1. Yhdysvallat ja Kiina pitivät päänsä
Kaksi maailman suurinta kasvihuonekaasujen päästäjää eivät tulleet Kööpenhaminaan neuvottelemaan. Kumpikaan maa ei halunnut tinkiä omista linjoistaan, eikä kumpikaan tarjonnut Kööpenhaminassa juuri mitään uutta neuvottelupöytään.
2. EU hirttäytyi yhteen sopimukseen
EU hakkasi kaksi vuotta päätään seinään, kun se ajoi yhden laillisesti sitovan ilmastosopimuksen muodostamista.
Yhdysvallat ja Kiina eivät halua laillisesti sitovaa sopimusta. Kehitysmaat taas haluavat kaksi sopimusta.
Neuvotteluja on käyty vuoden 2007 Balin ilmastokokouksen jälkeen kahdessa osassa. Toisessa on neuvoteltu Kioton sopimuksen jatkosta, eli teollisuusmaiden päästöleikkauksista, toisessa kehitysmaiden ja Yhdysvaltojen päästötoimista.
”EU piti liian pitkään kiinni siitä, että Kööpenhaminassa nämä raiteet yhdistetään. Emme ymmärtäneet, että Kioton sopimus on kehitysmaille niin kiveen hakattu, etteivät ne luovu siitä”, kehitysmaiden rahoitusneuvotteluja vetänyt Jukka Uosukainen sanoo.
3. Kehitysmaaryhmä kiukutteli
Kehitysmaiden G77-ryhmä jarrutti neuvotteluita päiväkausia vänkäämällä muun muassa kokoustekniikasta. Ryhmä oli riidoissa sekä keskenään että muiden kanssa.
”Köyhät pienet saarivaltiot sekä monet Afrikan maat toivoivat vahvaa sopimusta, nousevat taloudet, kuten Kiina Ja Intia, kokivat koko ilmastosopimuksen itselleen uhkaksi ja öljynviejämaat harasivat vastaan. Se teki kokouksen puheenjohtajan työn erittäin vaikeaksi”, Ulkopoliittisen instituutin tutkija Antto Vihma sanoo.
4. Tanska tunaroi diplomatian
Erityisesti monet kehitysmaat syyttivät puheenjohtajamaa Tanskaa huonosta diplomatiasta ja salailusta. Antto Vihman mukaan ministeritason kokousta johtanut Tanskan pääministeri Lars Løkke Rasmussen ei hallinnut YK:n kokoussääntöjä sekä oli epädiplomaattinen ja töykeä.
5. Kaikkea oli liikaa
Kokouspaikka ajautui kaaokseen, kun 15 000 ihmistä vetävään messukeskukseen ahdettiin kaksinkertainen määrä ihmisiä. Ympäristöministeri Paula Lehtomäen mukaan Kööpenhaminassa oli liikaa kaikkea: asiasisältöä, odotuksia ja ihmisiä.
”Valtionjohtajien läsnäolo kokouksessa luo painetta läpimurtoon. Toisaalta kokous voi tukehtua omaan lataukseensa”, Lehtomäki sanoo.