Turkkilaiset äänestivät viime sunnuntaina mittavan
perustuslakiuudistuksen puolesta. Hieman alle puolet äänestäjistä
kuitenkin vastusti uudistusta, mikä kertoo Turkin yhteiskunnan
poliittisesta hajanaisuudesta. Turkin tasavaltalainen oppositio sanoi
uudistuksen murtavan vallan kolmijakoa ja lisäävän islamilaisen
pääpuoleen valtaa.
Valtapuoluetta kritisoitiin myös uudistusprosessin
epädemokraattisuudesta. Opposition mukaan kaikkia poliittisia toimijoita
ei kuunneltu uutta perustuslakia luonnosteltaessa. Kurdiaktivisteille
uudistuspaketin reformit eivät puolestaan riitä tasa-arvoisemman
yhteiskunnan perustaksi.
Brysselin päässä uudistukselle näytettiin hailakan vihreää valoa.
Euroopan unioni pyrkii yhtäältä vahvistamaan Turkin demokratiaa ja
toisaalta pitämään Turkin länsimaisella raiteella ja strategisena
kumppaninaan. Demokratian vahvistaminen kuitenkin lisää Turkin
yhteiskunnan islamilaista ulottuvuutta, mikä taas kärjistää Turkin
sisäpoliittista tilannetta tasavaltalaisten ja islamilaisten välillä.
Turkin sisäpoliittinen tilanne vaikuttaa koko Euroopan vakauteen. Tämä
on EU:n Turkki-suhteiden perimmäinen paradoksi.
Turkin nykyinen hallitus on sitoutunut maan EU-hankkeeseen, eikä ole
valmis hyväksymään mitään vähempää kuin täyden jäsenyyden. Joillekin
jäsenmaille Turkin täysi sitoumus on kuitenkin liikaa. Esimerkiksi
Ranska ja Saksa haluaisivat Turkista pelkän etuoikeutetun kumppanin,
mikä aiheuttaa turhautumista Ankarassa. Pienen Suomen vahva tuki Turkin
jäsenyydelle ei korvaa kahden vaikutusvaltaisimman jäsenvaltion
vastustusta.
Vaikka Turkin into EU:n jäseneksi on laskenut neuvotteluiden hitauden ja
unionin sisäisen vastustuksen myötä, se pyrkii edelleen aktiiviseen
rooliin Euroopassa. Yksi tärkeimmistä teemoista on yhteinen
turvallisuus- ja puolustuspolitiikka. Turkki on ollut mukana
EU-vetoisissa operaatioissa muun muassa Bosniassa ja Kosovossa.
Pitkäaikaisena Nato-maana Turkin puolustuskäytännöt ja -resurssit ovat
pitkälti yhteensopivia EU:n vastaavien normien kanssa.
Myös maan ulkopoliittiset tavoitteet ovat linjassa EU:n päämäärien
kanssa. Esimerkiksi polttavassa Iran-kysymyksessä molemmat toimijat
pyrkivät rauhanomaiseen ratkaisuun. Turkin suuren armeijan valmius ja
maan alueellinen vaikutusvalta ovatkin korvaamattomia unionille. Silti
puolustusyhteistyö on takkuista. EU ei ole valmis ottamaan Turkkia
mukaan päätöksentekoon, kun taas Turkin diplomaattiset kiistat Kyproksen
ja Kreikan kanssa estävät EU–Nato-yhteistyön kehittymisen.
Yhdysvallat painostaa EU:ta ottamaan Turkin sisään. Myös ulkoministeri
Alexander Stubb on profiloitunut Turkin puolestapuhujana EU:ssa.
Viimeksi viime viikolla Stubb totesi, että EU:n on tiivistettävä
välejään Turkin kanssa, sillä Turkilla on enemmän vaikutusvaltaa
maailmanpolitiikassa kuin yhdelläkään jäsenvaltiolla. Silti Turkin juna
kulkee madellen eteenpäin.
Kysymykset Turkin eurooppalaisuudesta valtaavat tilaa strategiselta
ajattelulta. Samaan aikaan taloudellisesti ja poliittisesti vahvistunut
Turkki katselee jo muihin ilmansuuntiin ulkopolitiikassaan.
Uusi perustuslaki tulee viemään Turkin askeleen kohti demokraattisempaa
järjestelmää. Samaan aikaan on todennäköistä, että Turkin
sisäpoliittinen legitimiteettivaje kasvaa. Turkin
perustuslakikeskustelua voikin verrata Euroopassa käytyyn debattiin EU:n
perustuslaista.
EU:n perustuslain läpimeno ei olisi todennäköisesti kasvattanut vaan
entisestään laskenut unionin legitimiteettiä kansalaisten silmissä.
Euroopan unionin byrokratia koetaan edelleen etäisenä ja elitistisenä,
kun taas Turkissa erilaiset historialliset, uskonnolliset ja etniset
valtiokäsitykset ovat ristiriidassa keskenään ja aiheuttavat
epäluottamusta järjestelmän oikeudenmukaisuutta kohtaan.
Euroopan unionin tulisikin panostaa Turkin sisäisen legitimiteetin
vahvistamiseen. Uudistusten tehokas toimeenpano on mahdotonta ilman
yleistä luottamusta poliittiseen järjestelmään. Demokratia on prosessi,
ei määränpää. Tämä unohtuu monesti myös Euroopan unionin
sisäpolitiikassa.
Perustuslakikysymys ratkaistiin puskemalla vähemmän kunnianhimoinen
sopimus läpi. Prosessi jäi määränpään jalkoihin ja legitimiteettivaje
pysyi. Turkissa perustuslakiuudistus meni läpi, mutta perinnöksi jää
todennäköisesti entistä syvempi epäluottamus poliittiseen prosessiin.
Huomattavalle osalle turkkilaisista perustuslakiuudistus edustaa pelkkää
hallituksen salajuonta kahmia lisää valtaa itselleen.
Euroopan unionilla ja Turkilla on paljon yhteistä – sekä positiivista
että negatiivista. Yhteisten ratkaisujen löytäminen hajanaisen
poliittisen kentän ja moninaisuuden hallintaan olisi molempien
osapuolien etujen mukaista. Yhteiset linjat asiakysymyksissä vaativat
puolestaan aitoa vuorovaikutusta. Turkki kokee jo valmiiksi
yhteenkuuluvuutta eurooppalaisten valtioiden kanssa. Yhteneväisyyksiin
keskittyminen antaisi myös EU:n Turkki-suhteille Stubbin
peräänkuuluttamaa vauhtia.