An article by Institute researcher Kaisa Korhonen was published on 8.6. on the website politiikasta.fi of the Finnish Political Science Association.
EU-politiikka on nyt sisäpolitiikkaa
EU:n talouspolitiikka on muuttunut nopeasti viime vuosien aikana.
Euroalueen kansantalouksien hoitoa säätelevää EU-lainsäädäntöä ja
hallitusten välisiä sopimuksia on kirjoitettu ennätysvauhdilla
velkakriisin takia. Muuttunut taloushallinto EU:ssa on johtanut
muutoksiin myös jäsenvaltioiden EU-politiikassa. Osassa jäsenmaita
kansalaiset ovat äänestäneet uudistuksia ajaneita hallituspuolueita
oppositioon ja myllertäneet puoluekenttää tarjoamalla vahvan tuen
uusille euroskeptisille toimijoille, kirjoittaa Kaisa Korhonen.
Säröilevä kansallinen EU-konsensus
Suomi
on mielenkiintoinen esimerkki tämän tyyppisestä kehityksestä, sillä
muutamassa vuodessa maan kolmen ison puolueen puoluekentästä on tullut
neljän ison puolueen peliareena. Muutoksen seurauksena kansallinen
EU-poliittinen konsensus on säröillyt.
Varsinkin jäsenyytensä
alkuaikoina Suomi pyrki aktiivisesti syventyvän integraation kautta
syntyviin ytimiin EU:ssa. Aktiivisesta lähestymistavasta vallitsi
verrattain vahva sisäpoliittinen konsensus. EU-politiikkaa lähestyttiin
kuin ulkopolitiikkaa ja euroskeptikkojen protesti oli pääosin säröääni
julkisen keskustelun marginaalissa. Poikkeus vahvistaa säännön: vuonna
1998 Suomen Keskusta äänesti Euroon liittymistä vastaan.
Euroskeptisyyden nousu eduskuntavaaleissa 2011
Huhtikuussa
2011 pieneen tilaan ahtautunut euroskeptisyys purkautui Suomessa
voimalla. Vaikka ensimmäiset merkit mielipideilmapiirin muutoksesta
nähtiin jo Euroopan parlamentin vaaleissa 2009, eduskuntavaalitulokset
olivat historialliset useiden puolueiden kannatuslukujen osalta. Draaman
keskiössä oli ennen kaikkea euroskeptisten perussuomalaisten huima
nousu, jonka odotettiin johtavan Suomen EU-politiikan suunnan
muutokseen.
Kuten olen toisaalla kollegani kanssa
argumentoinut*, nykyhallituksen EU-politiikka onkin ollut aikaisempaa
varautuneempaa, mutta muutoksen voimaa yliarviointiin vaalien
jälkimainingeissa. Suomen EU-politiikan muutos on ollut verrattain
rauhallinen, mikä kertoo poliittisen kulttuurimme
konsensushakuisuudesta: protestiliike vesitetään sulauttamalla osa
liikkeen esittämästä kritiikistä poliittiseen valtavirtaan.
Perussuomalaiset
ovat vaikuttaneet Suomen kansalliseen EU-politiikkaan erityisesti
retoriikkansa avulla oppositiossa. Sisäpoliittinen EU-konsensus, joka
perustui ainakin osittain kansalaisten välinpitämättömyydelle
EU-politiikkaa kohtaan, on toistaiseksi ohi. EU on noussut vaalien
asialistan kärkeen ja oppositiopolitiikan aseeksi. Kataisen
hallitukselle on elintärkeää huolehtia valtioneuvoston sisäisestä
yhtenäisyydestä, sillä hallituksen liikkumatila Suomen virallisia
neuvottelukantoja muodostettaessa on kansallismielisemmässä
sisäpoliittisessa ympäristössä aikaisempaa kapeampi.
EU-kriittisyys politiikan nykytrendi
Euroskeptinen
jäsenmaa Suomi ei ole. Nykyhallituksen lähestymistapaa voisi kutsua
EU-kriittisyydeksi. EU:sta tulevia politiikkaehdotuksia ei oteta
annettuna, vaan niitä tarkastellaan kriittisesti, vaikka se
tarkoittaisikin poikkiteloin heittäytymistä EU-jäsenmaiden enemmistön
näkemystä vastaan. Kansallisen demokratian näkökulmasta poliittinen
liikehdintä tähän suuntaan ei ole ongelmallinen, sillä varovaisempi
kansallinen EU-politiikka kertoo siitä, että Suomessa voi yhä vaikuttaa
äänestämällä vaaleissa. Tämä kuulostaa ehkä itsestäänselvyydeltä, mutta
sitä se ei ole kaikissa EU-maissakaan.
Sisäpoliittisten muutosten
ohella Suomen lähestymistavan muutosta selittää tietysti myös Euroopan
taloudellinen tilanne ja EU:ssa vallitseva pyrkimys ratkaista tilanne
talousintegraatiota syventämällä. EU:n poliittisen järjestelmän kehitys
on tuonut esille sellaisia Suomen EU-politiikan linjauksia, joita ei ole
aikaisemmin tarvinnut korostaa, kuten esimerkiksi skeptisyyden
liittovaltiokehityksen edessä. Yksi Suomen suurimmista sisäpoliittisista
haasteista onkin nyt etsiä kestävä EU-politiikan kansallinen
kompromissi eri suuntiin vetävien voimien väliltä.
Kaisa Korhonen
Kirjoittaja on tutkija Ulkopoliittisessa instituutissa.