Shakki ja lännen matit
Seura 37/2014
Mikael Vehkaoja

Programme Director at the Institute Arkady Moshes commented on the relations between Russia and Europe in Seura on September 11th. According to him, we are now living in a Europe where parts of independent countries can be annexed. The last time that was possible was before 1939, he said.
Venäjällä on ollut politiikan shakkisiirroissa selkeä pelisuunnitelma, jolla se on yllättänyt lännen. Se on mullistanut peliä myös keksimällä jatkuvasti uusia sääntöjä.
Venäjä on shakkimestareiden luvattu maa. Jo Neuvostoliitto tuotti peliin maailmanmestareita kuin liukuhihnalta.
Strategiset mestarisiirrot ja taktiset ilmaveivit kuuluvat myös Venäjän kansainväliseen politiikkaan.
Diplomatia eroaa kuitenkin konkreettisesta shakista yhdessä suhteessa: voitolla oleva pelaaja voi kirjoittaa sääntökirjaan omia lisäyksiään.
Vladimir Putin nousi Venäjän presidentiksi vuonna 2000, ja karhu kömpi ylös Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisestä alennustilasta.
Ukrainan sodan myötä kansainvälinen oikeus ja sopimukset ovat muuttuneet kiistanalaisiksi. Edes siitä ei olla yhtä mieltä, pitäisikö puhua sodasta.
Putin kirjoittaa shakin sääntöjä uusiksi.
Koomikko Eddie Murphylla on vitsi, jossa vaimo näkee miehensä tulevan tutun naisen talosta. Kun vaimo inttää, mitä mies teki toisen naisen luona, mies vastaa koko ajan naama peruslukemilla: en se minä ollut. Lopulta vaimo uskoo nähneensä väärin.
Putinin toimia Ukrainassa on verrattu Murphyn sketsiin. Venäjän armeijasta on toistuvia havaintoja vieraan valtion alueella. Silti Venäjä kiistää olevansa konfliktin osapuoli.
Ulkopoliittisen instituutin EU:n itäisen naapuruston ja Venäjän tutkimuksen ohjelmaa johtavan Arkady Moshesin mielestä hämäys on onnistunut. Länsimaat ovat hämmennyksen vallassa.
”Naton mukaan Ukrainassa taistelee Venäjä. Samaan aikaan eurooppalaiset Nato-maat sanovat, etteivät he tiedä, kuka siellä taistelee. Sehän on aivan skitsofreeninen tilanne.”
Ehkä Putin on laskenut juuri tämän kortin varaan.
Helmikuussa 2013 julkaistu Venäjän ulkopoliittinen doktriini näkee tulevaisuuden näin:
Lännen kyky hallita maailman taloutta ja politiikka jatkaa heikentymistään. Uusien toimijoiden mukaantulo kasvattaa globaalia kilpailua, mikä johtaa kasvavaan epätasapainoon kansainvälisissä suhteissa.
”Se on paperi, jonka länsi päätti jättää lukematta”, Arkady Moshes sanoo.
Hänen mukaansa Euroopassa ei ole haluttu käsitellä koko asiaa, koska länsi haluaa vältellä avointa konfliktia Venäjän kanssa hinnalla millä hyvänsä.
”Lännessä ajatellaan, että kompromissi on ratkaisu konfliktiin. Venäjällä taas konfliktia pidetään ratkaisuna huonoon kompromissiin. Siitä seuraa ajatus, että länsi väistyy, jos sitä pelotellaan.”
Venäjä on ilmaissut selvästi myös sen, että sotilaallinen tasapaino valtioiden välillä muuttuu. Edessä on uusjaon aika, joka aiheuttaa haasteita, mutta avaa samalla Venäjälle uusia mahdollisuuksia. Globaalissa mittakaavassa Venäjä ei suinkaan ole mahtavin sotilasmahti.
”Mutta huono taistelija voittaa hyvän, joka ei taistele lainkaan”, Moshes muistuttaa.
Silmät kiinni, suu auki
Ulkopoliittisen konsensuksen Suomessa on toisteltu viime kevääseen saakka, ettei mikään ole muuttunut suhteessa Venäjään. Jotkut ovat sitä mieltä vieläkin.
Yksi tämän linjan arvostelijoista on kirjailija Sofi Oksanen. Hänestä vaaran merkit ovat olleet näkyvissä Putinin valtaantulon alusta asti.
”Uuden presidentin ensimmäiset määräykset eivät koskeneet seikkoja, jotka olisivat tähdänneet valtion demokratiajärjestelmän vahvistamiseen tai esimerkiksi köyhyyteen uppoavan väestön olojen parantamiseen. Ne kohdistuivat valtion militarisointiin. Siitä huolimatta läntiset johtajat keskittyivät kehumaan Venäjän tietä demokratiaan”, Oksanen sivalsi viime kesäkuussa Iltalehdessä julkaistussa kolumnissaan.
Putinin valtakaudella Venäjän ihmisoikeustilanne on heikentynyt ja sananvapautta on rajoitettu. Venäjä on ilmoittanut suojelevansa omia kansalaisiaan myös maan rajojen ulkopuolella.
