Euroopan unionin yritys laatia yhteinen kanta Kööpenhaminan
ilmastosopimusneuvotteluja varten on osoittautunut hankalaksi.
Jäsenmaat eivät päässeet maaliskuussa sopuun kehitysmaiden
ilmastorahoituksesta ja siirsivät asian kesäkuun huippukokoukseen.
Yhtenäisen
esityksen viivästyminen osoittaa, että EU:n ajamaa muita maita
tiukempaa ilmastopolitiikkaa on vaikeampi toteuttaa aiempaa laajemmassa
unionissa.
Ilmapiiri julkisen rahoituksen jakamiseen
kehitysmaiden ilmastotoimiin ei ole taloustaantuman takia paras
mahdollinen. Etenkin EU:n uudet jäsenmaat käyttäisivät julkisen rahan
mieluummin kotimaassa. Ne ovat vaatineet selkeyttä siitä, miten EU:n
rahoitusvastuu jaetaan jäsenmaiden kesken ennen kuin EU sitoutuu
konkreettisiin summiin.
EU odottaa muiden teollisuusmaiden,
erityisesti Yhdysvaltojen, rahoituspäätöksiä ennen kuin etenee omissa
aikeissaan. Se edellyttää myös, että nousevat taloudet kuten Kiina ja
Intia sitoutuvat vähentämään päästöjään merkittävästi.
EU on
ehdottanut, että edistyneet kehitysmaat laativat ns. vähähiiliset
kehitysstrategiat, jotka sisältävät joukon suunnitelmia ja
toimenpiteitä päästöjen vähentämiseksi. Ne taas linkitetään
teollisuusmaista tulevaan rahoitukseen.
Kehitysmaat puolestaan
odottavat teollisuusmailta selkeitä summia ilmastorahoituksen määrästä
ennen kuin ovat valmiita minkäänlaisiin toimenpiteisiin päästöjensä
vähentämiseksi. Nähtäväksi jää, ratkeaako pattitilanne.
Kiina kieltäytyy velvoitteista
Kööpenhaminan
neuvotteluissa ovat esillä taakanjako päästöjen vähentämisessä sekä
kehittyneissä että kehittyvissä maissa ja kansainvälinen
päästökauppajärjestelmä. Asialistalle nousee myös se, miten päästöjen
hillitseminen ja ilmastonmuutokseen sopeutuminen kehittyvissä maissa
rahoitetaan.
Tänään julkistetussa Ulkopoliittisen instituutin
tuottamassa Towards a new climate regime? -raportissa tarkastellaan
viittä suurinta kasvihuonekaasujen päästäjämaata, Kiinaa, Intiaa,
Japania, Venäjää ja Yhdysvaltoja, ja verrataan maiden näkökulmia
Euroopan unionin kantoihin.
Tärkein eroavaisuus Kiinan ja EU:n
näkökantojen välillä on Kiinan haluttomuus hyväksyä kansainvälisesti
sovittuja päästöjen vähentämisvelvoitteita.
Vaikka Kiina ja EU
ovat samaa mieltä kehittyneiden maiden tarpeesta siirtää taloudellista
apua kehitysmaihin, jotta päästöjä voitaisiin vähentää, näkemykset
eroavat siinä, kenen pitäisi hallinnoida rahavirtoja.
Kiina
tahtoisi osapuolten yhteisen konferenssin hallinnoivan varoja. EU
puolestaan ehdottaa roolia Maailman ympäristörahastolle (GEF). Myös
EU:n ehdotus, että kehitysmaiden tulisi raportoida kotimaisista
toimistaan ja päästöistään, on Kiinalle hankala asia.
EU ja Intia kaukana toisistaan
Suurista
päästäjämaista Intian linja eroaa eniten EU:n kannasta. Unioniin
verrattuna Intia vaatii rajumpia päästövähennyksiä kehittyneiltä mailta.
Intia
myös ajaa saman henkilökohtaiseen päästökiintiön ottamista tavoitteeksi
kaikissa maissa. Näin se vastustaa sitoutumista tulevaisuuden päästöjen
rajoittamiseen kehitysmaissa. Se vastustaa myös Maailman
ympäristörahaston GEFin osallistumista sopimuksen rahoitusmekanismiin.
Japanilla
ja EU:lla on samankaltainen näkemys siitä, että taakanjaon pitäisi
perustua selkeisiin vertailulukuihin pelkän poliittisen neuvottelun
asemesta, sekä tarpeesta saada suurimmat nousevat taloudet hyväksymään
jonkinasteisia velvoitteita.
Molemmat maat tunnustavat
velvollisuutensa kehittyvien maiden päästövähennysten rahoittajina ja
haluaisivat myös kaupallisten toimijoidensa osallistuvan. EU kuitenkin
odottaa Japanin suostuvan päästöleikkauksiin, joita Japanin on vaikea
hyväksyä.
Sama koskee Venäjää. EU:n ehdottamien
päästövähennysten laajuus saattaa olla poliittisesti mahdotonta, sillä
talouskasvu on Venäjälle tärkeintä. Venäjä haluaisi lisäksi lukea
hyväkseen 1990-luvulla ylijääneitä päästöoikeuksia seuraavassa
sopimusjärjestelmästä.
Hankalat neuvottelut edessä
Yhdysvalloilla
ja EU:lla on selviä yhteisiä näkemyksiä liittyen nousevien talouksien
osallistumiseen ilmastotalkoisiin a kansainvälisen päästökaupan
perustamiseen. Talouskriisi saattaa silti vielä rajoittaa Yhdysvaltojen
mahdollisuuksia rahoittaa päästövähennyksiä kehitysmaissa.
Raportin
perusteella on selvää, että suurten päästäjien näkemykset eroavat
toisistaan huomattavasti. Siten Kööpenhaminan neuvotteluista voidaan
odottaa monimutkaisia ja hankalia.