Suomi on sodassa
Ilta-Sanomat
Jarmo Huhtanen

Institute Researcher Charly Salonius-Pasternak supported the Swedish researcher Wilhelm Agrell’s view that Finland is at war in Afghanistan in the daily Ilta-Sanomat on 14 March.

 

Suomi on sodan osapuoli Afganistanissa, sanoo Ulkopoliittisen
instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternak. Hänen mukaansa voi jopa
väittää, että Suomessa on peitelty Afganistan-operaation joitakin
puolia.

Salonius-Pasternak sanoo, että Suomessa jätetään kertomatta
Afganistan-operaatiosta niitä osia, jotka lisäisivät operaation
vastustusta tai koettaisiin liian aggressiivisena tai sotimisena. – Nämä
kaikki on järjestelmällisesti niistetty pois.

Ruotsissa on noussut tällä viikolla keskustelu ruotsalaisen
konfliktintutkijan Wilhelm Agrellin tuoreesta kirjasta, jossa hän sanoo
Ruotsin ajautuneen sotaan Afganistanissa ilman, että kukaan huomasi
sitä.

Agrell sanoi keskiviikkona Helsingin Sanomien haastattelussa, että
myös Suomi on pitänyt Afganistan-operaatiosta matalaa profiilia ja on
tehnyt sen hyvin menestyksekkäästi. Agrellin mukaan suomalaiset ovat
Afganistanissa sotimassa, vaikka kansa luulee, että Afganistanissa
ollaan rauhanturvaamistehtävissä.

Salonius-Pasternak sanoo Agrellin olevan oikeassa “ehdottomasti”. Hän
ottaa esimerkiksi Suomen puolustushallinnon tavan tiedottaa
Afganistanin taisteluista, joihin suomalaiset osallistuvat. –
Suomalaisissa tiedotteissa kerrotaan hyvin usein, että suomalaisia kohti
tulitettiin. Kyllä, näin varmaan kävi. – Oikeampi olisi ehkä ollut
sanoa, että joissain operaatioissa on toimittu osana monikansallista
operaatiota, jossa on pyritty tulitaisteluun tai ainakin tavoitteeseen,
joka on vastarintataistelijoiden saaminen pois joltain tietyltä
alueelta.

Suomessa annetaan Salonius-Pasternakin mukaan tarkoituksellisesti
todellisuutta passiivisempi kuva tapahtumista. Hän arvelee, ettei edes
eduskunnassa laajalti ymmärretä, että suomalaissotilaiden tehtäviin
kuuluu kapinallisten karkottaminen joltain tietyltä alueelta. –
Poliitikot ovat luottaneet siihen, että joku tulee kyllä sanomaan, että
meidän erikoisjääkärit eivät lähteneet sinne rakentamaan kouluja.

Konkreettisin hyöty sotaan osallistumisesta on Suomelle
Salonius-Pasternakin mukaan oman maan puolustuksen kehittäminen. –
Ongelmana on se, että tätä perustelua ei voi käyttää, koska silloin
pitäisi myöntää, että siellä tehdään jotain muutakin.

Sota on terminä politisoitunut, sanoo Maanpuolustuskorkeakoulun
strategian laitoksen johtaja Torsti Sirén. Hän myöntää, että joidenkin
määritelmien mukaan voidaan sanoa Suomen olevan sodassa. – Vähän paha on
lähteä sanomaan. Toiset valtiot varmaan määrittelevät olevansa sodassa
Afganistanissa. Wilhelm Agrell on osittain oikeassa ja osittain ei,
mutta suurena kokonaisuutena sanoisin, ettei olla sodassa. JARMO
HUHTANEN