Vuonna 2007 Putin piti puheen Münchenin turvallisuuskonferenssissa. Siinä hän kritisoi voimakkaasti Naton laajenemista ja USA:n roolia maailmanpoliisina. Puhetta on pidetty uuden Venäjän lähtölaukauksena. Suomessa puheen sisältö otettiin vastaan vähäeleisesti.
Kun Venäjän armeija marssi Georgiaan elokuussa 2008, tuore ulkoministeri Alexander Stubb julisti – ilmeisen tarkkanäköisesti – uuden aikakauden alkaneeksi. Kokeneet ulkopolitiikan tuntijat leimasivat 080808-puheen populistiseksi intoiluksi.
Syksyllä 2011 Putin lähetti lännen suurille sanomalehdille kirjeen. Venäjän johtaja kertoi avoimesti suunnitelmastaan perustaa Euraasian unioni. Uusi talousalue ulottuisi Euroopan itärajalta Aasiaan saakka.
Yhdysvalloissa ajatus Euraasian unionista otettiin vastaan happamasti. Ulkoministeri Hillary Clintonin mukaan kyse on nimenomaan pyrkimyksestä palauttaa alueelle neuvostoaikainen järjestys.
”Me tiedämme, mikä tavoite on, ja me yritämme etsiä tehokkaita keinoja hidastaa tai pysäyttää se”, Clinton sanoi vuonna 2012 Dublinissa.
Suomessa Euraasian unioni ei noussut ulkopolitiikan puheenaiheeksi. Kevään 2012 presidentinvaaleissa Euraasian unionia tuskin edes mainittiin, vaikka suhteet Venäjään ovat oleellinen osa presidentin työtä.
Joidenkin arvioiden mukaan unelma Euraasian unionista on vaikuttanut omalta osaltaan Ukrainan kriisin syttymiseen. Tätä mieltä on esimerkiksi Kremlin entinen poliittinen neuvonantaja Gleb Pavlovski.
”Euraasian unioni on Putinille hyvin tärkeä hanke. Ilman Ukrainaa sitä on mahdoton toteuttaa”, Pavlovski sanoi Reutersille viime marraskuussa.
Bryssel vaikenee
Viime keväänä Putin teki siirron, joka sai kaikki haukkomaan henkeään. Venäjä otti Krimin niemimaan haltuunsa ampumatta laukaustakaan.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja moni muu alkoi puhua paluusta kylmän sodan aikaan. Arkadi Moshes katsoo kauemmas.
”Me elämme nyt Euroopassa, jossa itsenäisestä valtiosta voidaan irrottaa osia. Viimeksi sellainen oli mahdollista ennen vuotta 1939.”
Tapaus nostaa esiin yhden kiusallisen huomion: EU:ta on aina mainostettu rauhanprojektina. Mutta kun Venäjä otti Krimin, kärjistäen ilmaistuna Bryssel ainoastaan pahoitti mielensä.
Viime kuukaudet lännessä on keskitytty kyselemään, mitä Putin tahtoo. Arkady Moshesin mukaan se ei ole tärkein kysymys.
”Oleellisempi kysymys on se, kykeneekö Eurooppa takaamaan alueellisen turvallisuuden. Tällä hetkellä näyttää siltä, ettei kykene.”
Arkady Moshes kritisoi EU:n kyvyttömyyttä tehdä ulko- ja turvallisuuspoliittisia päätöksiä.
”EU:lta puuttuu suunnitelma. Kun jotain tapahtuu, Brysselissä istutaan alas keskustelemaan.”
Mitä tapahtuisi, jos Suomen rajalle tulisi jonain päivänä pieniä vihreitä miehiä? Ehkä EU:ssa mietittäisiin, miten tilanteeseen pitäisi suhtautua ja tulisiko asiaan puuttua.
Eurooppalaiset ovat tottuneet siihen, että ratkaisu tulee Atlantin takaa.
Kun Barack Obama saapui viime viikolla Tallinnaan, hän sai suorastaan messiaanisen vastaanoton. Eikä pelastaja pettänyt odotuksia. Obama lupasi seistä balttien tukena vaikeina aikoina.
Kulisseissa Obaman on täytynyt kiristellä hampaitaan.
Yhdysvaltojen silmissä Venäjä on alueellinen, ei globaali suurvalta. Obaman hallinnon haasteet ovat Tyynellä valtamerellä ja Kiinassa. Heikon EU:n takia Yhdysvallat ja Nato joutuvat nyt lisäämään läsnäoloaan Euroopassa. Samalla ne joutuvat vetäytymään muualla maailmassa.
Lännen globaali vaikutusvalta heikkenee, aivan kuten Putinin doktriinissa ennustettiin.
Mikä on shakin seuraava siirto?
Ainakin Putin tuntuu olevan valmiina. Viime viikolla Venäjä ilmoitti uusivansa sotilaallisen doktriininsa vielä tämän vuoden aikana.
Edellinen oli kuulemma turhan puolustuspainotteinen.