuden kriisinhallintatyölle ja
kotimaan puolustusprojektiin.
Kotimaassa toteutus vaatisi
asevelvollisuusjärjestelmän uudelleenkalibrointia. Henkilöä, jolla on
huippuosaamista teknologioiden ja prosessien kehittämisen osalta,
voitaisiin hyödyntää kriisinhallinnan toteutuksen eri vaiheissa.
Toiminnan
uudelleenkalibrointi tarjoaisi Suomelle uuden mahdollisuuden
profiloitua osaajana kriisinhallintaympäristössä. Reservin osaamisen
hyödyntäminen hyödyttäisi myös kotimaan puolustushankkeita.