Kaleva, 18. tammikuuta 2008
Raimo Väyrynen

Heinä-elokuun vaihde vuonna 1975 oli hyvin aurinkoinen. Silloin
kokoontui Suomeen Etyk-huippukokoukseen kaikkien aikojen edustavin
joukko valtioiden ja hallitusten päämiehiä. Vaikka en ollut millään
tavalla mukana Etykin alkuvaiheen syvässä diplomaattisessa toiminnassa
– olin tosin käynyt havainnoimassa Genevessä neuvottelujen kulkua –
niin tuo huippukokous jätti jälkensä minuunkin.Koin huippukokouksen
aikaan eräänlaista kansallista ylpeyttä: olimme kansakuntana
itsenäistyneet suomettumisen varjosta ja kaikki tämä oli Urho Kekkosen
ylivoimaisen valtiomiestaidon näytettä.
Etykin huippukokouksesta ja sen vaikutuksista onkin syytä olla ylpeä:
Suomi on tuskin koskaan ollut niin laajasti esillä kansainvälisessä
mediassa kuin huippukokouksen aikaan. Tavallaan toisen maailmansodan
jälkeinen aika, joka Suomelle alkoi joko Pariisin rauhansopimuksesta
vuonna 1947 tai Helsingin olympialaisista vuonna 1952, päättyi Etykin
päätösasiakirjaan. Se merkitsi yhtäältä Euroopan kahtiajaon
sinetöimistä ja toisaalta sen purkautumisen alkua, mitä tosin
päätösasiakirjaa ajanut Neuvostoliiton luutunut johto ei ymmärtänyt.
Kuitenkin on syytä kysyä, syyllistyimmekö itsepetokseen uskomalla
Etykin käänteentekevään vaikutukseen? Oma vastaukseni on, ettemme
syyllistyneet, vaikka olimmekin Etyk-uskossa liian vanhurskaita.
Kekkonen tiesi luonnollisesti Etykin taustalla olleen kovan
kansainvälisen voimapelin. Kekkosen ja hänen lähipiirinsä tehtävänä oli
markkinoida Etyk hänen valtiomiesuransa huipentumana, joka
kruunattaisiin Nobelin rauhanpalkinnolla. Etykin varjolla voitiin myös
torjua Itä-Saksan yhä kovenevat vaatimukset sen tunnustamiseksi
suvereenina valtiona.
Itse nuorena tohtorina uskoin vahvasti Etykin ideaan ja kävin
levittämässä syksyn 1975 aikana sen peruskirjan ilosanomaa lukuisissa
tilaisuuksissa. Nyt Etyk-idealismi on muuttunut Etyj-realismiksi
samalla kun konferenssi on muuttunut järjestöksi. Samalla Etyjin
toimiala on laajentunut kattamaan aikaisemman kolmen korin –
turvallisuus, taloussuhteet ja ihmisoikeudet – lisäksi lukuisille
muille alueille. Yhden sinänsä totta puhuvan koiranleuan mukaan Etyj
tukee muun muassa mehiläisenhoitajia Keski-Aasiassa.
Uusista toimenpiteistä varsinkin demokratian edistäminen on noussut
erityisen huomion kohteeksi, koska alkuperäisten osallistujien lisäksi
on tullut yli 20 uutta jäsenmaata, joista useimmat kuuluivat entiseen
neuvostoblokkiin. Niiden vuoksi on vaalien vapauden ja rehellisyyden
valvonta tullut entistä tähdellisemmäksi.
Etyj-realismia tarvitaan nyt kun Suomi on ottanut vastuulleen vuoden
mittaisen järjestön puheenjohtajuuden, mikä tulee pitämään
ulkoministeri Kanervan kiireisenä. Realismia tarvitaan senkin vuoksi,
että Etyj on huonommassa kunnossa kuin koskaan tähän astisen
historiansa aikana. Ongelmat heijastuvat myös järjestön taloudessa.
Yhdysvaltojen ja Venäjän vaatiessa budjetin supistamista on
kompromissina päädytty nyt nollakasvuun.
Varsinaiset poliittiset ongelmat ovat jäsenvaltioiden aiheuttamia.
Varsinkin Kaukasiassa on useita niin sanottuja jäätyneitä konflikteja,
joiden ratkaisemiseen Etyj ei ole kuitenkaan jäsenvaltioiden
yksisilmäisen politiikan vuoksi kyennyt. Kosovon tulossa oleva
yksipuolinen itsenäisyysjulistus sekä Serbian ja Venäjän kova vastustus
tämän sen tunnustamiselle vaarantavat Etyjin yli tuhathenkisen
vaikuttamisen alueella. Etyjin päätökset vaativat yksimielisyyttä ja
siksi Venäjä voi yhdellä puheenvuorolla käynnistää massiivisen
henkilökunnan evakuoinnin Kosovosta.
Etyjin keskeisiin tehtäviin on kuulut ihmisoikeuksien ja demokratian
edistäminen ja ihmiskaupan rajoittaminen. Demokratian edistämisessä on
yhdeksi keinoksi noussut vaalitarkkailu, jota varten Etyjin
demokraattisten instituutioiden toimisto (Odihir) ja sen
parlamentaarinen kokous on organisoinut kymmeniä tarkkailuhankkeita.
Niiden tehtävänä on ollut arvioida, ovatko vaalit olleet vapaat ja
rehelliset. Useita kertoja johtopäätös on ollut toisen tai molempien
kriteerien osalta kielteinen.
Venäjän kasvava itsetunto heijastuu monella tavalla Etyjin toimintaan.
Sen nykylinjana on korostaa maan demokratian suvereenisuutta, joka ei
salli ulkopuolisten arvioida maan politiikkaa tai vaikuttaa siihen.
Viime marraskuun duuman vaalien valvonnalle Putinin hallitus asetti
niin tiukat rajat, että Odihir ei katsonut mahdolliseksi lähettää
valvojia. Etyjin parlamentaarinen yleiskokous tosin teki näin, mikä
osoittaa sen toisinaan liikkuvan omilla linjoillaan. Venäjän
maaliskuussa pidettävien presidentinvaalien tarkkailusta saattaa
kehkeytyä vastaavanlainen kiista. Senkin sovittelussa Suomelle
puheenjohtajamaana riittää tehtävää.
Etyjille rinnakkainen järjestely on tavanomaisia aseita Euroopassa
rajoittava Tae-sopimus (jossa Suomi liittoutumattomana maana ei ole
mukana). Sopimus on Euroopan kylmän sodan jälkeisen turvallisuuden
kannalta erittäin keskeinen. Siksi on valitettavaa, että sopimus on
kriittisessä tilassa. Nato-maiden vastarinnan takia Venäjä on
vastavedoksi ilmoittanut keskeyttävänsä sopimuksen määräyksien
toteuttamisen.
Nyt on todellinen tarve saada jatkoa tavanomaisten aseiden
rajoittamiselle. Se saattaa vaatia kokonaan uuden sopimuksen, mikä
nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä saattaa olla vaikeaa. Toisaalta
kylmän sodan aikana neuvoteltiin lukuisia asevalvontasopimuksia, joten
tehtävän ei pitäisi nykyoloissakaan olla mahdoton. Asevalvonnassa
Suomen vaikutusmahdollisuudet ovat rajalliset, mutta jonkinlainen
aloitteellisuus Tae-sopimuksen jatkon turvaamisesta on välttämätöntä.